EU-kansalaisuus

Eräs esimerkki Euroopan unionin tulosta lähemmäksi yksityisiä ihmisiä ilmenee EU-sopimuksen 2 artiklasta.

Unioni asettaa tavoitteekseen: … lujittaa jäsenvaltioidensa kansalaisten oikeuksien ja etujen suojaa ottamalla käyttöön unionin kansalaisuuden;

EY-sopimuksen toisen osan nimenä on Unionin kansalaisuus, ja se käsittää artiklat 17 – 22.

Unionin kansalainen on jokainen, jolla on jonkin jäsenvaltion kansalaisuus. Unionin kansalaisuus täydentää, mutta ei korvaa jäsenvaltion kansalaisuutta (17 artikla).

Jokaisella unionin kansalaisella on oikeus vapaasti liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella, jollei tästä sopimuksesta määrätyistä tai sen soveltamisesta annetuissa säännöksissä säädetyistä rajoituksista ja ehdoista muuta johdu (18 artikla).

Tärkeimmät täydentävät määräykset on koottu direktiiviin 2004/38/EY Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella. Direktiivin tavoitteena on, että unionin kansalaisuus olisi jäsenvaltioiden kansalaisten oikeusaseman perusta, kun he käyttävät oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen ja oleskeluun.

Unionin kansalaisuuteen perustuvalla liikkumisvapaudella on varsin suuri merkitys unionin kansalaisille ja heidän perheenjäsenilleen, sillä heidän liikkumis- ja oleskeluoikeuttaan ei enää pääsääntöisesti tarkastella heidän työntekijä-, yrittäjä- tai opiskelija-asemansa perusteella.

Toisessa jäsenmaassa asuvalla unionin kansalaisella on yleensä oikeus äänestää ja asettua ehdolle kunnallisvaaleissa ja Euroopan parlamentin vaaleissa (19 artikla).

Muualla maailmassa voi saada minkä tahansa EU-maan diplomaattien tai konsuliviranomaisten suojelua, ellei omalla maalla ole edustusta siellä (20 artikla).

Jokaisella unionin kansalaisella on oikeus vedota Euroopan parlamenttiin, kääntyä oikeusasiamiehen puoleen ja kirjoittaa unionin toimielimelle valitsemallaan sopimuskielellä (21 artikla).

Ralf Grahn
0232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Ralf Grahn kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu