jolla on taka-ajatuksia, olla todellinen ystävä? Olen vaikeassa elämäntilanteessa ja toivoisin, että minulla olisi läheisenä, joku jolle uskoutua. Ympärilläni on ihmisiä, muttei ketään jolle kykenisin kertomaan huolistani. Ystäväni, jolle olen yrittänyt kertoa vaikuttaa salaa iloiselta tilanteesta, sillä hän on jo kauan haikaillut perääni. Olen rakastunut erääseen naiseen, mutta hän on minulle hyvin etäinen oikeastaan pelkkä haavekuva. Haluaisin kuitenkin elämäni kuntoon ennenkuin alan rakentamaan mitään uutta. Ainoalle ystävälleni en voi puhua asiasta, sillä hän mustasukkaisena kääntää keskustelun aina toisaalle ,kun yritän.
Voiko
ystävä,
3540
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aito ystävä on pyyteetön, ei vaadi sinulta. Kun ystävä on pyyteelliinen eli vailla sinulta jotakin, eikä enää vallitse tilanne, että 'ystäväsi' olisi tukenasi kuin liitossa 'niin myötä ja vastamäessä' vaan hän on tukenasi vain myötämäessä. Onhan toiselta jotakin odottaminen kuin palkan odottamista, mutta aito ystävä ei odota sinulta koskaan palkkaa. Hän tekee kaiken halutessaan sinulle hyvää. Itselleen sinulta halutessaan hän on asettanut ystävyyden kuin koronkiskurin osaan, eli hän perii sinulta korkoa tarjoamastaan 'ystävyydestä'. Laita tällainen ystävyys jäähylle, tai ainakin pyri keskustelemaan kaikessa rauhassa syvällisesti ystäväsi kanssa, ja tekemään selväksi, että ystäväsi ei 'siinä mielessä' tule olemaan sinulle rakas milloinkaan, etkä toivo hänen sitä olettavan. Asian selvittäminen on paikallaan, muutoin ystävyys ei ole sinullekaan aitoa. Kiittäen rehellisyydestäsi. Hyvää päivänjatkoa.
Niin, ikävä kyllä tällaisiakin ystäviä ja tilanteita elämässä on. Tekisit vielä katsauksen lähipiiriisi, josko sieltä löytyisi joku ehkä yllättäväkin ihminen johon aidosti voi luottaa ja joka sinulle vilpittömän tukensa antaa.
Tämä nykyinen ns.ystävä ei liene paras mahdollinen vaihtoehto. Ehkä tekisi hyvää myös hänelle jos ottaisitte etäisyyttä kunnes sinä olet vahvemmilla ja myös hän mahdollisesti olisi ymmärtänyt realiteetin sinun ja hänen suhteen. Ikävä kyllä uskoisin että se läheskään aina ei onnistu. Koska ihastus ilman vastakaikua voinee muuttua katkeruudeksi, joka voinee vahingoittaa sinua ja tulevia kumppaneitasi. Enpä tiedä? Ethän ainakaan anna hänen käyttää heikkoja hetkiäsi manipulointiin(kokemusta on). Positiivista kuitenkin se että olet huomannut ystäväsi ei vilpittömyyden, monelta se jää huomaamatta...
Oikea ystävä toivoo aina vilpittömästi hyvää sinulle, vaikka sinulle tärkeät asiat eivät olisikaan hänen toiveidensa mukaisia. Sellainen ihminen on itsekäs eikä välitä sinun parhaastasi, joka salaa haluaa esimerkiksi sinun ihmissuhteittesi menevän myttyyn, että hän itse mahdollisesti saisi jonkun tilaisuuden. Ei kai ystäväsi mitään tunteilleen voi, mutta hänen kuuluisi nousta niiden yläpuolelle ja toimia ystävän tavoin.