Anne Mattilan

mihin katosi? mäksoin jäsenmaksun ja lupasivat lähettää lehtiä , mutta ei mitään ikinä saatu? Nettisivuille ilmestyi sen jälkeen että clubi on tauolla mutta, ei he asiasta jäsenille kertoneet ja mikään yhteistieto ei enään ole voimassa josta asiaa tiedusteli?
3768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Anne on sellanen huithapeli ettei se kerkee mitää hoitaa. Tärkeintä miettiä oman palkkansa korotusta että pienet lavat on melkein konkurssissa sen jälkeen kun neidin erehtyy ottaan sinne esiintyyn. Eikä se ees enää porukkaa vedä tarpeeks!

Äänestä

kun olet postannut tätä samaa asiaa. Jos olet vielä fani, niin siitä vaan. Mutta lopeta jo tämä samana ainakin vuoden kaksi jatkunut ruikutus. Tai vie asia oikeuteen! Sittenpähän on sisältöä elämässä kun juokset luukulta toiselle ja tuomarit vievät loputkin rahasi.

Äänestä
  • Vuosi ainakin on kulunut kun Annen sivuilla ei ole ollut muuta kuin pahoittelut, kun on sivut suljettu.
    Nyt kylläkin on kiireisellä keikkaristeilyllä välimerellä, Malagastahan lähtivät viikoksi.
    Siellä on faneja laivallinen mukana. Kai vielä sen verran suosiossa on, vai olisivatkohan vain risteilyllä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fanclub kirjoitti:

mihin katosi? mäksoin jäsenmaksun ja lupasivat lähettää lehtiä , mutta ei mitään ikinä saatu? Nettisivuille ilmestyi sen jälkeen että clubi on tauolla mutta, ei he asiasta jäsenille kertoneet ja mikään yhteistieto ei enään ole voimassa josta asiaa tiedusteli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu