Virtaavan veden kuvaus

Miten voin ottaa sellaisen kuvan vaikka jostain purosta missä virtaava vesi muuttuu sellaiseksi hienoksi juovaksi? Pitkällä valotusajalla ja pienellä aukolla, mutta pitääkö silloin olla hämärä ilma? Päivällä ei tunnu onnistuvan millään, kuva palaa aivan puhki.
41107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joko hämärällä illalla, tai sitten käytät mm. harmaasuodinta tai polarisaatio/pyöröpolarisaatio suodinta.
Ne vähentävät valovoimaa ja antavat mahdollisuuden käyttää pidempiä valotuksia.

Äänestä

Aukoilla 12 - 34 alkaa järkkärillä onnistua päivälläkin, tosin auringonpaiste voi hankaloittaa tilannetta, aamu tai ilta ovat melko hyviä ja kevyt pilviverho ei ole pahitteeksi. Aurinko toisaalta antaa hienoja heijastuksia joten kannattaa keskittyä kuvaamaan auringonlaskun ja nousun aikoihin. Iso arvo pienimmälle. Pokkareissa pienin aukko lienee noin 8 joten suotimia tai hämärää tarvitaan.

Äänestä

Valotusajan pitäisi ollla vähintään 1/10 sekuntia. Mitä pidempi, sen parempi.

Äänestä
  • Itse olen käyttänyt 1s-4s valaistuksesta ja virtauksesta riippuen. Alle sekunnin valotuksella ei tahdo kunnon huntua saada.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Amatöörikuvaaja kirjoitti:

Miten voin ottaa sellaisen kuvan vaikka jostain purosta missä virtaava vesi muuttuu sellaiseksi hienoksi juovaksi? Pitkällä valotusajalla ja pienellä aukolla, mutta pitääkö silloin olla hämärä ilma? Päivällä ei tunnu onnistuvan millään, kuva palaa aivan puhki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu