Steinerin ala-aste

Sellanen Pellanen

Olen käynyt steiner-koulun, ja kirjoittanut ylioppilaaksi vähän aikaa sitten.
Joku täällä kirjoitti siitä, että Steinerissa edetään hitaasti. Tämä on totta, mutta Suomen laissa lukee, että peruskoulun on tarjottava oppilaille tietty opetus. Tämä siis tarkoittaa, että steinerissa opetetaan samat asiat kuin tavallisessa peruskoulussa, mutta vähän eri tavalla. Minun mielestäni paremmalla tavalla. Lisäksi steinerissa opetetaan paljon mitä muissa kouluissa ei opeteta.
Ensimmäisen todistuksen steinerista saa neljännen luokan jälkeen. Todistuksessa ei ole numeroita, vaan opettajat ovat kirjoittaneet arviot oppilaasta. Opettajat kertovat missä oppilas on ollut hyvä, mitä hän on ssanut aikaan ja missä olisi parantamisen varaa seuraavalle vuodelle. Sanallisisa todistuksia jaetaan koko koulun loppuun asti.
Minun mielestäni on hyvä ettei oppilaille (pienille) anneta numeroita. Numero ei ole muuta kin numero. Se ei kerro mitään oppilaasta, ainoastaan hänen tuloksistaan. Onko pienten lasten hyvä verrata itseään toisiinsa numeroilla. Muistan kun saimme ensimmäiset numeromme. Heti alkoi vertailu. "Mä sain ysin, sä sait vaan kasi miikan"

Vielä viimeisenä: Monet ihmiset ovat kysyneet, kirjoitetaanko Steinerissa ylioppilaaksi, ja ovatko kirjoitukset samat kuin muilla. Vastaus on tietysti kyllä. Kaiken lisäksi ainakin Helsingin steinerkoulu on pärjännyt hyvin kirjoituksissa jos katsoo tilastoja ja vertailuja.

5

1567

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wertyu

      Eikö näitä kahta kirjoitustasi olisi voinut yhdistää? Tulee hiukka outo fiilis, kun ne on kirjoitettu eri nimimerkillä. Tiivistäminen yhden otsikon alle tuo joskus uskottavaa napakkuutta.

      • ...

        Ja eikö tule yhtään outo fiilis, kun tuo "filosofi" ja "entinen oppilas" ym. -multinikki suoltaa ehtymätöntä antipatiaansa steinerkouluja kohtaan omana henkilökohtaisena terapianaan...


      • ..........
        ... kirjoitti:

        Ja eikö tule yhtään outo fiilis, kun tuo "filosofi" ja "entinen oppilas" ym. -multinikki suoltaa ehtymätöntä antipatiaansa steinerkouluja kohtaan omana henkilökohtaisena terapianaan...

        Niin tälläkin palstalla on vähän useampikin steinerkouluun pettynyt. Omalla luokallanikin heitä oli monta. Omien kirjoituksiesi asiantuntemuksesta päätellen epäilen että et tiedä kovinkaan paljoa steinerkoulun takana vaikuttavasta aatemaailmasta.


      • wertyu
        ... kirjoitti:

        Ja eikö tule yhtään outo fiilis, kun tuo "filosofi" ja "entinen oppilas" ym. -multinikki suoltaa ehtymätöntä antipatiaansa steinerkouluja kohtaan omana henkilökohtaisena terapianaan...

        No ei tule outo fiilis, kun ei asia liikuta minua mitenkään. Kunhan lueskelin näitä juttuja ja kiinnitin huomiota saman kirjoittajan tekemään kahteen samantyyliseen aloitukseen. Sori, jos häiritsee jotenkin.


      • kertoa kokemuksistaan?
        ... kirjoitti:

        Ja eikö tule yhtään outo fiilis, kun tuo "filosofi" ja "entinen oppilas" ym. -multinikki suoltaa ehtymätöntä antipatiaansa steinerkouluja kohtaan omana henkilökohtaisena terapianaan...

        Olen huomannut, että steinerkoulujen ympärille on kehitelty niin positiivinen "aura", että mikään joka rikkoo sen harmoniaa, ei voi nyt kerta kaikkiaan olla mahdollista muuten kuin kertojan "vinksahtaneen " fantasian tuotoksena.:D

        Minua on pienestä pitäen opetettu (kiitos äitini, näin äitienpäivän kunniaksi) epäilemään kaikkea sitä, mikä näyttää liian hyvältä, liian ristiriidattomalta, liian puhtoiselta. Steinerilaiset ovat halunneet rakentaa uskonnostaan ja sen käytännön puuhasteluista juuri sellaisen kuvan. Omat kokemukseni entisten steinerkoululaisten vanhemapana rikkoivat tuon steinerkasvatuksen ympärille rakennetun puhtoisen "auran". ja mitä enemmän perehdyin antroposofian historiaan ja sen nykysovelluksiin antroposofisen kirjallisuuden välityksellä, niin sitä likaisemmalta se "aura" alkoi tuntua.

        On merkillepantavaa, että steinerilaisilta ei ole keskusteluissa annettu palautetta varsinaisiin steinerpedagogiikkaan liittyviin näkökohtiin. Vastineissa on sen sijaan vihjailtu kritiikkiä ja faktoihin perustuvia "paljastuksia" esittäneiden henkilökohtaisiin traumoihin ja tarpeeseen purkaa niitä. Jos nyt jonkun kohdalla olisikin näin, niin mitä pahaa siinä on, että purkaa niitä tällä steinerkoulupalstalla, kun kovat kokemukset johtuvat usein steinerkasvatukseen liittyvistä pettymyksistä. Niihin pettymyksiin on perimmäinen syy siinä valheellisessa informaatiossa, jota antroposofit antavat etukäteen lasten vanhemmille, ja kohtaamattomuusongelmaan opettajien ja vanhempien välillä ongelmien ilmaantuessa.

        Tarkoitan kohtaamattomuusongelmalla sitä, että todellisuudessa vanhempien näkemykset ja sanat perheen ja lapsen tilanteesta eivät paina ollenkaan, vaan kaikki viisaus ja tieto on "selvänäköön ja intuitiiviseen tietoon" oppineilla opettajilla - ja koulun antroposofisella, homeopaattisella lääkärillä.
        Vanhemmille jää oppilaan rooli siinä missä heidän lapsilleenkin. Ja maksajan.

        Olen sitä mieltä, että mitä enemmän pyritään nykyisellä(kin) tavalla tukahduttamaan - usein henkistä väkivaltaa käyttäen - avoin ja kriittinen keskustelu steinerilaisesta Pyhästä Lehmästä, sitä omituisemmalta ja vaarallisemmalta antroposofien toiminta vaikuttaa.

        Onneksi osa myös antroposofeista ja steinerkoulujen työntekijöistä vaikuttaisi olevan samaa mieltä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      233
      1789
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1591
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      45
      1192
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      49
      917
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      750
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      741
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      730
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      715
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      692
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe