niksejä

Kuse uunipellille ja laita se pakastimeen. Jäätynyt kusilevy on
helppo ja nopea sujauttaa vittumaisen naapurin postiluukusta.

Sähkökiukaalle heitetty vesi valuu turhan nopeasti kivien välistä
pois ja löylyn määrä vähenee. Mutta jos lisäät löylyveden joukkoon pari
tusinaa käytettyjä sukkahousuja on tuloksena pitkät ja pontevat löylyt.

Aloittelevan jääkiekkoilijan on vaikea luistella ja kuljettaa kiekkoa
samaan aikaan. Mutta jos pujotat sekä kiekon, että mailan samoihin
sukkahousuihin, pelaaminen helpottuu huomattavasti.

Tee saksennirkolla reikä sukkahousujen molempiin kärkiosiin. Laita
sitten sormi toiseen reikään ja kynä toiseen. Näin sinulla on kätevä
harppi. Ps.Mitä isommat housut, sitä isompi ympyrä.

Usein on vaikea muistaa mille videokasetille mitäkin on nauhoittanut.
Pujota sukkahousuihin ne kasetit, joihin et ole nauhoittanut "Päivän
lööppiä" ja jätä ne sukkahousuitta, joihin olet jo ohjelman nauhoittanut.
Näin nauhat eivät mene sekaisin.

Nykyaikaisten pankkisalien räikeänkirkkaat valot aiheuttavat
iho-ongelmia herkkähipiäisille. Siksi kannattaakin vetäistä pankin
ulkopuolella sukkahousut päähän ja rynnätä nopeasti sisään
toimittamaan
asiansa.

Mene keväällä puutarhaasi ja pujota pieni omenanalku sukkahousuihin
irrottamatta sitä puusta. Anna omenan kasvaa kesän ajan ja poimi se
syksyllä puusta. Näin saat ystäväsi hämmästelemään, miten ihmeessä se
(omena) on sinne (sukkahousuihin) saatu.

Vanhat, väljät bensakäyttöiset ruohonleikkurit sauhuttavat usein
paljon. Tunge palloksi puserretut sukkahousut leikkurin pakoputkeen. Sauhu
ei siitä vähene, mutta pääset eroon vanhoista sukkahousuista.

Irtileikatusta sukkahousun kärkiosasta saat kätevän kuonokopan
erittäin heikkoleukaiselle koiralle.

Uuden auton lamput häikäisevät helposti. Voit välttää tämän sullomalla
etulyhtyjen umpiot täyteen sukkahousuja. Näin valot himmenevät
huomattavasti ja vastaantulevat autot ovat kiitollisia.

Hammaslangalla on paha tapa katketa ja juuttua hampaiden väliin. Kääri
sukkahousut rullalle ja pujota ne sieraimeesi - kyllä siinä
hammaslankavaivat unohtuvat!

Monet joutuvat talven tultua hiekoittamaan pihapolkunsa yhä uudelleen
ja uudelleen. Ja hiekkaa kuluu. Parempi tapa on kaataa puoli kiloa
hiekkaa sukkahousuihin ja levittää ne polulle. Kevään tullen voit kerätä
sukkahousut ja hiekat talteen ja käyttää ne syksyllä uudelleen.

Syö joka aterian jälkeen sukkahousut. Näin saat (ulostustasi
tarkkailemalla) selville, kuinka kauan kunkin ruoan sulatus kestää.

Tuulikellot ovat kivoja, mutta niiden melu voi käydä hermoille. Täytä
4-5 sukkahousun kärkiosat makkarankuorilla, niputa ne yhteen ja ripusta
terassin katosta roikkumaan. Siinäpä näppärä, mutta äänetön tuulikello.

Vanhoista puhelinluetteloista saat kätevästi osoitekirjoja. Viivaa
vain yli kaikkien tuntemattomien nimet.

Kun luet kirjaa, revi lukemasi sivut irti. Näin säästät, koska sinun
ei tarvitse ostaa kirjanmerkkiä. Irtonaisia sivuja voit käyttää
ostoslistoina.

Ei kannata ostaa kännykkää vain siksi, että muillakin on. Voit hämätä
toisia luulemaan, että sinulla on kännykkä pitämällä autoa ajaessasi
kädessäsi vanhaa TV:n kaukosäädintä ja ajelemalla välillä holtittomasti
kaistalta toiselle.

Poraa reikä jääkaappisi oveen. Näin voit aina varmistua siitä, että
valo sammuu sulkiessasi oven.

Vältä pysäköintisakkoja ruuvaamalla autosi rekisterikilvet irti ja
ottamalla ne mukaasi aina, kun pysäköit autosi.

Lisää mattojesi käyttöikää rullaamalla ne ja säilyttämällä niitä
autotallissa.

Pysäköintisakkoja voit vältellä myös irrottamalla tuulilasinpyyhkimet
varsineen kun pysäköit autosi.

Ota roskiksesi mukaan supermarkettiin, niin voit roskista päätellä,
mitkä asiat sinulta ovat lopussa.

Säästät vesikuluissa välttämällä peseytymistä vedessä. Kääri sen
sijaan itsesi ilmastointiteippiin. Lika lähtee irti irrottaessasi teippiä.

Hiusgeeli on kallista. Käytä sen sijaan marmeladia. Kesällä kannattaa
varoa mehiläisiä.

Säästä laastariasi. Sen sijaan, että vahingossa viiltäisit sormeesi
ruokaa laittaessasi, pyydä jotakuta toista pitämään vihanneksista
kiinni, kun sinä leikkaat.

Uimahallissa käyminen maksaa. Sen sijaan voit matkia uimahallissa
käyntiä täyttämällä kylpyammeesi kylmällä vedellä, kaatamalla siihen
klooria ja virtsaamalla siihen ennen, kuin menet veteen.
3784
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sain päivän naurut .Mahtavaa :)

Äänestä

Sai päivän parhaat naurut .Mahtavaa :)

Äänestä

heheh :DD pitäisköhän joitain nuist kokeilla xD

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kerrakseen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu