jalat

Hei!
Olisin kysellyt kuinka nopeasti teidän koirilla on jalat lähteneet vanhemisen myötä heikkenemään? Tai siis kun ovat ruvenneet vaivaamaan niin kuinka kauan on mennyt että on sen viimisen matkan aika =( Meidän sekarotuinen on 8v vanha (keskikoinen koira) Aina hänellä on ollut jaloissa joitakin pieniä vikoja. Eläinlääkäriä emme ole niihin tarvinneet, niin pieniä ovat vaivat olleet, mutta nyt kuitenkin pikku hiljaa koiran takapää rupeaa jäykistymään. Eilen juoksi niin että takapää ihankuin hyppi juoksessa. Aikasemmin keväällä autoon nousu oli lenkin jälkeen vaivalloista ja välillä näyttää kuin koiralla olisi oikea takajalka vinossa (hyvä että sen näkee ja näyttää siltä kuin jalka olisi lihaksistaan niin jumissa että vaikea astua) olen välillä yrittänyt hieroa varovasti koiran jalkoja, mutta kauaa hän ei siitä tykkää. mietinkin kuinka kauan hän mahtaa viellä olla kanssamme. tottakai jokainen koira on yksilönsä ja jokaisella kaikki etenee ihan omaa tahtiaan, oireita tulee ja menee jne. mutta olisin kuitenkin halukas kuulemaan teidän tarinoita ja mikä oli se viiminen pisara jolloin päätitte että nyt on aika päästää toinen juoksemaan toisten koiraenkelten kanssa?
1117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

olisi kannattanut eläinlääkäriä vaivata koska joidenkin vaivojen etenemistä voi lääkkeillä ratkaisevasti hidastaa. Ratkaiseva huononeminen nivelrikossa tuli meillä aika yllättäen yhden viikonlopun rasitusten seurauksena vaikka vaivoja oli ollut jo muutaman vuoden, ja siitä pari viikkoa niin lopetettiin kun jalat ei enää kerta kaikkiaan pitäneet ja alkoi sisälle tekemään tarpeensa, tuon parin viikon aikana kokeiltiin vielä pistoskuuria.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


heikkenee kirjoitti:

Hei!
Olisin kysellyt kuinka nopeasti teidän koirilla on jalat lähteneet vanhemisen myötä heikkenemään? Tai siis kun ovat ruvenneet vaivaamaan niin kuinka kauan on mennyt että on sen viimisen matkan aika =( Meidän sekarotuinen on 8v vanha (keskikoinen koira) Aina hänellä on ollut jaloissa joitakin pieniä vikoja. Eläinlääkäriä emme ole niihin tarvinneet, niin pieniä ovat vaivat olleet, mutta nyt kuitenkin pikku hiljaa koiran takapää rupeaa jäykistymään. Eilen juoksi niin että takapää ihankuin hyppi juoksessa. Aikasemmin keväällä autoon nousu oli lenkin jälkeen vaivalloista ja välillä näyttää kuin koiralla olisi oikea takajalka vinossa (hyvä että sen näkee ja näyttää siltä kuin jalka olisi lihaksistaan niin jumissa että vaikea astua) olen välillä yrittänyt hieroa varovasti koiran jalkoja, mutta kauaa hän ei siitä tykkää. mietinkin kuinka kauan hän mahtaa viellä olla kanssamme. tottakai jokainen koira on yksilönsä ja jokaisella kaikki etenee ihan omaa tahtiaan, oireita tulee ja menee jne. mutta olisin kuitenkin halukas kuulemaan teidän tarinoita ja mikä oli se viiminen pisara jolloin päätitte että nyt on aika päästää toinen juoksemaan toisten koiraenkelten kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu