Lapset ovat isänsä luona joka toinen/kolmas viikonloppu.Muina aikoina äiti ei anna isän ottaa yhteyttä lapsiinsa.Kyseessä ei ole isän kannalta mistään /että hän olisi juoppo jne.
Haluaako äiti omia lapset itsellensä ja kokeeko hän,että lapset kuluu siitä jos niiden elämässä on muitakin kuin vain hän.Hänen sukulaiset jne.
Haluaako äiti omia lapset itsellensä ja kokeeko hän,että lapset kuluu siitä jos niiden elämässä on muitakin kuin vain hän.Hänen sukulaiset jne.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mitä se on äidiltä ja lapsilta pois? Jos vastuunsa tuntevat ja sitä ottavat, isät haluaa olla osana lasten arkea ja on kiinnostunut LASTENSA asioista.
Miksi pitää imarrella itseään ja olettaa isä roikkuu äidissä, eikä halua päästää tästä irti.
Jos on olemassa tapaamissopimus. Kuka vaati, että sitä on kirjaimellisesti noudatettava. Kaikki lait ja säännöt tuntuvat olevan vain muodollisuuksia.
Siltä osin jos isä on halukas enemmänkin tapaamaa ja olemaan yhteydessä. Mistä moinen minuutti aikataulu? Miksei voisi joustaa?
Nyt sitten puhutaan VASTUUNTUNTOISISTA iseistä, eikä niistä jatkuvasti parjatuista vastuuttomista.
Lähinnä tulee ensinmäiseksi mieleen jonkin asteinen sadistinen henkinen kiusaaminen, saadaan mies pois tolaltaan ja loppu onkin sitten historiaa. Haetaan sitä "ratkiriemukasta" oikeaa yksinhuoltajuutta, loppupeleissä. Vai onko äiti kade, että isän ja lasten suhteet ovat lämpimät ja äiti "jää ulos jutuista"
Ei mielestäni äidin pitäisi, ei sen puoleen saisikaan, "sorkkia" isän ja lasten väilisiä suhteita. Ainoan poikkeuksen toki tekee lasta turmeleva tahi vahingoittava vaikutus.
Joo hei, se on tää hidas älyisyys. Se sen oltava. Haetaan hyväksyntää tekemällä itsestään arjen suurta sankaria, maksimoilla arjen kurjuus, ihan itsekkäästi ottamaan vastuu ja kieltämällä isältä se vastuu.
Ja jäähän sitä keskustelujen ulkopuolelle, kun ei voi naislaumassa haukkua vastuutonta isää, kun se kelvoton hoitaakin vastuunsa.
Ei se ollutkaan kovin vaikea kysymys. Tuli paljon muitakin syitä mieleen.
Äidit antakaa isälle tilaa ja ennen kaikkia lapsille tilaa hoitaa keskenäisiä välejään. Arvostakaa sitä mitä teille on suotu. Relax- take easy. Aina ei oo kivaa, mutta ei aina ei tarvi olla kurjaakaan.
(edelleen paino sanoille: halukkaille ja vastuuntuntoisille)
Kyllä minä olisin iki onnellinen jos ois tuommonen exä joka ois mielellään lapsen kanssa. Oisi vastuuntuntoinen jne hyvä lapsia kohtaan.
Jotkut ei vaan osaa arvostaa hyviä/vastuuntuntoisia isiä ja se on sääli. Sitä rupee arvostaa vasta sitten kun sellasta kaipaa.
Kyl se ois iso apu et lapsen isä opettas lapselle miehiset jutut ja ois esimerkkinä.
Lapset ovat äitinsä luona joka toinen/kolmas (jos silloinkaan) viikonloppu lukuunottamatta aina. Muina aikoina isä ei ota yhteyttä lapsiinsa. Kyse ei ole siitä että isä olisi juoppo jne.
Haluaako isä unohtaa lapset ja kokeeko hän, että lapset eivät kuulu hänen elämässä muulloin (jos silloinkaan). Hänen sukulaiset jne.
Äiti tässä alkuperäisen mukaan estää asioita tapahtumasta!?
Voihan äiti tietty sanoa että isä ei ota yhteyttä jos ei anna ja jotenkin kierosti sen estää!
Tällä palstalla on tapana katsoa asioita molemmista vinkkeleistä. Valotin hiukan tilannetta lähiäidin näkökulmasta, jos et ymmärtänyt.
Ja luulen, ettet.
Nämä ovat ilmeisesti niitä auliisti jakamiasi hyväksi havaittuja käytännön neuvoja: estä parhaasi mukaan miestä ottamatta yhteyttä niin voit valittaa kun hän ei ota yhteyttä eikä siten välitä lapsistaan.
sisälukutaito hukassa, missä äskeisessä viestissä sanottiin että estä, estä.
Sulla on tainnu jäädä levy päälle....
Olishan se vaihtelu virkistänyt, mutta kun on tunkkasta niin on tunkkasta.
Onhan se hyvä tuoda molemmmat vinkkelit esiin, mutta olishan sitä voinu välillä puhua vastuuntuntoisista iseistä eikä vaan jatkuvaa jauhantaa jatkanut vastuuntunnottomista.
Mutta en usko, että kukaan valoittaa ap kyselemää näkökulmaa, lähiäidin toimesta.
Kyllä Pariton Isä, -vedätetty- ja Mahti-Onni ovat pitäneet huolen, että etien ääni on kuuluvilla joka ketjussa :D
Turha minulle siitä on nokkaantua, jos aloituksen aihe ei ollutkaan tunteita ja vastauksia herättävä kuuma peruna. Aloitus ei vaan kantanut, sillä sökö.
Pieni se on sinun piirisi, kun kaikesta pitäsisi ottaa nokkiinsa. Mutta ei auttanut sinun käännytyskään saada vilkasta keskustelua miehen logiikasta.
mistä keskustella.
jospa sitä olisi edes vähän, niin asiat sujuisivat paljon paremmin. Sen logiikan puute saa aikaan esimerkiksi sen, että eron jälkeen kaikista vastuuntunnottomistakin isistä tulee puheentasolla väärinkohdeltuja vilpittömiä isiä, jotka rakastavat lapsiaan pyyteettömästi ja joiden toisaalta pitää rahoittaa exänsä kaljottelut ja itse elää kurjuudessa. Samainen ilmiö saa luuseri-isät samaistumaan vastuuntuntoisiin isiin ja käyttämään kaikki keinot kiusatakseen exää ja valittaakseen osaansa. Jos miehillä olisi edes sen verran logiikkaa elämässään ja oman käytöksen ohjauksessa he tuntisivat häpeää roolinvaihdosta ja ymmärtäisivät miltä se näyttää muista... ja miten paljon vahinkoa se tekee vastuuntuntoisille isille, jotka saavat kantaakseen luuseri-isien pilaamaa maineen.