Erosimme vuoden 2005 loppupuolella ja meillä on kaksi lasta. Lapset asuvat luonani ja ovat isällään pari viikonloppua kuussa. Isä määrättiin maksamaan käräjillä elatuksia lapsistamme, mutta hän ei ole tehnyt sitä tähän päivään asti. Elatuksia on kertynyt jo useita tuhansia euroja ulos-ottoon. Yrittäjänä toimiva exä ei laita rahoja tililleen vaan otta vain sen verran käytöön kun tarvitsee sillä hetkellä ja vielä suoraan käteen, ei tilien kautta. Eli tyypillinen ongelma yksityisyrittäjä exän kanssa.
Exä kuitenkin ostaa omaan kotiinsa lapsille kaikenlaista, pleikkapelejä, pyörät tuli tälle viikonlopulle, linnanmäkireissuja ym ym, mutta elatuksia ei suostu maksamaan. Saan minimielautkset kaupungilta ja maksan lasten hoito ym kulut. Erossa myös yhteiset velat jäivät minulle, koska exä todettiin varattomaksi...syynä pitkälti palkan kierrätys luottohenlilön kautta. Itse olen tiukilla rahojen kanssa ja minulla ei aina riitä rahaa tarpeellisiin asioihin, joten joudun hakemaan usein toimeentulotukea. _Siis käyn töissä mutta yhteisiin velkoihin menee kaikki päälle 1000 e menevä osa. Mitä teen? Miten saan exän maksamaan elatukset? Pitääkö asia viedä uusiksi käräjille, sillä voudillakin alkaa keinot loppua kesken? vai odotanko tämän vuoden hänen yrityksensä verotusta, josta näkee mitä on tienattu tai onko? Onko yleensä mitään tehtävissä?
Exä kuitenkin ostaa omaan kotiinsa lapsille kaikenlaista, pleikkapelejä, pyörät tuli tälle viikonlopulle, linnanmäkireissuja ym ym, mutta elatuksia ei suostu maksamaan. Saan minimielautkset kaupungilta ja maksan lasten hoito ym kulut. Erossa myös yhteiset velat jäivät minulle, koska exä todettiin varattomaksi...syynä pitkälti palkan kierrätys luottohenlilön kautta. Itse olen tiukilla rahojen kanssa ja minulla ei aina riitä rahaa tarpeellisiin asioihin, joten joudun hakemaan usein toimeentulotukea. _Siis käyn töissä mutta yhteisiin velkoihin menee kaikki päälle 1000 e menevä osa. Mitä teen? Miten saan exän maksamaan elatukset? Pitääkö asia viedä uusiksi käräjille, sillä voudillakin alkaa keinot loppua kesken? vai odotanko tämän vuoden hänen yrityksensä verotusta, josta näkee mitä on tienattu tai onko? Onko yleensä mitään tehtävissä?
Vastaukset 66
Vanhimmat
»Saan minimielautkset kaupungilta ja maksan lasten hoito ym kulut.»
Mitä sinä sitten huolit? Pidä hyvänäsi ne minimit jotka saat ja jätä yhteiskunnan huoleksi niiden takaisinperintä.
...tietoa, varsinkin jos kaupungin maksama elari on yksi kolmas osa siitä mitä exää on vaadittu maksamaan. Tyypillinen vastaus mutta haluan oikeasti tietää onki mitään tehtävissä?
Älä pariton isä sorru nuyt siihen mihin tällä palstalla syytetään lähiäitien tekevän eli tallaamaan muita samaan lokeroon!
..paljonko oikeus on määrännyt maksamaan, joten en millään voinut sitä tietää. Tai niin no.. ehkä laskemalla mutta en jaksanut vaivautua.
On vedättänyt sinua oikein kuus-nolla. Nakitti sinulle lainat ja kierrättää tuloja niin, ettei kukaan pysty vetämään välistä edes elareita. melkoinen roisto toimintatavoiltaan. Ihan oikeassa pariton-isä on kun kehottaa tyytymään kaupungin elatustukeen ja jättämään takaisinperinnän muiden huoleksi. Meillä isä kiemurteli kaikilla mahdollisilla tavoilla ja muutti jopa maasta pois. Sitten tuli maitten välinen sopimus, jonka varassa voitiinkin yllättäen ulosmitata ulkomailtakin ja nyt, vuosien kuluttua tililleni tipahtaa aina mukava pieni yllätyssumma. Hänelle se tosin voi olla vähän ikävää, sillä lapset ovat jo reippaasti yli kaksikymppisiä. Saattaa olla, että sinunkin tilanne selkiää. Harmi, että joudut maksamaan lainoja... ovatko ulosotossa, kun sanoit, että on maksettava kaikesta yli1000€ menevästä tulosta lainoja?
Kyllä velat meni ulos-ottoon ja sieltä ne mun palkasta repii niihin velkoihin sitten. Exä kävi sveitsissä viime keväällä ja taitaapi olla siellä se palkkatili sillä. Kyllä minä aion opettaa lapsille, ettei heidän isänsä käytös ole kunnian miehen käytöstä. En todellakaan halua, että he joutuisivat käymään samaa läpi kuin minä joudun käymään.
että kunta maksoi ja peri mieheltä. Kun mies oli kadoksissa tuli toisinaan sossusta lappu, että jos tiedetään missä mies asuu ilmoitetaan heille. Lopulta isukki kutsui aikuisen poikansa kylään luokseen ja homma lähti liikkeelle. Ulosotto paukkasi kimppuun. Sossuille kannattaa kertoa kaikki minkä tietää. Ota selvää kaikesta mahdollisesta asuinpaikasta pankkitiliin. Kysele ja rupattele sopivista aiheista jos mies vaikka vahingossa kertoisi sellaista mitä ei tajuakaan itselleen vahingolliseksi. Ja jos epäilet miehellä olevan tilin Sveitsissä kerro siitä sossuille niin voivat tarkastaa. Vaikka sossu on nihkeä maksaja se on tarmokas ja taitava perijä kun raha liikkuu siihen suuntaan. Ajan kanssa ja viekkaudella saatat yllättyä iloisesti ja mies myös. Tosin älä ole tietävinäsi jos joskus saat vihaisen viestin, että ulosotto on napsaissut osansa tilistä ;;))
Iloitse niistä jutuista mitä lapset saavat isältään - viranomaiset hoitavat sitten elareitten perinnän. "Suora" elatus onkin se toimivampi tapa - ja erityisesti kun lapset tulevat teini-ikään/täysikäiseksi.
Isä ostaa lapsilleen pleikkareita ym. ja sinä kitiset, kun hän ei maksa sinulle? Oletkohan nyt ymmärtänyt asian väärin? Elatusvelvollisuus koskee lapsia ei sinua.
että ostaa kotiinsa lapsille. Ei siis lasten kotiin vaan omaansa. Ei "viihdekeskuksen" perustamisella voi kuitata elatusta. Kyllä elatuksen tarkoitus on, että etä osallistuu pienellä osallaan lasten elatukseen näiden omassa kodissa. Ihmettelen vain miten sadistisesta ihmisestä on kyse kun kohtelee exäänsä noin. Jättää velat maksettavaksi ja kieltäytyy elareista, mutta paikkaa omatuntoaan ostelemalla lapsille kotiinsa kaikenlaista. Uskomatonta ja halpamaista.
Harva nyt haluaa tukea exäänsä rahallisesti - mutta toisaalta omiin lapsiin ollaan yleensä valmiita sijoittamaan. Sen takiahan on luotukin tuo elatusapujärjestelmä ulosottoineen - ihmiset ovat nyt vaan sellaisia että vetävät kotiinpäin. AP saa kuitenkin elatustuen, ajan kanssa ehkä perittyä sen loppuosankin - ja lapset saavat sekä elatusta isältä että äidiltä. Ja miksi isän pitäisi ostaa sinne exän kotiin niitä tavaroita?
kuin pelejä ja viihdettä. Se on koti, ruokaa ja hoivaa ja vaatetta ylle. Tarvittaessa lääkettä ja hoitoa. Siinä ei paljon auta pleikkari isän luona.
lyhentää perinnässä olevia velkoja pleikkarirahalla, eikä leikkiä hyvää isää.
koska annat isän tavata lapsiaan kai silloin isän luona on ihan hyvä olla? Mitä sitten vaikka viihdettä olisikin jos on samalla turvallinen olo?
Moi
Minä itse totesin kun jäin maksamaan kodin velkoja, minimin sain vasta oikeuden kautta (josta sikamaiset kustannukset)että yrittäjä isän on kyllä helppo vetäytyä kaikesta vastuusta.
Loppupelissä kävi minulle samoin kuin sinullekin että miehen pitäminen tuli pirun kalliiksi. :)
Valitettavastio asialle ei varmaan voi mitään kuin koittaa päästä asiasta yli ja elää omaa elämää..
Tsemppiä sinulle..
Ann
siis tukea exää? Se on se virheajatus mikä yleensä liitetään elareihin. Kummallista ettei mene jakeluun, että elarit maksetaan exälle, joka toimii lapsen lähivanhempana. Elatus on kodin ylläpitoa ja perustarpeista huolehtimista. Ei sitä voi korvata millään peleillä tai polkupyörillä. Ne ovat niitä muita menoja joita lapsiin liittyy, ei elatusta! Elareita ei voi maksaa lapselle se ei ole lapsen raha vaan osallisuus elämän perusmenoista! Jos haluaa antaa viikkorahaa se on eri asia. Kumma, että elarit on niin vaikea paikka, vaikka ihmiset osaavat yhteisen jakamisen jos on kyse vaikka omasta äidistä. Jos äiti asettuu yhden lapsen luokse vanhuuttaan viettämään muut ottavat osaa äidin kuluihin eivätkä maksata niitä sillä joka hoitaa äitiä, eiväthän?. Samoin jos omainen sijoitetaan hoitokotiin maksetaan kuluista ja ihan uppo-oudoille ihmisille... vai kelpaako silloin maksuksi omaankotiin hankitut pleikkarit?
Lapset tulossa kohta teini-ikään ja sen takia on hyvä että isä osallistuu "suoraan" elatukseen. Sillä tavalla ap voi varmistua että isä on mukana kustantamassa nuoren eloa jatkossakin. Ja käsittääkseni isä on hankkinut lapsille kodin jne. Elareista on sovittu/päätetty ja ap saa yhteiskunnan maksamaa elatustukea. Kaikkihan on ihan hyvin.
Jos isä maksaisi noita elareita niin paranisiko lasten elatus? Entä jos hän maksaisi exälleen vielä satanen päälle - paranisiko lasten tilanne? No ei - sehän vaan tarkoittaisi että exä pääsisi helpommalla - ja yhteiskunta. Ihminen on nyt vaan sellainen että oma lompakko on lähintä sydäntä - niin ap:nkin osalta.
Isä ylläpitää kodin lapsille, hankkii tavaroita - kaikki tämäkin on lapsen elatusta. Elareita ei suostu maksamaan joka nyt sinänsä lapsellista - sen takia että hän joutuu kärsimään siitä itse (joutuu sumplimaan ulosoton kanssa). AP:n elämään tämä ei vaikuta - hän saa elatustuen kunnalta ja isä maksaa myös "suoraa" elatusta.
AP voisi harkita että tapaamisia lisätään - sillä tavalla voi kasvattaa isän osuutta lasten elatuksesta.
Jos ajattelee asiaa lapsen näkökulmasta - kummasta hän ilahtuu enemmän - pleikkarista vai siitä että isä lyhentää velkaa exälle? Kumpaa halutaan ilahduttaa enemmän - exäänsä vai lasta?
... mutta totuus on että jos isä olisi maksanut elarit aikanaan ja kuten alunperin sossussa lupasi, ei niitä olisi koskaan tarvinnut käräjille viedä. Hävisin vuonna 2005 vuoden elarit, ne kaupungin maksamatkin. Isä lupasi maksaa elarit noin 8000 e palkastaan, siis kahdesta 250 alunperin, mutta sain ne vain kerran 2005 helmikuussa. Asia meni käräjille ja elarit nousi aika paljon, kun ne meni verotulojen mukaan. Sinä päivänä kun tuli tieto käräjiltä elareista, exä sanoi itsensä irti työstä ja alkoi yrittäjäksi ja toimii ihan saman yrityksen piikkiin, mutta yrittäjänä.
Monelta riidalta ja pettymykseltä myös lasten kohdalla olisi vältytty, jos elarit olisivat maksettu. tähän kun lisää sen, että exä napisee aina, kun tulee ylimääräistä hoitokertaa lasten suhteen, kuten nyt olen itse töissä helatorstain, siitä tuli heti napinaa. Motskari pitää tietty olla että on hyvä matkata ja tietty kaikki viimeisimmät vempaimet. Joo en halua pleikkaa kotiini, kyllä se riittää, että poika on ylienerginen, joka kerta isältään tullessa. Mutta elarit tarvisin ihan lasten kuluihin, jotta edes pienen osan palkastani voisin joskus käyttää vaikka itseenikin.
Ja miten tyttö sanoi eräs kauppareissu, se pysäytti, että "osta äiti joskus jotain itsellesikin, älä aina meille". Niin, minäkin olen ihminen ja tarvitsen asioita.
Ei isä voi vain ruveta rakentelemaan lapselleen kotia omaan kotiinsa ja päättää, ettei maksa elareita. Jos äiti on lähihuoltaja isän tulee tukea sitä. Elarit maksetaan löähihuoltajan tilille etukäteen joka kuukausi. Siinä ei ole mitään muttia. Niitä ei voi sijoittaa vapaavalintaisesti omaan kotiinsa tai muuhun haluamaansa. Etä ei päätä elarien käytöstä! Mitä siitäkin tulisi jos kaikki etävanhemmat päättäisivät sijoittaa elarit omiin koteihinsa ja hankkia pleikkareita ym. Kyllä se on niin, että jos haluaa lähiksi on lähdettävä sitä asiaa ajamaan ihan laillisesti. Noin se ei käy.
Ja elarien suuruus kyllä vaikuttaa lapsen elämään. Kai se nyt on selvää että kaikki raha mikä helpottaa lähivanhemman taloudellista pärjäämistä vaikuttaa täysin suoraan lapseen. Raha vaikuttaa ruuan laatuun, vaatteisiin, harrastuksiin ja jopa siihen onko lapsella oma huone.... vai onko teillä ehkä jotenkin erilainen elintason jakautuminen perheessä?
mikäs vimma tätä ongelmaa on mitätöidä ja tehdä elareista luistavasta miehestä jokin arjen sankari. Asiat eivät ole hyvin jos isä ei maksa elareita ja hankkii kotiinsa sillä rahalla kaikenlaista kivaa... sehän on isän elatusta ja lisää hänen elintasoaan. Lapsethan eivät asu isänluona. Kotona heillä ei sitten olekaan sellaisia tavaroita. Miksi isä ei anna pelikoneita kotiin? Harva naisihminen niin kovasti pleikkaria itselleen hinkuu, että siinä voisi vahingossa antaa jotain hyvää exälleenkin. Ihme suhtautuminen tuollainen. Jaana_ voi olla mitä mieltä tahtoo ja diggailla maksuista luistelevia isiä sydämen kyllyydestä. Elatusvelvollinen ei kuitenkaan päätä elareista eikä ainakaan niiden maksamatta jättämisestä... ei kai vain ole jokin pieni omakohtainen katekra kokemus tämän innokkaan puolustamisen takana. Sellainen, että kun en minä niin et sinäkään-juttu..?
siis elintaso mulla ja exällä. Exä in it-alan konsultti ja tuskin varaton, minä taas kaupassa töissä.. Toimistokin exällä on keilaniemessä eikä hän halvalla taida asuakaan. Nimenomaan hänen tarkoituksensa on, että elatuksia ei tarvitse maksaa ja kumpikin elää sillä mitä itsellä on, mutt asiaa mutkistaa kyllä aika lailla mulle jääneet yhteiset velat ( monia kymmeniä tuhansia). Lisänä olen lasten lähivanhempi, johon ukon on helppo vedota kun ei halua maksaa lasten kustannuksia, silloin on taas vastassa maksamattomat elatukset, joita on jo paljon.
Miten lähivanhemmuus voi olla sellainen asia johon ex vetoaa ja jättää maksut maksamatta?
Toiseksi ei ole kyse siitä että exän pitäisi järjestää samanlainen elintaso kuin itsellään, mutta osallistua tulisi niin, että elintaso kotona olisi niiden elareiden verran isompi. Elarit on sitä varten, että se keventää lähin taloudellista taakkaa. Ne eivät ole lapsen rahoja vaan isän osuus elatuksesta. Elareilla ei ole tarkoitus ostaa pleikkareita eikä muutakaan vaan taata katto päänpäälle ja kunnon ruopkaa pöytään. Elareiden suhteen voi myös olla huoleti siitä, että niillä summilla ei kukaan pääse rikastumaan tai nostamaan henkilökohtaista elintasoaan mihinkään, vaikka siitäkin usein kuulee syytettävän;)... mutta onpas ikävä kaveri jos on rahaa, elää leveästi ja "näyttää" sinulle jatkuvalla taloudellisella kiusaamisella.
makseta minkään ilahduttamisen takia, hei DUUUUD!
näkökulmasta...
Ovatko lapset jotakin pikku keisareita tai keisarinnoja joita vanhemien täytyy miellyttää?
Vai ovatko he meidän jälkeläisiä, joita täytyy kasvattaa ja joille täytyy näyttää esimerkkiä omalla käyttäytymisellään?
Alkaa mennä toi muutaman kirjoittajan lapsen etu vähän liian pitkälle, kun kuulostaa siltä että lasten pitäisi saada viedä aikuista narussa kuinka tahtoo eikä vanhemmilla ole enää mitään muuta virkaa kuin totella lastansa.
Saat nyt turhaan moskaa niskaasi, koska sinulta jäi vahingossa lukematta alkuperäisen kirjoittajan tekstistä kohta, jossa eronneen pariskunnan yhteiset velat jäivät kieroudella kokonaan lähin maksettaviksi.
On todella mukavaa, jos etä viitsii ostaa lapsilleen kaikkea kivaa ja touhuta "kalliita" asioita heidän kanssaan - joihin lähillä ei olisi varaa, mutta alkuperäisen kirjoittajan tilanne on aika ikävä ja isän tulisi vastata omasta osuudestaan veloista, eikä sysätä niitä lähin niskoille.
Kyllä jokainen lähi haluaisi antaa kuun taivaalta lapsilleen, mutta vaikeaa se on, jos etävahempi on tehnyt ap:n kertoman kusetuksen.
Puolustatko sinä sokeasti ap. lasten etävanhempaa, vaikka tämä kiero hylkiö, koska olet itse etä?
Toki etävanhempi joutuu maksamaan elaria exälleen - sen takia on olemassa ulosotto jne. Mutta on kai selvää ettei kukaan sitä mielellään tee. Kyseinen isä kyllä ampuu itseään jalkaan pakenemalla ulosottoa - hankaloittaa oma elämää. Onneksi elarivelka vanhenee viidessä vuodessa ja elämä taas normalisoituu.
Lasten elintaso ei nouse siitä vaikka maksaa enemmän elareita - paitsi jos maksaa tuhansia euroja. Ainoa vaikutus mitä elarilla on on se että exä pulittaa enemmän jos etä maksaa vähemmän.
Ja minun etälapsella on oma huone luonani, maksan harrastukset jne. Onneksi maksan aika pientä elaria ja sen takia pystyn huolehtimaan lapseni elatuksesta - ja exäni jää nuolemaan näppejään :D Ja neljän vuoden päästä en tarvitse maksaa exälle enää penniäkään :D
Mutta tuo ilahduttaminen on varmaan tuon ap:n exän käytöksen taustalla. On kivempaa sijoittaa rahaa omaan perheeseen kuin ex-puolisoon - joka on kai aika luonnollista.
Ymmärsin että kyse oli elareitten maksusta - ei veloista. Siinäkin tietysti pätee se sama - velat perintään. Jos on möhlinyt niin ettei velkoja pystytä perimään niin voi, voi ...
En puolusta etän käytöstä - toin vaan esiin että on kai aika selvää että itsekukin vetää kotiinpäin. Elareiden maksamista on v-mäistä - se on pois oman perheen elintasosta. Tyhmää jättää hoitamatta sen takia silloin joutuu kiertää ulosottoa ja sehän vaan hankaloittaa omaa elämää.
"on kai aika selvää että itsekukin vetää kotiinpäin"
Eli hyväksyt myös itsestäänselvyytenä sen, että lähi pitää lasta mahdollisimman paljon luonaan ja vaatii mahdollisimman suuret elatusmaksut etältä, koska on selviö vetää kotiinpäin?
Okei, sovitaan sitten niin.
Moraalisesti on väärin, että ap:n exänkaltaisen lusmun takia lähi joutuu elämään luottotiedot pystyssä, todella niukilla ja katselemaan vierestä, kun exä ostelee lapsille (luokseen) kaikkea kivaa, johon lähillä ei samaisen exän takia ole varaa.
Tuosta kuviosta ei puutu enää kuin etän vaatimus vuoroviikko- tai lähihuoltajuudesta.
Tunnen suurta sympatiaa ap:ä kohtaan, joka jaksaa yrittää, olla äiti lapsilleen, haluaa käydä töissä ja suunitella tulevaisuutta kaiken tuon tyrmistyttävän moskan jälkeen. Joidenkin on nähtävästi maksettava epäinhimillisiä oppirahoja tämän nk sivistysyhteiskunnan porsaanreikien takia/paikkaamiseksi.
itseösi olet puolustanut koko ajan. Olet siis itse se kurja etä joka uskoo omaa kotiaan laittamalla elättävänsä lapsensa. Se on kyläilyä ei elättämistä. vai miten on oletko vieraanvarainen vai elätätkö kun "vanhan Hilma-täti" tulee kylään? Jos lapsella on koti lähin luona ei sinun luonasi oleva huone ole muuta kuin sinun kodissasi oleva ierashuone. SInulla näköjään on varaa siihen. Huoneen pitäminen ei ole elatusta vaikka niin tahtoisit uskoa. Laiminlyöt velvollisuuttasi osallistua lapsen elatukseen vain kostaaksesi exällesi ja saadaksesi hänet "nuolemaan näppejään" Ällöttävää. Varo ettei asenteesi tartu lapseesi.
jos sinä maksaisit kunnon elarit lapsen elintaso nousisi sillä lähillä olisi enemmän varaa hoitaa myös lapsen asioita. On tainnut jäädä matikan tunnit väliin vai katkeruusko se noin sokaisee?
Elarit ovat viisi vuotta ulosottokelpoisia.... mutta tiesithän, että jos jotain saadaan aina välillä napattua sinunlaisiltasi niin aika sen kun jatkuu.;;))
sijoita vaan lapseen, joka asuu exän luona. Kumma asenne, mutta sinulla kai on aika tuliset välit omaan exääsi ainakin joka raosta puskeva katkeruus antaa sellaisen kuvan.
"Ainoa vaikutus mitä elarilla on on se että exä pulittaa enemmän jos etä maksaa vähemmän."
Jos estää tapaamisia niin sillä vahingoitetaan omaa lasta. Jos vaatii suurta elaria tai haluaa maksaa pientä elaria niin se on aikuinen välinen asia - ja ilman muuta pitää vetää kotiinpäin. Missä määrin tätä kotiinpäinvetoa tapahtuu on taas kiinni siitä kuinka tulehtuneet välit ovat - ja jotkut ovat ahneempia kuin toiset.
Voihan olla että lapset haluavat ap:n tapauksessa muuttaa isän luo - ja silloin punnitaan ap:n kykyä asettaa lapset etusijalla.
Ei siis pidä sotkea lapset mukaan aikuisten riitoihin.
soimaa vai olisiko pukki kaalimaan vartijana. Kun on oma lehmä noin pahasti ojassa ei pitäisi puhua mitään lasten sotkemisesta aikuisten asioihin. Vastuulliset aikuiset maksavat elarit ja ymmärtävät, että ne eivät ole exälle, vaikka joskus lapsellisuuksissaan niin tahtoisi ajatellakin. Vastuullinen aikuinen käsittelee oman katkeruutensa, että voi exänsä kanssa hoitaa tapaamiset ja muut lapsiin liityyvät asiat. Vastuullinen aikuinen huolehtii varallisuutensa mukaan myös siitä, että lapsella on kotona lähivanhemman luona sellaisia leikki ja pelivälineitä, joista pitää ja joita ei tarvitse kaverien edessä hävetä. Kaikki ehdoton "kotiinpäin vetäminen" on lapselta pois. Exäsi tuskon suree pleikkarin puutetta, mutta entä lapsi?
Joka itse puljaa ettei tarvitsisi maksaa elareita eli on tuollainen selkärangaton joita täällä palstalla liikkuu paljon. Eli eipä kannata hänen oman egonsa nostoja ja huonon omantunnon poistoja lueskella.
Jos on selkärangaton niin on ja se me ollaan näissä kommenteissa jo niin monasti huomattu.
Muuta rohkeasti nimimerkkisi Jaskaksi koska jokainen nämäkin kommentit lukenut ymmärtää että et ole mikään Jaana..
Muita hänen samantasoisia päätelmiä on mm. että etävanhempi ei saa muuttaa (aika huvittava..) ja että vanhempien pitää säilyttää hyvät välit.. (jota ihmettelen jos itse pihistelee elareissa niin miten mahdollista)..
Joten vaihda rohkeasti nimimerkkiäsi..
Anneli
Miksi Jaana_ ei saanut itse pitää lapsia luonaan vaan ne menivät exälle? Kerropa meille se, ehkä edes jaksamme yrittää ymmärtää kyynisyyttäsi ja ilkeyttäsi. Exäni ajattelee juuri kuten sinä mutta hänen kohdallaan ei kaikki olekaan hyvin. Hän on juuri raitistunut? alkoholisti, hän ji kaikki rahamme ja sakkohin ja muihin meni joka vuosi rutkasti rahaa. Ja jätti vielä ne velat mulle päälle...elareiden lisäksi jätti siis kaiken maksamatta. Exä haukkui minut kun hain velkaneuvontaa vastikään ja hain velkajärjestelyyn, en kuulemma halua maksaa velkoja ja jätän ne maksamatta. Eli täydestä hullusta miehestä on kyse, oletko sinä jaana_ samanlainen?
Eilen sossun palaverissa exä nauhoitti kaiken, jotta saa oloni vielä vaikeammaksi. Tosin onneksi en sanonut mitään, mikä ei ole totta. Jostain syystä en vain kyennyt puhumaan välillä. Exäni toiminta on todella kieroa, hänellä on jo rikosrekisteri erinäisistä asioista. Rattijuopumuksesta, pahoinpitelyistä...Silti mies porskuttaa kuin kettu puurolla ja kanamuhennoksella.
Ja jos kerron vielä taustaa asioille. Sukupolvissa on tapana sotia joskus sukupolvien ylikin jostain asioista, on vain asioita joita jotkut ihmiset eivät kykene selvittämään koskaan ja ne jäävät jälkipolville. Exäni suku on juuri tällainen, on jakamattomia maita, sillä niistä on tullut riitaa aikanaan eikä ole kyetty sopuun. Exän isä on aika lailla samanlainen tyranni, joka hoitaa elämää hajota ja hallitse-tekniikkaa käyttäen. Se vain pelottaa siiryykö se taas minun lapsiini vai loppuuko se johonkin? ja mikä sellaiesen voi lopettaa? Toisen alistaminen, mitätöinti ja jatkuva kiusaaminen on järkyttävää, enkä todellakaan halua,että lapseni joutuvat kokemaan samaa enkä että he oppivat toimimaan ihmissuhteessa niin.
Kyllä meilläkin exä yritti vuoroviikkosysteemiä ja uhkasi ähihuoltajuuden saannilla, mutta arvatkaa saako alkoholisti sellaista, varsinkaan jos heiltä jo kerran on haettu lapset kriisipäivystyksen avulla kotiin. Eli kaikki paskat on likimain koettu ja lisää on tulossa, aivan varmasti. Exäni kaltainen psykopaatti ei lopeta koskaan, mutta toivon että saan elää elämäni loppuun tasaisesti vanheten eikä niin että elämä loppuu 69:n puukoniskuun. Eilen sossussa nimittäin minun piti vaihtaa paikkaa kauemmaksi exästä kun se alkoi käydä niin kuumana.kuristusyrityksiä minuun on jo 4, kaksi niistä on tapahtunut autossa, yksi edellisessä asunnossa ja yksi kun vein lapset hänen luokseen viime syksynä. Oletko sinä Jaana_ tällainen samanlainen? Kerropa meille nyt!
Itse maksan elarit säntillisesti - rahat menee exälleni ja on pois siitä mitä voin tarjota lapselleni mutta en jaksaisi pelleillä ulosoton kanssa. Huolehdin myös että lapsellani on koti luonani - pelit ja vehkeet löytyy täältä. Exän asia on sitten huolehtia asioista siellä toisessa päässä. Kyllä lapseni on iloinen siitä että löytyy pleikkarit ja muut täältä.
Elarithan ei makseta lapselle vaan lähivanhemmalle. Mitä enemmän maksetaan elareita sitä vähemmän lähi maksaa lapsen elatusta ja päinvastoin. Yksinkertaista matematiikkaa.
Lapsi mieltää että hänellä on koti luonani. Hänellä on täällä oma huone, vaatteita, harrastusvälineitä jne. Exäni ei osallistu mitenkään siihen elatukseen. Maksan toki elareita - mutta ne rahat menee exälleni.
Alkuperäisessä todella oli, että velat jäivät "kieroudella" lähiäidille. Siinä ei kuitenkaan mainita, että todennäköisesti myös velan kohteena oleva omaisuus on "jäänyt" samalle lähiäidille - ihan vaan loogisesti ajateltuna.
Nämä asiat kun saadaan näyttämään siltä kuin oikeastaan itse halutaan. Tilanne on varmasti lähillä tiukka, mutta taustalla ehkä kuitenkin myös sellaisia asioita, joita nyt vaan ei haluta kertoa.
Eikä onneksi ole TYYPILLISIÄ yrittäjien ongelmia; on huonosti asioitaan hoitavia ihan kaikenlaisissa "luokissa"; palkansaajissa, työttömissä, yrittäjissä jne jne. Yrittäjät vaan on niiiiiiin helppo syyllistää yrittäjyydellä...
Tuo oli siis sinun OMA VALINTA lastesi isäksi ja puolisoksi. Kylläpä nostaa sinun arvoasi......
Hitto kun et kerro muuta kuin huonot puolet toisesta ja jopa koko hänen suvustaan!
Yksinkertainen matematiikkasi on todella... yksinkertaista!
Et ole enää uskottava. Sinulla ei voi olla lapsia lainkaan.
En kommentoi sinulle enää tästä asiasta, nyt menee niin utopistiseksi koko juttu, ettei mielenkiintoni enää riitä :D
Lapseni elämä ei muutu exäni luona vaikka maksaisin isoa elaria tai ei elaria ollenkaan - exäni lompakkoon se tietysti vaikuttaisi. Vastaavasti jos maksan enemmän elaria niin se on pois minun lompakosta - ja samalla siitä mitä voin tarjota lapselle.
Jos lapsen elatustarve on esim 500 e - tästä yhteiskunta maksaa 100 e ja loput jaetaan vanhempien kesken. Jos etä maksaa 200 e lähivanhemman osuus on 200e. Jos etä maksaa 100 e lähivanhempi pulittaa 300 e - jos etä maksaa 300 e niin lähivanhemman osuus on 100 e.
Näin ollen jos etä maksaa enemmän hänen exänsä hyötyy siitä - lapsen tilanne pysyy samana.
missä hätä on suurin!
Mistä näitä piisaakaan ja löytyy?
Ei tippaakaan kykyä myötätuntoon, syyllistävät sen minkä osaavat ja tuo kaikkivoipaisuuden tunne, luulevat raukat, että kaikki on ihmisen omaa valintaa :O, haloo...?
Tuollaisilla ennustajan lahjoilla luulisi olevan jo niin menestynyt ja rikas, ettei enää kiinnosta roikkua ainakaan tällä palstalla. Kaikki kun olisi niin onnistunutta ja niin täydellistä että...
Herää väkisin epäilys, että tuo omavalintapööpöön kirjoittaja on se pois potkittu psyko, joka etsii sitä peiliä nyt täältä, kun ei enää elävässä elämässä kukaan muu suostu olemaan tekemisissä moisen ankeuttajan kanssa, mikä onkin ainut oikea viisas teko!
Minä ymmärsin sinua, joka onneksi selvisit psykon kynsistä. Olet rohkea, sillä psykon irtiotosta tarvitaan rohkeutta ja viisautta. Lapsesi selviävät myös, sillä mallioppimisesta on paljolti kyse sairaassa ja hallitsevassa käyttäytymisessä. Aivan kuin kerroitkin exäsi perhesuhteissa isän mallin olleenkin.
Ainut oikea esimerkki on näyttää, ettei suostu ylikäveltäväksi. Omien rajojen ja arvojen löytyminen auttaa huomaamaan arvonsa. Silloin myös pystyy kunnioittamaan toisten rajoja ja arvoa.
Jaksetaan ankeuttajista huolimatta.
Ei Jossu¤ ymmärrä yhtälönratkaisua numeroilla, ainoastaan sanallisena, esim:
minulle kaikki == oikein
muille jotakin == väärin koska se on minulta pois (en saa silloin kaikkea)
Sinun tietosi aloittajan juttuun mistä?
Kristallipallo kirjoituslaatikossa, vai?
Minä en löytänyt mitään yleisesti yrittäjiä syyllistämistä?
Aloittajan ongelma oli lukemani perusteella ihan jotain muuta, vai luitko rivien välistä?
Ihan kuin itse kirjoititkin, näet asiat kuin itse haluat.
Jossu on todella osunut usein ja upottuanut, onhan se luettavissa näiltä sivustoilta ihan omin silmin.
Hymyilyttää, muttei se pahuus ja ilkeämielisyys jota viljellään häikäilemättömästi. Viimeisen sanan sanominen tuntuu eräillä olevan pakkomielteistä, onneksi ei tarvitse livenä tavata-toivottavasti.
Hymyilyttää se, että asian vierestä kirjoitetaan, kun ymmärrystä käsiteltävään asiaan ei ole, eikä tule.
»Hymyilyttää se, että asian vierestä kirjoitetaan, kun ymmärrystä käsiteltävään asiaan ei ole, eikä tule.»
Jossu saa aina hymyilemään :)
vikaa.
Hymyilyttää minuakin, et sitten voi olla sanomatta viimeistä sanaa, ja olla puhumatta asian vierestä.
LOL
Aikuisten oikeesti, minä päätän olla kommentoimasta enää asiattomuuksiin. Ei ole pakko provosoitua.
ne menee sinun osuutena lapsen kodin ylläpitoon. Vaikka kuinka rakentaisit pesää lapsellesi virallinen koti on se missä on kirjoilla. Siihen sinä osallistut elareillasi, se on velvollisuutesi. Jos asia sinua noin harmittaa ettekö TE voisi sopia, että lapsi asuukin luonasi ja SINÄ olitsit lähi? Sitähän tarjoat täällä muillekin niin hanakasti.
Olimme kauan naimisissa, mies jätti minut ja lapset kun toinen oli 3- ja toinen 5- vuotias.
Ihan tohon omaisuuteen sen verran, että koskaan emme kotiimme pysytneet mitään juuri hankkimaan hänen rahoillaan. Kaikki miehen jutut meni aina kaikkien muiden edelle, ylinopeuksista ja humalassa ajosta tuli sakkoja tasaiseen tahtiin ja korttikin oli poissa aina vähän väliä. Sakkoja laskin kerran exän maksaneen yli 10000 e verran. Kortti oli poissa ainakin 4 kertaa. Nyt hän joutui käymään alle 40 vuotiaana ajokorttilääkärintarkastuksessa, jotta sai jatkaa ajoaan. Siinä vaiheessa mulla paloi eka kerran pahasti hihat kun olisi pitänyt juuri kuolleen äidin perintörahoilla alkaa maksamaan 2500 e sakkoja. Silloin en enää maksanut.
Mies tienasi hyvin, mutta kaikki rahat meni hänen omiin asioihinsa, mitä ne milloinkin oli...auto, moottoripyörä, tietokone, uusi puhelin...Elin tosi pienellä jo aviossa ollessamme lasten kanssa. Ja viinaan meni tosi paljon rahaa ja ravintoloihin, jotka eivät olleet siitä kilteimmästä päästä.
2004 vain päätin etten enää pidä sitä kulissia yllä enkä alkoholistin sirkusta. Kerroin joillekin tuttaville asiasta ja mua ei uskottu lainkaan. Vähiten uskoi exän omat vanhemmat, sanoivat uskovaisina ihmisinä että anna miehen juoda, kyllä se joskus sen lopettaa. Mun omat vanhempani ovat kuolleet, joten heitä en enää apua saanut. Kun tilenne kärjistyi tosi pahaksi vuoden 2004 lopulla, menetimme kodin ym...exän äiti eli lastemme mummi tokaisi kun pyysin apua että ei hän voi apua antaa ja toivoo että eroamme jotta tämä kaikki loppuisi. En käsitä edelleenkään mitä hän täällä tarkoitti. Koska meillä oli ollut -90 luvun alusta avioehto, se tietty vaikutti omaisuuden jakoon. Minä olin ostanut perintörahoilla huonekalut -kaikki. Vain jotain electroniikkaa oli miehen. Mies oli jo vuosia sisustanut ja ostanut telkkarin omaan varastoboxiin tietämättäni. Astiat olivat minun ostamiani myös ja niitä hän hajotti humalassa aina ison osan, seinätkin välillä hajosi ja ovet myös. Elämä oli yhtä helvettiä, aina hänen humalapaluut päätyivät poliisien väliintuloon...siinä meillä kunnon maajohtaja, oli kait noussut kusi hattuun kuten yks naapuri totesi. Miehellä oli ollut 5 luottokorttia, jotka hän kaikki kulutti piikkiin saakka.
Pari kertaa karkasin yöllä naapuriin turvaan, kun exä hakkasi, niistä oltiin sitten käräjillä puolen vuoden kuluttua siitä. Viimeisellä kerralla naapuri tuli itse mukaan lääkäriin ja oikeustalolle. Ilman hänen tukeaan en varmaan olisi koskaan lasten takia ymmärtänyt jättää häntä. Asioista olisi pitänyt voida puhua aiemmin, ja puhuinkin mutta aina ne lakasitiin maton alle jollain verukkeella ja myös sillä yleisellä, että kyllä huomenna on toisin.
Asun kaupungin vuokralla joten ei omaa kämppää ole eikä tule hetkeen ja toiseen. Exä asuu työsuhdekämpässä, yritys on sellainen kahden miehen yritys jossa kumpikin laskuttaa omalla toiminimellä, mutta eipä taida tämäkään tieto olla viimeinen. Eikä ole kiusanteot loppuneet eroon vaan ihan sama vakio määrä niitä tulee joka kuukausi. Viimeisin on ensi kesän kesälomat, eipä meis suostunut kertomaan 15.5 mennessä milloin lapset hänellä ovat kesällä, vaikka niin oli sovittu. Lapsista hän riitelee mutta kun tulee tosipaikka, ei häntä kuulu eikä näy. Lapsille exä ei soita koskaan. Elatuskia ei maksa, mutta aina on varaa uuteen motskaritakkiin...
Mutta kerropa jaana_ meille muille nyt miksei lapset asu luonasi ja mikset ole lähihuoltaja? Väykytät juuri samoin kuin exäni, mutta kertaakaan et ole kertonut mikset ole lähiäiti?
Oletko kenties samanlainen ex-juoppo kuin exäni? Sen vain sanon, ettei sulla ole tietämystä lainkaan siitä mitä lähinä olo on, ei sulla ole lainkaan sellaista vastuuta kuin lähillä on arjen sujuvuuden turvaamiseksi. Etkä varmaan edes pystyisi siihen tekstiesi perusteella!
Vai oletko kenties se kummallinen äiti, jolla exäni yritti provosoida minua viime talvena?
lapsen vähimmäiselatustarve on laskettu kuten aikuistenkin (vrt. toimeentulotuki). Elatusmaksulla on sen veran asian kanssa tekemistä, että isän elatusmaksu voidaan laskea minimin puolikkaaksi tai sen alle, jolloin kunta maksaa loput niin, että lapsi saa isän puolelta puolet minimstä. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa mitä lähi maksaa. Lähi maksaa kykyjensä mukaan ja aina monin verroin enemmän kuin etä. Ajattele jos minäkin alkaisin etäksi ja me molemmat etät antaisimme lapselle laskennallisen elatuksen puolikkaan...yhteensä 500€. Riittäisikö elämiseen, vaatteisiin, ruokaan, vuokraan, puhelimeen, busseihin ja kouluvälineisiin ym?
Usein etä maksaa enemmän kuin kunnallinen elatustuki. Se saattaa hiukan lähestyä todellista puolikasta menoista, mutta harvoin yltää lähellekään. Koska elatusmaksuissa pyritään puoleen lapsen elatuksesta pitäisi etän maksun suurentua sen mukaan mitä suurempi palkka lähillä on. Vanhemmilla on kuitenkin palkkaan suhteutettu elatusvelvollisuus lapsistaan, joten jos etällä on suuri palkka elatusmaksukin on suurempi.
Virheajatuksesi on se, että elatustarve olisi jokin pysvä kiinteä kappale kuten viivotin, jossa automaattisesti kerättäessä senttejä toiselle toiselle jää vähemmän, mutta kokonaismitta pysyy samana.... aloita avarampi ajattelu se tuo sisältöä elämään, kokeile!
exäsi on päättänyt satsata lapseensa sen minkä satsaa huolimatta sinun elarikiukutteluistasi.... sinun velvollisuutesi on korvata hänelle se minkä hän joutuu puolestasi maksamaan omasta pussistaan.... Olisit tyytyväinen, ettei elarisi näy lapsen elämässä. Voit olla varma että exäsi pitää huolen lapsestaan, eikä anna kaikenmaailma exien estää sitä;;))
sataprosenntisesti (100%)hoidettu kohdallasi, eikö niin?;;;))
Eihän se lapsen elatustarve muutu miksikään vaikka maksaisin mitä. Jos maksan enemmän niin silloin exäni maksaa vähemmän - ja päinvastoin. Etä vastaa lapsen elatuksesta maksamalla elatusapua JA huolehtimalla lapsen elatuksesta. Näin ollen jos elatusapu on vaikka 150 e siihen päälle tulee vielä niitä kuluja mitä etävanhemmalla on lapsesta. Itseltäni menee ehkä n 250 e/kk lapseen - elarin lisäksi. Vaatteet, bussilippu, asuminen, ruoka jne. Onneksi sain aikoinaan sen elarin aika alhaiseksi - ja minulla on hyvä liksa - selviydyn siis tästä.
ei muilla. Olet katkera ja yrität esittää perusteluja kiukkuisille näkemyksillesi. usko pois elarien maksamisessa ei ole mitään epäreilua, älä piinaa itseäsi. Keksi muita itsekidutuksen keinoja. Hyvää jatkoa sinulle, koita selvitä itsesi kanssa;;))
Kerroit alkuperäisessä eronneesi 2005 lopulla ja jossain myöhemmässä viestissä, että 2004? Käräjillä olette käyneet ja "määräykset" on annettu. Saat varmasti elatusapua kunnalta, sillä isän jättäessä maksamatta voit hoitaa kaiken elatusmaksuun liittyvän sosiaalitoimiston kautta. Toisaalta vanhat laitat tietysti ulosottoon, koska sinulla on siihen tarvittavat päätökset ja näytöt. Yrittäjän omaisuus on ihan samalla tavalla ulosmittauskelpoista kuin kenen tahansa - toki löytyy niitä, jotka ostavat kaiken firman nimiin. Kerroit jossain viestissä, että tekee "parityötä" ja kumpikin laskuttaa omalta osaltaan; näissä vaikuttaa vielä yritysmuoto. Jos toiminimi, kaikki yrityksen omaisuus/raha on henkilökohtaista ja näin ulosmitattavissa esim elatusmaksuveloista. Jos taas jokin yhtiömuoto, vaikeamman reitin takana. Joka tapauksessa exäsi tulee tuloillaan toimeen ja asunee mukavasti; on hänen asiansa selvittää omaisuutensa ja tulonsa ulosoton kanssa.
Toisaalta on hyvä, että hän panostaa edes kotiin tekemillään hankinnoilla lapsiinsa. Yritä olla siitä tyytyväinen, älä katkera.
Kerroit asuvasi vuokralla ja maksavasi yhteisiä velkoja. Kerroit kuitenkin, että teillä oli avioehto, joka tavallaan pelasti sinut. Minkälaiset "yhteiset" velat ovat avioehtotilanteessa sellaisia, jotka mielestäsi eivät sinulle kuulu ja mistä et ole saanut sitä vastaavaa omaisuutta käyttöösi eron jälkeen?
Exälläsi tuntuu olevan ongelmia oman elämänsä kanssa, kuitenkin annat ymmärtää, että lasten suhteen hän on "antelias" ja huomaavainen. Kerrot, että lapset ovat isällään, toisaalla taas, että ei isä pidä riittävästi yhteyttä?
Minusta exän suvun osuuden pohtiminen ja mahdollinen esimerkki sieltä, ei auta sinua yhtään mitään eteenpäin ongelmiesi kanssa. Eikä todellakaan ole TYYPILLISTÄ ongelmaa yksityisyrittäjien erotilanteissa jättää asioita hoitamatta; näitä asioita jättävät hoitamatta kaikenlaiset ihmiset ja taas on yrittäjiäkin jotka hoitavat asiansa erinomaisen hyvin.
Ota itseäsi nyt niskasta kiinni ja laita asiat kuntoon muualla kuin täällä niitä pohtimalla. Olet oikeutettu elatusmaksuun. Velkaneuvojalta voit saada apua, jos sen suhteen asiasi ovat järjestelyistä kiinni, samoin kaikki pankit ovat nykyään valmiita neuvottelemaan asioista kunhan vaan itse asiallisesti asioitaan hoitaa. Unohda kaikki asioiden kannalta epäoleelliset seikat, kuten mm exäsi suvun käyttäytymismallit taikka yritysverotuksen valmistuminen...
Jo ihan itsesi takia!
esim lasten hoitovelat ja asumisvelat ovat yhteisiä. Kun minä maksoin ruuan ja lasten vaatteet y...mies lupasi maksaa asumisen ja hoitokustannukset. Tosin näinhän ei sitten käynyt. Ahin eroa vuoden 2004 lopulla joten pakosti se meni vuoden 2005 puolelle!
Ja miesten parityöstä kertoo jo senkin että toinen omistaa motskarin ja toinen on siinä haltijana. Raha kulkee toisen miehen tilin kautta, vaikka exä tekisi työn. Näillä olosottomiestä kaihtavilla on usein luottoystävä, jonka kautta raha kulkee.
Avioehto pelasti sen verran, etten saanut niitä exänkin tekemiä velkoja vaan ainoastaan ne, joissa oli nimeni. Exä on nyt jo toisen kerran ulosoton asiakas elämässään.Hän teki konkurssin, ja oman tietämättömyyden takia joutui velkoihin. Edelliset velat hän sai maksettua vuonna 2000.
J aluuletko etten ole tehnyt kaikkea sitä mitä kerroit, ongelma onkin, kun jatkuvasti kaatuu niskaan uutta exän taholta. Tuntuu ettei toisen hyökkäyksiltä pääse koskaan rauhaan. Nyt exä ei ilmoittanut eiliseen mennessä, koska pitää lapsia kesällä luonaan, vaan hän lähetti viestiä että jos en voi hoitaa itse kesää lapsia niin voihan lähihuoltajuden aina vaihtaa. Pitäisitkö itse moisesta vastauksesta? Eli nyt kun kysyin milloin hän pitää kesällä lapsia luonaan, hän haluaa lähihuoltajuuden.Jep näinhän se menee!
Teidän välinen keskustelunne kuulostaa sen tasoiselta, että eikö olisi kummankin hyvinvoinnin ja asioiden onnistumisen kannalta parempi, että (ainakin aluksi) hoitaisitte kaiken neuvottelun sosiaaliviranomaisen/lastenvalvojan kautta? Yleensä rauhoitaa "lausuntoja" ja vaateita sekä uhkauksia, ja löytyy mittakaavat asioille. Sinä et jaksa tuollaista "keskustelua", exäsi taas nauttii sinun kiusaamisestasi ja provosoimisestasi. Ja ilmoita kaikki uhkailut ja epäasiattomuudet eteenpäin lastenvalvojalle, tämä lähihuoltajuuden vaihtamisuhkailuhan oikeasti on ihan klassikko: kun muuta ei enää pysty voi aina kylvää kauhua. Ainut mitä voisin neuvoa ulkopuolisena edellisten kommenttien lisäksi: jättäkää toisenne rauhaan ja olkaa niin vähän tekemisissä/jutuissa kuin ikinä se on mahdollista. Anna tilanteen rauhoittua, pyyhi tuo tuska mielestäsi ja elä omaa elämääsi.
Sanot tehneesi kaiken voitavasi, en minä eikä täältä varmasti kukaan osaa näitä kenenkään puolesta taikka edes ihan toimivia neuvojakaan antamaan, kun kuitenkin ei meistä täällä kukaan tiedä koko totuutta - eikä toki tarvitsekaan. Täältä toki löytyy kohtalontovereita monenlaisia ja ehkä se meitä näillä palstoilla pitääkin: lohduttanee kun huomaa, että oikeasti kaikilla ei mene ihan hyvin vaikka ulospäin näin näyttäisikin.
Ja vielä tuosta omaisuudesta: oikeusoppineet löytävät kyllä keinot yrittäjienkin kukkaroille. Jo itsessään varattomuustuomio on yrittäjälle melkoinen "rangaistus", vaikkakin joskus ihan itse omalla toiminnallaan aiheutettua. Saathan kuitenkin elatusapua kunnalta eikä exäsi tuolla historialla hänelle määrätty elatusmaksu voi olla kovinkaan paljon suurempi kuin se. Ajatellen vain taloudellisesti, tietysti moraali ja velvollisuus.....tiedät ja tiedän kyllä.....
Minähän kysyin alunperin sitä voiko asioille tehdä jotain tai kannattaako edes? En kysynyt pitääkö mennä sossussa, jossa olemme tuloksetta hoitaneet asioita vuosikausia ja nyt en enää hoida, koska se on loputon suo exän kanssa. Exä keksii aina uuden tavan kiusata, mutta kun se on tehnyt sitä jo vuosia, silläkään ei ole niin paljon enää merkitystä.
Mitä virkavaltaan tulee, sieltä ei saa apua enenkuin asia on niin mutkikas, että jonkun on tehtävä jotain.Ja yleensä tämä henkilö on todella korkealla päättämässä. Tilanteemme on mutkikas ja meillä tämä rauhoittaja löytyi omasta suvustani, mutta ei hänen silti täydy olla rahoittaja minun lapsilleni, sillä sen on exän homma!
Eli onko todella näin että jos häneltä ei saada vuosiin ulosmitattua mitään elatuksia, ne vanhenevat eikä kukaan miitä voi enää periä häneltä koskaan. Eli maksanko lasten elämisen yksin mukaan lukien yhteiset velat? Ilmeisesti!
Ja kuule tiukkisäiti ei tätä jaksa enää kukaan eikä sitä voi edes keneltäkään odottaa. Mutta sehän juuri onkin psykopaatti-exäni tarkoitus. Asioilla on onneksi aina jotenkin järjestyä ja ehkä jonain päivänä tuollaiset exäni kaltaiset hukkuvat omaan ilkeyteensä.
"Exä keksii aina uuden tavan kiusata, mutta kun se on tehnyt sitä jo vuosia, silläkään ei ole niin paljon enää merkitystä."
Tuttu tunne! Eikö ole helpottavaa huomata, kun kaikki kiusaamisen tavat ja kaikki haukkumasanat on jo käytetty, mikään ei tunnu enää miltään :)
Käsittääkseni yhteiset velkanne, joita maksat, sinun on itse pistettävä aina uudelleen hakuun, että pysyvät tuoreina ja saat exsäsi niskoille ne jonain päivänä. Ehkä kannattaa unohtaa elatustukiosuuden ylimenevä elariosuus ikuisiksi ajoiksi ja tulla toimeen sillä mitä kunnalta saat. Unohda ne eurot, pääset vähemmällä.
Oletko kysynyt velkajärjestelystä? Olisiko sinun mahdollista päästä sellaiseen mukaan?
Huomasin, että mitä vähemmän reagoin exäni temppuiluhin, mitä vähemmän kommunikoin hänen kanssaan millään tavalla (nollatoleranssi) ja mitä viileämpänä pysyin (vaikka vaikeaa välillä oli) sitä aktiivisemmaksi hän ensin kävi ja sen jälkeen tuli täydellinen radiohiljaisuus. Nyt lapset ja minä olemme ilmaa. Lopultakin, vuosien kiusaamisen jälkeen :)
Kesälomista sen verran, että meidän tapauksessamme etä on itse halunnut lapset kesälomalla luokseen 2 x viikko, ja niiden ilmoituspäivä oli 15.5 mennessä. Koska eiliseen mennessä ei mitään kuulunut, järjestän lasten kesän niin kuin parhaimmaksi näen. Isän oikeus meni jo, ja vihelsi mennessään.
Exäsi kiusaaminen loppuu, kun hän löytää uuden kohteen ja mitä pikemmin se tapahtuu sen nopeammin pääset uuden elämäsi kimppuun. Nyt vaan kiittimet ristiin ja toivomaan parasta :)
Risukasaankin paistaa jonain päivänä.
Selvä psykohan tuo exäsi tuntuu kertomasi perusteella olevan.
Parhaiten sinua kannustaa se, että ymmärrät oman osuutesi asiaan.
Minä havahduin siihen, että ei kiusaaminen ja väkivaltainen käytös lopu koskaan, jos en pysty muuttamaan ajatuskuvioitani. Sieltähän se lähtee.
Älä siis pelkää, vaan toimi, aivan kuten olet jo toiminutkin.
Jos ei onnistu kesälomat isän kanssa, onko hänellä edellytyksiäkään vastuulliseen kasvatustehtävään muutoinkaan?
Sinulla ja lapsilla on oikeus turvalliseen elämään, joka ei onnistu exäsi takia. Miksi rassaisit itseäsi enempää, energian hukkaa vain!
Hae yksinhuoltajuutta kun ei yhteishuoltajuus toimi, se on siinä.
Sama se rahalle, mielenterveyttä ja rauhaa kun ei saa rahalla.
Minä valitsin terveyden. Taistelua se oli, ihme kun olemme hengissä, mutta kannatti. Lapset ovat kiittäneet, että jaksoin pitää heidän puoliaan. Ihmettelemme toisinaan ääneen, miten ihanaa on olla kun ei tarvitse enää pelätä, erosta on jo silti 7 vuotta aikaa...
Yksinhuoltajuus on minulla, isällä on tapaamisoikeus valvotusti, joita ei käytä, eipäs silti, että lapsetkaan olisivat edes halunneet tavata rauhaan päästyään.
Voimahalaukset sinulle ja lapsillesi, viisaita päätöksiä ja uutta iloa teille toivon.
Ei muuten meilläkään apua ollut sosiaalipuolella. Ainut tuki tuntui löytyvän uskosta Jumalan apuun. Päivä kerrallaan oli mentävä ja traumaterapiat lasten kanssa käytävä, sillä miten psykopaatti tuhoaakaan ja murhaa luonteen, jos ei henkeä ehdi viedä.
Googleta vielä luonnehäiriöisten uhrit sivusto, huomaat ettet ole yksin tuntoinesi.
Miten vaikeudet voi voimistaakkaan, kunhan ei suostu katkeroitumaan ja makaamaan tulessa.
Tuo peli ei ikinä katkea jos et nouse sen yläpuolelle.
Itselläni loppui vasta kun lopetin kaikki yhteydenpidon ja asianajajani hoiti keskustelun.
Yhteishuoltajien jäsenet saavat asianajajaneuvoja ilmaiseksi joten liity ihmeessä.
Oletko miettinyt jos kuitenkin pakkaisitte omaisuutenmne ja alkaisitte alusta jossain muualla..? Jos sadistinen ex ei lopeta pieni välimatka tekisi varmasti hyvää..
Kuten sanoin jo aiemmin. Miehen pitäminen voi tulla kalliiksi. Mutta unohda se ja keskitä voimavarasti tulevaa. Aloita jo lopultakin oma elämä..
Ann