Anteeksi

Tein 5 12-tuntista työpäivää peräjälkeen ja kun viimeisestä laahustin kotiin, olitte vapaaviikonlopun kunniaksi päättäneet pitää haravointitalkoot ja yhteisten tilojen siistiminenkin näkyi olevan käynnissä. Anteeksi etten osallistunut, olisi voinut jonkun homman varata itselleni jonain toisena päivänä tehtäväksi jos olisi koko talkoista tiennyt. Ei olllut ilmoitusta missään. Nyt saan selän takana kuulla että on se kun kaikki eivät osallistu yhteisiin töihin. Hyvä on, yhteisiä tiloja en ole ennenkään käyttänyt, ja voin vähentää grillaamisen viimekesän 1 kerrasta 0:an. Oman pihani olen jo aikoja sitten haravoinut, että palataan asiaan ensi kesänä!
2461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ja jokainen voi siivota yhteistä ympäristöö silloin kun jaksaa ja on joutilasta aikaa. Ei ne tietyt talkoopäivät voi kaikkien aikatauluihin sopia. Kaikki eivät välitä naapureiden seurastakaan ym. juoruilusta. Parempi olisi laittaa ystävällinen kehoitus että siivota saa silloin kun haluaa ilman erillisiä talkoopäiviä.

Äänestä

Eipä kaikki tajua tuota vuorotyötä. Talkoissa en ole ollut läheskään aina. Jotkut pitävät minua ehkä laiskana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rivitalonaapurit! kirjoitti:

Tein 5 12-tuntista työpäivää peräjälkeen ja kun viimeisestä laahustin kotiin, olitte vapaaviikonlopun kunniaksi päättäneet pitää haravointitalkoot ja yhteisten tilojen siistiminenkin näkyi olevan käynnissä. Anteeksi etten osallistunut, olisi voinut jonkun homman varata itselleni jonain toisena päivänä tehtäväksi jos olisi koko talkoista tiennyt. Ei olllut ilmoitusta missään. Nyt saan selän takana kuulla että on se kun kaikki eivät osallistu yhteisiin töihin. Hyvä on, yhteisiä tiloja en ole ennenkään käyttänyt, ja voin vähentää grillaamisen viimekesän 1 kerrasta 0:an. Oman pihani olen jo aikoja sitten haravoinut, että palataan asiaan ensi kesänä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu