onko suomessa mahdollista hankkia lapsi yksin klinikan kautta?
lasta
haluava ilman miestä
2362
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Esim. Väestöliitto antaa lapsettomuushoitoa myös yksin eläville. Ja onhan sitten noita klinikoita, jotka sitten vähän kalliimpia.
Syyskuun alusta tulee voimaan se uusi laki, että lapsi saa tietää luovuttajan nimen kun täyttää 18 vuotta. Arvellaan, että se saattaa ainakin alussa vähän harventaa luovuttajia.
Näin on, kesäkuun alusta yksinäiset naiset voi saada hedelmöityshoitoa. Ongelma on vain, että uudn lain myötä sperman luovuttajia on niin vähän. Useimmat haluaa luovuttaa nimettömänä.
Meidän perheeseen ei lasta voi enää tulla, mutta minulle olisi tärkeää saada jälkeläisiä. Luovutin siis heti vuoden alussa uuden lain mukaisin ehdoin spermaani. Se on saatavissa 5 eri tarvitsijan käyttöön. Me emännän kanssa haluttaisiin kyllä tietää, kuka spermaa saa ja minkälainen poika tai tyttö on tuloksena. Voisimmeko olla tenavalle isovanhempia? Miltä tuntuisi ajatus? 18 vuoden odottelu, jolloin lapsen saisi nähdä/tavata, jos hän itse tahtoo-kuulostaa niin vaikealta.
Joskus jopa mietimme, että voisimmeko vuokrata kohdun, mutta se tuntuu taas aika rankalta.