Nii-in... Taas tässä tuli kuultua, että kuinka ahne olenkaan, kun haluan pennusta 900€! Ymmärtääköhän kukaan, että minkälainen vaiva tämän pentueen kanssa on ollut?
Ensinnä halusin hankkia parhaan mahdollisen nartun. Päätin tuoda uutta verta Suomeen, sillä sitä rodun geenipooli kipeästi kaipasi. Oikean nartun löytäminen ei todellakaan ollut helpoa vaan siihen kului satoja tunteja, kun piti etsiskellä sopivaa sukua ja terveitä vanhempia, joilla työominaisuudet kunnossa, eikä ulkonäössäkään olisi vikaa. Hain nartun siis ulkomailta hankintahintaan 1550€ hakukustannukset. Narttu ei kuitenkaan osoittautunut jalostusyksilöksi, joten saman vaivannäön jälkeen hain uuden ulkomailta hintaan 1200€. Tämäkään ei ollut kriteereitäni vastaava, mutta onneksi 3. kerta sanoi sen toden ja sain kuin sainkin hyvän nartun hankittua hintaan 1200€ hakukustannukset. En olisi moista vaivaa nähnyt, mikäli mielessäni ei olisi ollut kasvatustoiminta! Saahan niitä Suomestakin!
Toinen asia olikin sitten näyttelyt. Pitäähän hyvälle nartulle olla todisteita siitä, että se on myös muiden mielestä anatomisesti korrekti. Ei siihen riitä pelkkä kasvattajan sanani. Niitä sitten kierretiin vuodesta toiseen ulkomaita myöten. Luoja tietää paljonko rahaa upposi bensaan, laivalippuihin, näyttelymaksuihin, trimmauksiin sun muihin tilpehööreihin!
Kolmas asia on koulutus, sillä koirahan on PK-rotuinen. Pakkohan sen on näyttää kyntensä myös koulutuskentillä, joten vuoroin polttavassa auringonpaisteessa ja vuoroin räntäsateessa tahkosimme hyppynoutoja, seuraamista, paikallamakuuta sun muuta. Keväästä syksyyn tallasimme jälkiä pelloille ja tunnollisesti joka-ainoa perjantai ja keskiviikko kävimme maalimiehen kanssa "treffeillä"! Tuloksena IPO1!
Neljäs asia olikin sitten se kaikkein tärkein. Terveystulokset! Lonkka- ja kyynärkuvat olivat vain pieni osa sitä listaa jonka tutkitutin ja joka terveeksi todettiin.
Viides asia ovat ne sadat (en edes valehtele) työtunnit, jotka kulutin sopivaa urosta etsiskellessä. Piti ensin löytää sopiva uros, joka vastasi vaatimuksiani ulkonäöllisesti ja käyttöominaisuuksiltaan terveystuloksiltaan. Sen jälkeen piti tutkia koko uroksen sukutaulu mahdollisten perinnöllisten sairauksien varalta ja etsiä tietoa mahdollisimman monista jälkeläisistä, joita uroksella oli. Piti pohdiskella, että olivatko ne mahdollisesti samansukuisten narttujen kanssa kuin omani ja mitä sieltä mahdollisesti voisi tulla oman narttuni kanssa. Kristallipalloa kun ei ole... Lopulta löytyi sopiva uros, jonka astutusmaksu ei suinkaan ollut ilmainen (600€) ja matkakin Euroopan toiseen laitaan otti omat kulunsa.
Narttua pitää tietysti käyttää tiineyden aikana lääkärissä (ultra, rtg) ja synnytyshän tietysti osui viikonlopulle, joten eläinlääkärille oli maksettava 150€ pelkästään siitä riemusta, että hän lupasi pitää kännykkänsä päällä ja olla ajokunnossa kaiken varalta...
Kun nyt sitten olen vuosien uurastuksen jälkeen saanut maailmaan 7 pentua, minua pidetään ahneena pa*kiaisena, joka ei muuta ajattele kuin kukkaroaan. 900€ pennusta on mukamas liikaa! Ja minä ruojake kun ajattelin, että minulla olisi joskus varaa tehdä toinenkin pentue... Kauhea työ ja ilmaiseksi pitäisi pennut jakaa epäkiitollisille, valittaville ostajille, jotka eivät suostu edes lonkkakuvauttamaan koiraansa, jotta kasvattaja saisi arvokasta tietoa kasvatustyöstään sen jatkamista silmällä pitäen. Hyvin harva vaivautuu edes näyttelyyn koulutustuloksista puhumattakaan! Valittaa kyllä jaksetaan, jos tuomari siinä yhdessä ja ainoassa näyttelyssä antaakin sitten "vain" erittäin hyvän erinomaisen sijaan, vaikka omistaja ei ole opettanut koiraa edes istumaan hampaiden katsomista varten. Koita tässä sitten kasvattaa!
Voittoa en todellakaan tavoittele vaan ainoastaan mahdollisuutta jatkaa toimintaani, johon olen jo nyt upottanut useita tuhansia euroja. Jos nyt sitten haluan hiukan edes helpotusta taakkaani pentujen hinnan muodossa, niin olen voitonjanoinen saituri. Pitäisi vissiin alkaa samalle linjalle, kun pentutehtailijat, että ostan nartun X ja pennutan sen uroksella Y ilman minkäänlaisia terveys-, koulutus- tai näyttelytuloksia ja ilman minkäänlaista taustatyötä nartun tai uroksen suvuista tai aikaisemmista jälkeläisistä. Teettäisin pari pentuetta vuodessa samalla nartulla (paperittomia tietenkin) ja pyytäisin pennusta sen 400€. Tällä tavalla tietenkin käärisin voittoa, sillä suurin osa kuluista pentujen rekisteröintikustannuksia myöten jäisi pois ja saisin sen 400€ lähes "puhtaana käteen". Valitettavasti oma moraalini ei vaan anna myöden alkaa tämänlaiseen toimintaan, sillä rakastan rotuani ihan oikeasti ja minulle tärkeintä on laatu, ei määrä!

Vastaukset 17
Vanhimmat
Niinpä,aivan asiaa kirjoitit,en voi paremmin sanoa!Itseänikin oksettaa,kun minulta kysytään,paljonko saat pennuistasi.Parempi olisi kysyä,paljonko maksat,että saat pentuja!Tämä asia ei kateellisille aukea,luullaan vain rahastajiksi.
ihmisten tietämättömyys vai tyhmyys kun kuvitellaan, että kasvattaja on rahanahne kun pennuista "kehtaa" vielä rahaakin ottaa ;)
Näitä juttuja kun täällä lukee, ei voi tulla kuin siihen tulokseen, että ihmiset kuuluu jompaan kumpaan kastiin.
Esim. näin tyhmiä kysymyksiä:
-mikä rotu sopisi minulle
-mikä nimi koiralleni
-mitä pitää ottaa mukaan kun lähtee hakemaan pentua
-mitä pitää hankkia koiranpennulle
-mitä ruokaa syötän koiralleni
-koska koira pitää rokottaa
-kuinka pitkiä lenkkejä teette koiranne kanssa
-mitenkä opetan koirani sisäsiistiksi
-hermot menee kun koira haukkuu tai tekee tehtäviään sisälle
- ym. ym.
Nykypäivänä löytyy kirjallisuutta ja tietoa netistä yllinkyllin, sekä vastuullinen kasvattaja antaa opastusta pennun ostajalle.
Ja kyllä jokaisen pitäisi itse pystyä päättämään mikä rotu itselle sopii ja minkä sille koiralleen nimeksi laittaa, eihän niitä asioita voi umpivieraat ihmiset netin välityksellä päättää.
Joten eiköhän tällaiset ihme jutut jo osoita, ettei suuri osa ihmisistä silloin tiedä kuinka paljon kasvattajalle tulee maksamaan koko lysti ennenkuin pennut on luovutusiässä.
Jos kaikki yrittäjät siirtäisivät samalla tavalla kaikki tulonhankkimiskulut suoraan kuluttajille/ostajille olisi aika harvalla varaa ostaa yhtään mitään... Huippujälkeläisistä vielä jonkunlaisen huippuhinnan ymmärrän, mutta ihan "tavallisesta" nykyiset hinnat ovat kyllä aivan liikaa.
Muutenkin koirien hinnat ovat nousseet jo aivan naurettaviin hintoihin; kolmetoista vuotta sitten maksoin paperillisesta ihan hyvästä koirasta 2000mk eli n. 340E nyt hinnat ovat melkein kolminkertaistuneet ja se ei kyllä ole enää missään suhteessa kulujen kasvuun.
No tyhmähän ei ole se joka pyytää vaan edelleen se joka maksaa... No vähintään yhtä tyhmä toki on se joka paperittomasta monta sataa maksaa.
"Jos kaikki yrittäjät siirtäisivät samalla tavalla kaikki tulonhankkimiskulut suoraan kuluttajille/ostajille olisi aika harvalla varaa ostaa yhtään mitään..."
Olen koulutukseltani ekonomi, joten uskoisin ymmärtäväni miten yrittäjät toimivat. KYLLÄ... KAIKKI tulonhankkimiskulut maksaa kuluttaja. Ihan kaikki! Otetaan vaikka päivittäistavarakauppa. Kuluttaja maksaa tuotteen hinnan, sen kuljetuksesta aiheutuneet kustannukset ja myyjien palkat kaupan tilavuokrat! Tämän päälle kuluttaja maksaa myös kauppiaan voiton! Yksikään liike ei toimi, jollei myydystä tuotteesta saa rahaa enemmän, kun siihen on laitettu!
Koirista sen verran, että kasvattaja todelläkin näkee muutakin vaivaa, kun ostaa nartun ja astuttaa sen naapurin sessulla. Jos kasvattaja näin tekee, ei hän ole kasvattaja vaan pentutehtailija. Kasvatustoiminta on jalostustyötä ja rodunjalostus aina pyrkimystä parantaa rotua! Pentutehtailu on koiramäärän lisäämistä ja aina pyrkimystä kääriä pelkkää voittoa. Jos todella jotakin rotua rakastaa ei edes tarvitse miettiä koiran hintaa. Hankintahinta ei saa olla koiran hankkimisen este! Se on se pienin kulu, mitä koirasta tulee. Olen sitä mieltä, että koirat voisivat maksaa enemmänkin. Karsiutuisipahan pois sellaiset ihmiset, joilla ei ole varaa hoitaa koiriaan, kun ne ovat sairaita tai joilla ei ole halua panostaa niinkin suureen asiaan elämässä kun koiran hankintaan! Se ei todellakaan ole pikkujuttu tai heräteostos!
No ei tarvitse olla edes ekonomi; juu pitkällä tähtäimellä tietenkin siirtävät mutta eivät esim. viiden ensimmäisen tuotteen hintaan kaikkea menoeriä kerralla :D
Ja todellakin haluan rakkaan lemmikin jota minun kyllä on varaa hoitaa, mutten sillä halua kasvattaa ahneen kasvattajan lompakkoa vaan maksaa KOHTUULLISEN hinnan! Ylim. rahat laitan mielummin vaikkapa hyväntekeväisyysjärjestöille.
"No ei tarvitse olla edes ekonomi; juu pitkällä tähtäimellä tietenkin siirtävät mutta eivät esim. viiden ensimmäisen tuotteen hintaan kaikkea menoeriä kerralla :D"
Kyllä muuten tasan siirtävät, jos tuotteita sattuu olemaan tasan se viisi! Yksi narttu ei määräänsä enempää pentuja maailmaan pukkaa. Sanotaan nyt vaikka, että narttu on 3-vuotias ensimmäisten pentujen tullessa. Eikä yhdellä koiralla kannata määräänsä enempää pentueita maailmaan pukata... Pienet koirat saattavat saada vain sen 1-3 pentua/synnytys, eikä ne suuremmatkaan rodut aina 12 pentua tee. Ja kuinka vanhana nartun vielä voi pennuttaa? Eikä joka juoksuun saa pentuja tehdä, sehän on selvä!
"Ja todellakin haluan rakkaan lemmikin jota minun kyllä on varaa hoitaa, mutten sillä halua kasvattaa ahneen kasvattajan lompakkoa vaan maksaa KOHTUULLISEN hinnan!"
900-1200€ on kohtuullinen hinta. Kuvittele kaikki se työmäärä, jonka kasvattaja on tehnyt saattaakseen pentueen maailmaan. Laske vaikka jokaiselle työtunnille palkka! Ei todellakaan ole ihan helppoa etsiä narttua, kouluttaa sitä, näyttelyttää sitä, etsiä sopivaa urosta, nähdä vaivaa sukutaulujen tutkimisen kanssa, opiskella rodun perinnöllisistä sairauksista ja niiden periytymisestä, terveystutkituttaa narttu ja luopua siitä, jollei se ole terve, käydä astuttamassa narttu, madottaa se, ultrata ja röntgata, varmistaa eläinlääkäriapu synnytykseen, madottaa pennut, rekisteröidä pennut, mikrosiruttaa pennut ja etsiä niille sopivat omistajat, jotteivt ne mahdollisesti joutuisi vääriin käsiin. Kasvattajan osa ei todellakaan ole ruusuinen ja sinä kehtaat nurista! Osta pentu pentutehtailijalta. Toivottavasti saat sisar-veli parituksen tuloksen, joka kärsii perinnöllisistä sairaukista koko ikänsä ja lopulta joudut sen lopettamaan luonnevian takia...
"Ylim. rahat laitan mielummin vaikkapa hyväntekeväisyysjärjestöille."
Minä puolestani rakastan koiria ja haluan hyvää rakastamalleni rodulle. Siksi olen valmis maksamaan laadukkaasta koirasta, jonka eteen on nähty vaivaa vaikka 2000€, koska silloin tiedän, että kasvattaja on tehnyt hyvää työtä rodun eteen. Hyväntekeväisyyttä ko. rodulle! Ei pelkästään kukkaroaan pullistuttaakseen, niinkuin parilla sadalla pentuja myyvät huijarit, joille tärkeää on vain rahat pois ja karkuun mentaliteetillä nartun pennutus joka juoksuun! Tälläiset ihmiset usein pitävät koiriaan epäinhimillisissä oloissa (lue häkissä ja huonolla ruokinnalla) ja välittävät ainoastaan nartusta, jos se pukkaa pentuja maailmaan. Sellaiselta ihmiseltäkö pentusi "kohtuuhinnalla" ostaisit?
vikaa niissä kahdessa ekassa oli?
Itse olen kyllä saanut laatua ulkomailta. Ovat olleet rodunomaisia, hyväluonteisiä ja terveitä.
Tosin olen ollut yhteydessä kasvattajiin pidemmän aikaa ennen pennun hankkimista.
Ensimmäisellä koiralla oli hammaspuutos. Maitohampaat olivat kyllä kaikki paikoillaan, mutta kun pysyvät hampaat tulivat, niin yksi puuttui. Ei näkynyt röntgenissä, eikä missään joten koira ei ollut jalostuskoira, vaikka kuinka harmitti. Toisella koiralla taas oli hiukan puutteita luonteessa ja koska kasvatan palveluskoiria, en voi sallia hiukankaan arkaa koiraa jalostuskäyttöön. Kolmannella nartulla olikin sitten kaikki niinkuin piti, mutta kaksi ensimmäistäkin on edelleen olemassa. Toinen veljelläni ja toinen hyvällä ystävälläni. Ulkomailta saa kyllä laatua, mutta aina ei sieltäkään jalostusyksilöä onnistu saamaan, vaikka kuinka olisi yhteydessä kasvattajiin tai tekisi taustatyönsä huolella. Joskus vaan käy huonompi tuuri!
ilman lupaasi. Mielestäni kirjoituksesi oli niin hyvä että sille piti antaa tilaa muullakin palstalla kuin tässä.
Olet hatunnoston arvoinen kasvattaja.
sitä tehdä niin kuin kaverini. Hän kysyi olisiko pentua mahdolista pitää siihen asti kuunnes näkee, että koiralla on kaikki hampaat.
Oikeastaan, jos haluaa todella hyvän koiran jalostukseen, pitäisi ostaa aikuinen tai mahdollisesti liisata esim. uros joksikin aikaa. Tuotahan tehdään nykyisin aika paljon.
Minä kuitenkin maitohampaita tarkastaessani en tullut ajatelleeksi, että pennulta saattaisi sitten pysyvien hampaiden tullessa uupua yksi. Tämän koiran kasvattaja tarjosi seuraavasta pentueestaan edullisemmin minulle uutta pentua, mutta siinä kohden taas ko. yhdistelmä ei ollut minulle mieleen. Minulla on edelleenkin tuolle kasvattajalle optio käytettävänä, jos haluan jostakin hänen tulevista pentueistaan itselleni edullisemman pennun. Toistaiseksi tilanne kuitenkin näyttää siltä, että minulla on nyt hyvä jalostusnarttu. Lopullisestihan sen kuitenkin näkee vasta sitten, kun pennut hiukan varttuvat, että mitä se narttu oikein itsestään jättää.
kasvattajan olet kuitenkin löytänyt. Käytä ihmeessä hyväksi, vaikka sitten myöhemmin.
900€ ei ole hyvin paljon nähden noihin sinun pyrkimyksiisi, eli saat kyllä myydä sen sillä hinnalla! (Sori, en lukenu tätä loppuun)
maksaako kasvattajat veroa? Entäs astutukseen annetut urokset?
En muista määrää, jonka sai kasvattaa ilman veroa. Mutta kun kasvatustoiminta alkaa olemaan aktiivista, niin pennuista maksetaan toki vero. Tällöin kyllä kaikki näyttelymatkat, ilmoittautumiset, koirashampoot, rokotukset, koiranruuat ja muut tilpehöörit saa vähentää, sillä ne menee jälleen kenneltoiminnan kulujen alle, joten ei siitä pentueesta kovin paljoa jouduta veroja maksamaan. Koirista on myös kuluja. Typerän pennunostajan matematiikalla se tonni per pentu on kasvattajalle silkkaa voittoa uuden Audin ostamista varten! Kasvattajalle se on elintärkeää rahaa kasvatustoiminnan jatkamista varten, jotta jatkossakin saataisiin ruokittua koirat laadukkailla sapuskoilla, astutettua parhaat nartut parhailla uroksilla välimatkoista piittaamatta ja hoidettua pennut parhaalla mahdollisella asiatuntemuksella kuluja säästelemättä!
mennyt tämä ketju.
Onneksi Koiranet kertoo totuuden näissäkin asioissa. Sitä narttua ei aina todellakaan astuteta parhaalla mahdollisella uroksella vaan usein käytetään omaa urosta. Miksi muuten kaikille astetuttaville koirille ei tehdä kaikkia mahdollisia terveystutkimuksia? Eikö tutkimuksetkin saa vähentää verotuksesta jos kerran näyttelyhömpötyksetkin saa?
ketään kasvattajaa mainostettu olla. Ei olla mainittu edes rotua, paitsi että PK-rotu on kyseessä. Koiranet kertoo totuuden ostajalle ja siksi ostajan knnattaakin katsoa tarkkaan, että kuka kasvattaja osaa asiansa ja kuka ei. Kyllä niitä voitonkäärijöitä "kasvattajissakin" riittää. Ja sitten on niitä, jotka tekevät sen rakkaudesta rotuun! Niitä joille kulut eivät ole merkityksellisiä, vaan laadukas pentue!