Tuntuu vaan niin oudolta. Eihän meille pitänyt näin käydä. Ihan ensimmäiset toisillemme oltiin, arjen riemut ja surut opeteltiin. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan. Itkut itketty, paljon puhuttu. Ei jäänyt pahaa makua suuhun, mutta jonkinlainen kaipaus kuitenkin.
Mitä nyt tapahtuu? Yksin pitää muuttaa, jollain tavalla ahdistaa, samalla tuntuu, että uusia ihmisiä ja mahdollisuuksia maailma täynnä. Ehkä jo jollain tavalla kiinnostaa. Miten enää olla vain kaveri toisen kanssa. Ehkä myöhemmin. Nyt sattuu liikaa.
Pelottaa. Silti hymyilen huomiselle :)
Ei tässä mitään suurta pointtia ollut. Oman elämän pieni katsaus. Ei vain uni tule.
Mitä nyt tapahtuu? Yksin pitää muuttaa, jollain tavalla ahdistaa, samalla tuntuu, että uusia ihmisiä ja mahdollisuuksia maailma täynnä. Ehkä jo jollain tavalla kiinnostaa. Miten enää olla vain kaveri toisen kanssa. Ehkä myöhemmin. Nyt sattuu liikaa.
Pelottaa. Silti hymyilen huomiselle :)
Ei tässä mitään suurta pointtia ollut. Oman elämän pieni katsaus. Ei vain uni tule.
Vastaukset 6
Vanhimmat
muutama tunti sitten kannettuani tavarat takaisin omaan luolaani olen vain ollut ja ihmetellyt, mikä edessä, mitä oikeen teen.
Vielä eiliset sanat:" ethän sä koskaan jätä mua, " muuttuivat mustasukkaisuudenpurkaukseksi, jonka tiedän olevan vain mielikuvituksen tuotetta.
Joteski on vaikeaa tulevaisuudellekaan hymyillä.
Mutta tää on kai sitten se ihmisen osa.
Yritetään jaksella!:)
Ehkä kaikkein pahin on jo takanapäin kivun suhteen,mutta kieltämättä on vaikeaa ajatella etten enää olekkaan avoliitossa rakastamani naisen kanssa.Muuttaminen ja asennoituminen sinkkuelämään jollain tavalla myös pelottaa. Haikea olo jää yhteisistä haaveista ja lupauksista jotka eivät koskaan toteutuneetkaan.
Sinkkuelämä. Kavahtaa korvaan koko sana.
Nyt vaan paljon tekemistä, puuhastelua, kavereita, urheilua, ulkona käyntiä, ehkä hieman kouluakin. Ei jää aikaa ajatella ylimääräisiä.
Sekin askarruttaa, kun omat kaverit aika heteropainotteisia, entäs jos haluaisikin tutustua uusiin? ehkä ei murehtimisen arvoinen asia mutta kuitenkin.. Olkoon sen ajan murhe.
Ei enää rakastunut. Rakastan kylläkin.
Tsemppiä :)
Kiireellä tässä on pitemmän aikaa mentykkin ettei tarvisisi liikaa pysähtyä ajattelemaan asioita. Kyllä tämä tästä vielä,tsemppiä sinnekin:)
Aamu vasta ja taas itkettää. Niin hyvät olimme toisillemme, vaan jätit minut kuitenkin. Jäljellä on vain yksinäisyys ja tyhjyys, hukkaanheitetyt vuodet ja suuret tyhjät lupaukset yhteisestä tulevaisuudesta. Miten voin enää luottaa kehenkään, kun tärkein ihminen on pettänyt ja paljastunut omaan napaan tuijottavaksi paskaksi.
siihen kyllä osaa sanoa mitään mikä auttaisi. Se on aika perinpohjainen turpiinveto kun ihminen johon luotit ja rakastit ei olekkaan ollut rehellinen tunteissaan vaan kuin yllättäen lähtee ja vaihtaa.
Täytyy muistaa pitää silti itsestään, ettei kadota liikaa yhden kadotua.
joskus tuntuu paremmalta taas