Avautuminen

Tässä minä istun, tietokoneen äärellä miettimässä mitä kirjoittaisi. En saa inspiraatiota. Mistä kirjoittaisin??

Voisin kirjoittaa auringosta, lapsista hiekkalaatikolla, mutta en kirjoita. En osaa. Haluaisin olla kirjailija. Mutta minulla ei ole mielikuvitusta siihen. Ei ollenkaan. Haluaisin osata piirtää, mutta ei minulla ole siihenkään ideaa. Piirrän vain manga-tyylillä tyttöjä, joiden suut on tikattu umpeen. Surullinen ilme kasvoillaan. Kuvastaako se minua? Ei läheskään. En osaa tuoda ajatuksiani paperille

Miksen, miksen osaa? Olen vain hyvä koulussa. Kättä särkee. Raaputin siihen hakaneulalla, ja nyt sitä särkee. Mutta masentuneena, ei siihenkään jaksa keskittyä. Ei ollenkaan.

Eikä se tuota samanlaista kipua, jota viiltely tuottaa, jonka kivusta en tiedä mitään. Tiedän vain hakaneulalla raaputtamisen olevan kivuliaampaa ja tuottavan tuskaa pitempään, joskaan verta ei tule paljoa, ellei raaputa syvälle.

Kokeilin viiltämistä eilen illalla, mutta sakset olivat liian tylsät. Ei mitään vahinkoa.

Mistä kirjoittaisin? En vieläkään tiedä. Saan alun, mutten osaa jatkaa. Keksin lopun, mutten alkua. Keksin loistavan alun, jatkan tarinaa, loppu tylsistyy tasapaksuksi paskaksi.

Silmiä särkee, pää painaa tonnin. Olen jo oman mielen vankina. Tuomittuna rakastamaan, yhtä ihmistä, koko loppuelämäni ajan..
Kadonnutta katsetta, kaipaan sua.

Kerroin hänelle ajatuksiani. Tajusiko hän pätkääkään mitä ajattelen? Ei. Ei tajunnut. Miksei hän vain tajua, että minä olen se parempi vaihtoehto kuin kukaan muu. Meissä on niin paljon samaa.

Mistä kirjoittaisin? En osaa mistään kirjoittaa. Voisin huutaa pelkkää tuskaa koko maailmalle. Kuuntelisipa joku, jolla olisi samat ongelmat.

Roikun "ystävieni" kanssa. He riehutavat hirveästi, enkä aina jaksaisi. Mutta maailma on pieni. Niin pieni. Niin pieni minulle. Isona, minusta tulee vielä iso, muutan maailmalle. Haen kokemusta ja palaan tänne takaisin, viisaampana ja uutena ihmisenä kokonaan.

Luultavasti.

Voikun ajatella edes osaisin. En osaa, en tiedä mitä tehdä.

On minulla joskus hauskaakin. Oikean ystäväni kanssa, joka oikeasti tajuaa minua. Juuri eilen minulla oli hauskaa. Silloin huolet unohtuu, eikä niitä ajattele. Mutta yksin ajattelen liikaakin.

Voisin lopettaa ajattelun, vaipua sänkyyni ja maata. Hiljaa, paikallaan, kuunnellen, ajattelematta, vain olla.

Irrota ehkäpä tästä maailmasta omaan maailmaan, minun maailmaan.

Ehkä vielä joku päivä.

By: BlackHeartPearl
PS: Minulle saa meilata [email protected]
1471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Selvästikin vain kerjäät tuolla tekstilläsi ihmisiä kertomaan, kuinka hyvä kirjoittaja olet. Mutta voin kertoa, että et kirjoita yhtään sen paremmin kuin kukaan keskivertoangstiemoteini. Oikeakielisyyskin on melkolailla hakusessa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


BlackHeartPearl kirjoitti:

Tässä minä istun, tietokoneen äärellä miettimässä mitä kirjoittaisi. En saa inspiraatiota. Mistä kirjoittaisin??

Voisin kirjoittaa auringosta, lapsista hiekkalaatikolla, mutta en kirjoita. En osaa. Haluaisin olla kirjailija. Mutta minulla ei ole mielikuvitusta siihen. Ei ollenkaan. Haluaisin osata piirtää, mutta ei minulla ole siihenkään ideaa. Piirrän vain manga-tyylillä tyttöjä, joiden suut on tikattu umpeen. Surullinen ilme kasvoillaan. Kuvastaako se minua? Ei läheskään. En osaa tuoda ajatuksiani paperille

Miksen, miksen osaa? Olen vain hyvä koulussa. Kättä särkee. Raaputin siihen hakaneulalla, ja nyt sitä särkee. Mutta masentuneena, ei siihenkään jaksa keskittyä. Ei ollenkaan.

Eikä se tuota samanlaista kipua, jota viiltely tuottaa, jonka kivusta en tiedä mitään. Tiedän vain hakaneulalla raaputtamisen olevan kivuliaampaa ja tuottavan tuskaa pitempään, joskaan verta ei tule paljoa, ellei raaputa syvälle.

Kokeilin viiltämistä eilen illalla, mutta sakset olivat liian tylsät. Ei mitään vahinkoa.

Mistä kirjoittaisin? En vieläkään tiedä. Saan alun, mutten osaa jatkaa. Keksin lopun, mutten alkua. Keksin loistavan alun, jatkan tarinaa, loppu tylsistyy tasapaksuksi paskaksi.

Silmiä särkee, pää painaa tonnin. Olen jo oman mielen vankina. Tuomittuna rakastamaan, yhtä ihmistä, koko loppuelämäni ajan..
Kadonnutta katsetta, kaipaan sua.

Kerroin hänelle ajatuksiani. Tajusiko hän pätkääkään mitä ajattelen? Ei. Ei tajunnut. Miksei hän vain tajua, että minä olen se parempi vaihtoehto kuin kukaan muu. Meissä on niin paljon samaa.

Mistä kirjoittaisin? En osaa mistään kirjoittaa. Voisin huutaa pelkkää tuskaa koko maailmalle. Kuuntelisipa joku, jolla olisi samat ongelmat.

Roikun "ystävieni" kanssa. He riehutavat hirveästi, enkä aina jaksaisi. Mutta maailma on pieni. Niin pieni. Niin pieni minulle. Isona, minusta tulee vielä iso, muutan maailmalle. Haen kokemusta ja palaan tänne takaisin, viisaampana ja uutena ihmisenä kokonaan.

Luultavasti.

Voikun ajatella edes osaisin. En osaa, en tiedä mitä tehdä.

On minulla joskus hauskaakin. Oikean ystäväni kanssa, joka oikeasti tajuaa minua. Juuri eilen minulla oli hauskaa. Silloin huolet unohtuu, eikä niitä ajattele. Mutta yksin ajattelen liikaakin.

Voisin lopettaa ajattelun, vaipua sänkyyni ja maata. Hiljaa, paikallaan, kuunnellen, ajattelematta, vain olla.

Irrota ehkäpä tästä maailmasta omaan maailmaan, minun maailmaan.

Ehkä vielä joku päivä.

By: BlackHeartPearl
PS: Minulle saa meilata [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu