Millaisia kokemuksia teillä on 30-kriisistä?
Tuleeko kaikille se jossain vaiheessa?
Kertokaa omia kokemuksianne siitä, että miten
se ilmenee?
Kertokaa myös kokemuksia, jos jollain läheisellänne on se ollut?
Tuleeko kaikille se jossain vaiheessa?
Kertokaa omia kokemuksianne siitä, että miten
se ilmenee?
Kertokaa myös kokemuksia, jos jollain läheisellänne on se ollut?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen 28-vuotias nainen. Stressiä tuottaa vakituisen työsuhteen puuttuminen, johan sitä tässä iässä pitäis jotain muuta olla kuin osa-aikaista määräaikaista pätkää?
Suurin stressi on "kotirintamalla". Kuusi vuotta seurusteltu mieheni kanssa, niistä viisi asuttu yhteisessä talossa, mutta avioliitto ja lasten hankkiminen lipuu yhä kauemmas. Kosin miestäni 8 kk siten, vastasi kyllä ja menimme kihloihin ja aloitimme lasten teon.
Nyt 1kk sitten mieheni täräytti, että ei ehkä sittenkään halua kanssani haimisiin! Tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, shokki oli melkoinen. Kysyin miksi? Ei vastausta, Pää kuulemma on sekaisin ja tarvitsee aikaa miettiä!
Noh, mies häipyi matkoilleen miettimään, tuli takaisin eikä vieläkään tiennyt. Sain selville, että osasyynä on mieheni ihastus työntekijäänsä 22-vuotiaaseen tyttöön, jonka kanssa tekee usean päivän työmatkoja ympäri Suomea. Tästä työntekijästään mieheni ei suostu luopumaan, sanoo ettei ihastus ole vakavaa eikä johda mihinkään, mutta ei kyllä tiedä meneekö ikinä kansani naimisiin. Suhteessamme kun on vikoja ihan ilman tätä tyttöäkin. Niin, missä suhteessa ei olisi?
Nyt ollaan sitten kiikun kaakun, erotaanko vai jatketaanko. En tahtoisi heittää kuutta vuotta kankkulan kaivoon jonkun teinitytön takia, mutta en tiedä pystynkö ikinä sulattamaan sitä että mieheni viettää tytön kanssa aikaa , tekee matkoja, yöpyy hotelleissa jne. Valehteli mulle monet kerrat kun kysyin onko heillä jotain. Kuukauden miettimispaussinsa aikana oli myös viettänyt baari-illan tytön kanssa ja kutsunut tämän kanssaan pärräajelulle ja mökille kanssaan Kuulemma vaan halusi puhua... En tiedä uskonko vai en.
Mutta kriisiä pukkaa, jos eroamme en varmaan ikinä enää löydä uutta miestä koska en käy baareissa tms, en tapaa ketään missään. Kaikki kaverini ovat perheellisiä koti-ihmisiä. En edes tunne ketään sinkkua. Onko mun heitettävä hyvästit typerälle unelmalleni perheestä ja muutettava nunnaluostariin... siinä ratkeis ne urakehityspaineetkin?
jos sitä äijääs enää hetkeäkään tuon kaiken jälkeen kattelet. Kohta huomaat ehkä olevas jo 30 ja sitten sä todella saat heittää haaveet sen perheen perustamisesta. Eli heitä nyt se mies pellolle ja ala kattelee sellasta jonka kanssa sen perheen voit perustaa, vielä ei ole liian myöhästä, mut jo kohta tulee olemaan!
Ja sitten... tohon ikään ois pitänyt jo löytää se vakinainen työpaikkakin, ei ne kotia tule niitä tarjoamaan, mee kysyy vaikka jostain tehtaasta!
En odota kotona idioottina tumput suorina, että minulle tultais tarjoamaan vakityötä, mutta eilen se vakityö sitten minulle tarjottiin. Että se siitä stressistä. Käyn töissä joka päivä, en tehtaassa, vaan toimistotöissä mihin minulla on koulutus.
Ei nykyään tosin ole enää ns. vakituisia = varmoja työpaikkoja, mistä tahansa voi nykyään lentää ulos, oli sitten miten vakituinen tahansa. Se on pelin henki nykyään.
jotenkin käsitin ettet ole ollenkaan töissä, siksi kirjoitin kuin kirjoitin.
Mutta entäs se miesjuttusi? Kauanko aioit vielä odotella?
Olet vasta 28-vuotias; ihmiset löytävät kumppaneita 80- ja jopa 90- kymppisinäkin! Olen lukenut kirjan vanhusten suhteista. Huonoa suhdetta ei kannata loputtomasti pitkittää. Ei todellakaan tarvitse mennä baariin löytääkseen miesystävän; eräs tuttuni löysi miesystävän jonottaessaan ruokatunnilla syömään,
toinen löytää netin kautta liiankin helposti uusia miesystäviä. Jos arvostat luontoa, ihmisiä ja eläimiä, kerää roska erityisesti silloin kun lähistöllä on kiinnostavan näköinen mies. Jos hän on fiksu, hän sanoo jotain myönteistä, tai tulee auttamaan. Jos hän ei reagoi mitenkään, voit unohtaa hänet surutta; hänen arvomaailmansa ei ole arvostamisen arvoinen.
Yhteiselämä on mahdollista vain kestävien arvojen pohjalta, ja pienellä roskan keräystestillä voi nopeasti selvittää miehen arvo- ja asennemaailmaa, sekä yleistä älykkyyttä ja reagointikykyä. Tsemppiä ja rohkeutta tehdä oikeita valintoja! Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä päätät ja mitä sinulle tapahtuu.
Ikävä tilanne sinulla, todellakin. Itse olen samanikäinen, yhtä pitkä suhde. Kyllä tuo nyt siltä vaikuttaa, että ei sitä miestä enää kannata katsella nurkissa. Kaikkihan me tiedetään, mitä todellisuudessa tuollaisilla "mökille juttelemaan" -reissuilla tapahtuu. Eikä minun mielestäni kaikki suhteet ole sellaisia, että niissä on jotain kismaa tai eripuraa. Ei mielestäni hyvään suhteeseen kuulu salailua, epäluottamusta, valehtelua tms. En kannata jotenkin monille naisille tyypillistä "tämä on parasta mitä ansaitsen" ajattelua, että hyväksytään ja tyydytään tilanteeseen, kun suhde alkaa mennä huonoksi. Siinä mielessä kuulostaakin aika kummaliselta, että kaikesta huolimatta kosit miestäsi, ja ennenkaikkea aloitte siinä tilanteessa yrittää lasta. Monasti kun juuri tuntuu, että kun puhuminen loppuu, tehdään lapsi ja sitten onkin taas uusi sijaiskärsijä, tavalla tai toisella, kun vanhemmilla ei juttu toimi. Äläkä vaan missään nimessä mennyttä kuutta vuotta sure, surullisempaa olisi jos jäisit vielä aikaasi tuhlaamaan tuollaiseen tapaukseen, kun tilanne nyt aika selvältä vaikuttaa. Uusia miehiä kyllä löytyy, eikä sitä nyt varmaan ihan ensimmäisenä kannata miettiä. Yksinkin on välillä hyvä olla, ja sinun varsinkin kannattaa alkaa uudestaan tutustumaan itseesi, mitä haluat, kuka olet jne. Tuollainen pitkä epätoimiva ihmissuhde alkaa pikkuhiljaa muuttamaan sitä omaa persoona, ja sen voi hukata kokonaan. Sillä ei heti missään nimessä kannata sännätä uuteen suhteeseen toistamaan samoja virheitä. Ja mitä tuohon työ-asiaan tulee, kenellä tässä maassa niitä vakipaikkoja oikein on? Itse en tunne juuri ketään. Ei se työ tai ammatti sinua määritä, eikä niistä "muista" ihmisistä kannata paskaakaan välittää sen suhteen että mitä ne ajattelee jos ei ole ns. kunnon työpaikkaa. Kyllä se oma juttu löytyy, yleensä sitten kun lopettaa jatkuvan hakemisen ja etsimisen ja keskittyy olennaiseen eli omaan hyvinvointiin, onnellisuuden tavoitteluun ja henkiseen kasvuun. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja rohkeutta ja voimia tehdä oikeat ratkaisut, että elämä alkaa taas tuntua hyvältä!
Asia etenee. Mies on ulos talosta ja sormus missä lie.. Olen todennut ettei nyt kannata stressata ikäkriisi/perheenperustmis- ym juttuja, kaikki tulee sitten ajallaan jos on tullakseen. Keskityn nyt olemaan ihan itseni kanssa vähän aikaa. Elämä näyttää niin paljon paremmalta kuin pitkään aikaan. :)
30 kriisiä.tyhjää naisten höpötystä vaan.