Kissa koirataloon?

Onko kenelläkään kokemuksia kissanpennusta koiraperheessä? Siis kissa tulisi nuorten koirien seuraksi. Koirilla ei ole aiempaa kokemusta kissoista.
2125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

meillä koirat ovat hyväksyneet helpommin kissanpennun, kuin aikuiset kissat koiranpennun.

Varovaisuutta kannattaa noudattaa, sillä alussa koirat ovat luonnollisesti uteliaita ja voivat isoilla tassuilla huitasta pentua.
Meillä myös yksi koira oli niin utelias, että tökki pentua hyvin usein ja yritti välillä ottaa varovaisesti suuhunsakin.

Kun alkututustumiset on ohitse, niin kissa nukkuu koirien kanssa jo samassa paikassakin :)

mutta todellakin.
Varovallisuutta ja rauhallista tutustumista :)

Niin ja kissan puolelta sanoisins en, että kun meille tuli pentu, niin se vähän pelkäsi alussa isoja koiria, mutta lopulta leikki jo niiden kanssa ihan innoissaan.

Äänestä

Itselläni oli 3 koiraa, kun perheeseemme tuli pieni kissarääpäle. Koko koiralauma otti tuon uuden tulokkaan todelle hyvin vastaan. Nuorempi narttu alkoi leikkiä kissavauvalle jopa emoa. Pieniä yhteenottoja oli, mutta toki lauman uudelle jäsenelle piti ns kaapinpaikka näyttää. Se kun kuuluu tuohon eläinten elämään. Kieltämättä oli koomisen näköistä, kun pieni kissa roikkui kynsin hampain koiran korvassa, ja koira vaan pudistelemalla pudotti pienen häirikön pois. =)Hermojen palaessa koira saattoi murahtaa tai näyttää hampaita, jota kirputtaa varovasti. Täytyy sanoa, että itsellä on vain positiivisia kokemuksia tuosta. Tuolla nuo nytkin näyttävät nukkuvan sulassa sovussa. =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Meillekö kissa? kirjoitti:

Onko kenelläkään kokemuksia kissanpennusta koiraperheessä? Siis kissa tulisi nuorten koirien seuraksi. Koirilla ei ole aiempaa kokemusta kissoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu