Kertokaahan mukavia vinkkejä miten voin aktivoida Cockeriani kotosalla. Teemme koiran kanssa kaiken näköstä "ylimääräistä" touhuilua lenkkien lisäksi, mutta rodun ominaisuuksiin kuuluu tuo innostus aivan kaikkea kohtaan... Olisi kiva aktivoida koiraani tarpeeksi, ette energiat purkaudu vääriin asioihin. Kertokaahan siis uusia vinkkejä puuhasteluun!
Agility ja/tai toko olis kivoja, mutta koska asumme maalla, kulkumatkat ovat vähän esteenä niiden harrastamiseen.....
Agility ja/tai toko olis kivoja, mutta koska asumme maalla, kulkumatkat ovat vähän esteenä niiden harrastamiseen.....
Vastaukset 4
Vanhimmat
On olemassa aktivointi leluja. Esimerkiksi pallo, jonka sisään laitetaan namupaloja. Sitä pallon reikää saa suurennuttua ja pienennettyä. Mitä pienempi se namupala reikä on, sitä harvemmin koira saa numapaloja.
Paljon on erilaisia juttuja millä voi aktivoida koiraa. On tosiaan olemassa erilaisia hyviä leluja mutta kaikkea voi isekin keksiä. Esim. opeta koiralle sormet(ensin peukalo: toista peukalo-sanaa ja heiluta koiran kuonon edessä, anna nami kun koskee jne), piilota nameja ympäri taloa ja pistä etsimään (ensin namit esillä että tajuaa), laita nami pahvimukin alle ja koira saa kaataa kupin (voit sitten lisätä mukea a haistamalla koira löytää namin. Kaikki missä koira saa ajatella ja käyttää varsinkin hajuaistiaan ovat hyviä. Helppo keksiä kaikenlaista kivaa kun vaan miettii ja tuntee koiransa:)
Hih, tuosta pallosta voin todeta että tuntui siltä että ei se omaa koiraani aktivoinut ollenkaan ei nimittäin ole kovin vaikea juttu ekan kerran jälkeen. Mutta löytyyhän noita tuollaisia leluja muitakin joissa koira joutuu itse miettimään.
Voi niitä kehittää itsekin, piilottaa makupalaa vaikka mukien alle ja antaa koiran etsiä.
Kaikki opettaminenhan on aktivointia joten omat aivot käyttöön ja jos ei omat aivot riitä niin osta oikeasti vaikka tokon sääntökirja ja lähde opettamaan niitä liikkeitä. Netistäkin löytyy monia eri ohjeita kun vain viitsii surffailla. Eikä tarvitse ikinä kisoihin lähteä.
Luulisi että cockerin tapaiselle aktiiviselle koiralle sopisi hyvin naksutinkoulutus. Etsipä tietoa jos ei tunnu tutulta. Hauska tapa opettaa koiralle asioita vahvistamalla käytöstä jota se tarjoaa.
Cockerillehan voisi nyt kokeilla varmasti myös tehdä verijälkeä tai makkarajälkeä metsään. Siinä joutuu keskittymään kunnolla ja sepä vasta väsyttää.
Meidän cockeri nauttii nimenomaan makupalojen etsimisestä ja jäljestämisestä.
Ajattelin vain kertoa, että jos meinaat tehdä makkarajäljen niin älä turhaan ihmettele, jos koirasi säntäilee sillä jäljellä miten sattuu =) Se on cockerien tyyli ja se on kyllä opetettavissa pois, kun jaksaa pysyä kärsivällisenä...
Yksi mitä olen kans nyt alkanut cockerilleni opettamaan on avainten etsintä. Vielä olen siinä vaiheessa, et avainten alta löytyy aina myös makupala =) Se on ihan käytännöllinen juttu opettaa etenkin jos hukkaa avaimiaan tasaisin väliajoin ;)