Tällä palstalla on paljon yksin- ja yhteishuoltajia.
Ja jonkin verran uusperheläisiäkin?
Entä muita?
Millainen on perhemallinne? Ketä perheeseenne mielestänne kuuluu?
Kysyn nimenomaan "mielestänne" koska hapuilen ihmisten omia tunneperheitä eikä mitään virallisen tahon määritelmiä?
Entä millainen olisi ihanneperhe?
Millaisessa olisitte itse tahtoneet kasvaa?
Millaisessa tahtoisitte kasvattaa lapsenne?
Entä millaisessa perheessä toivotte aikanaan viettävänne vanhuutenne?
Ja jonkin verran uusperheläisiäkin?
Entä muita?
Millainen on perhemallinne? Ketä perheeseenne mielestänne kuuluu?
Kysyn nimenomaan "mielestänne" koska hapuilen ihmisten omia tunneperheitä eikä mitään virallisen tahon määritelmiä?
Entä millainen olisi ihanneperhe?
Millaisessa olisitte itse tahtoneet kasvaa?
Millaisessa tahtoisitte kasvattaa lapsenne?
Entä millaisessa perheessä toivotte aikanaan viettävänne vanhuutenne?
Vastaukset 9
Vanhimmat
meidän perheeseen kuuluu kaksi ihmistä ja yks elukka. minä äiti ja muksu
ei tähän perheeseen kuulu (ei virallisesti eikä mielestäni) ketään muuta. toivoisin kyllä et kuuluis myös se kaksilahkeinen mutta tasan eikäy onnen lahjat
ihanneperheessä tietty ois biologinen äit, biologinen isukki ja mukulat
mä kasvoin mun ihanne perheessä
tahtoisin kasvattaa lapseni ihanneperheessäni
no ukon kanssa kahden (jos ois se ukko)..sit vielä sen ulkopuolella omat mukulat ja niitten mukulat.
näyttää kyl pahalta et koskaan saisin vanheta kakslahkeisen vieressä. nykyajan miehillä ei tunnu riittävän yritystä perheen eteen. ja nyt puhun vain omista kokemuksista (en siis tahdo loukata ketään enkä haukkua kaikkia miehiä). en ole vielä törmänny mieheen joka oikeasti tahtoisi samoja asioita ku minä.
Kysyit paljon asiaa, mutta miten itse vastaisit omiin kysymyksiisi?
Minun perheeseeni kuuluu minä, 8 lastani, lapsenlapsi, 2 vävyä, adoptoitu täti ja ajoittain myös kahden nuorimman lapseni isä.
Nämä ovat kaikki ihmisiä jotka ”syövät samasta jääkaapista”
Jonkinlaisella alitunnetasolla lasken perheenjäsenikseni myös kuolleen mieheni ja poikani sekä aivan äskettäin kuolleen tyttärentyttäreni, jotka kaikki elävät mukana perheen arkipuheissa ja ajatuksissa.
Etäperheeseeni eli siis läheisiin, mutta ei arkiperheen jäseniin, kuuluu vanhempani, varaäitini, sisarukseni omine perheineen ja pari sellaista ystävää perheineen, jotka ovat poikkeuksellisen paljon olleet mukana arjessamme. (Esim siten että vaikeina aikoina asuneet luonamme tai vaikka niin että heidän lapsensa ovat pitkään olleet meillä sijoitettuna) sekä jo aikuistuneet sijaislapseni.
Sitten on vielä erikseen suku.
Tärkeä sekin, mutta etäisempi.
Ihanneperhe on mielestäni avoin ja turvallinen.
En osaa määritellä sen kokoonpanoa tyyliin; isä äiti, koira ja 3 lasta tms, koska yhtä hyvin mielestäni isiä tai äitejä voi olla kaksi tai vaikka niin ettei pariskunnalla omasta valinnastaan ole lapsia lainkaan (Sanon tuossa että omasta valinnastaan, koska ei-vapaaehtoinen lapsettomuus usein on niin kipeä asia etteivät sen kokeneet näe omaa perhemalliaan ihanteena).
Tämä viime vuosikymmenten/vuosisadan ydinperhekokeilu ei siis mielestäni automaattisesti ole ihanne, vaikka toki joillekin hyvin sopiikin.
Ihanneperhe antaa kaikille jäsenilleen tilaa , mutta on silti tarpeeksi vahva kantamaan jäseniään silloin kun näiden omat voimat eivät syystä tai toisesta riitä.
Yksialkainen palli on kiikkerä eikä kaksijalkaisellakaan kovin mukavasti istu. Kolmejalkainen tuoli pysyy jo pystyssä mutta suurta 20-jalkaista lämmintä pehmeää sohvaa ei kaada kovakaan tuuli. Sinne on hyvä käpertyä kun käperryttää, mutta sieltä on myös hyvä nousta ja kohdata maailma; hyvin levänneenä ja moninkertaisen rakkauden rohkeuttamana.
Minä pidän lapsuuden perhettäni yhtenä ideaalimallina. Jos jotain saisi muuttaa niin pidentäisin lapsuuttani (läheisen kuolema katkaisi sen yllättäin ja ehkä optimaalisesti ajatellen liian varhain). Minun vanhempani olivat ja yhä ovat uraorientoituneita ihmisiä. On siis mahdollista että osa sisaruksistani olisi tarvinnut enemmän toimetonta läsnäoloa heidän puoleltaan.
Tuota on vaikea sanoa, koska loppupeleissä kaikille kumminkin kasvoi niin vahvat juuret kuin kantavat siivetkin.
Perhe jossa tahtoisin kasvattaa lapseni on oikeastaan sama kuin tuo ihanneperheeni. Tahtoisin pystyä antamaan heille hyvät eväät aikuisuuteen; itseluottamusta, kykyä rakkauteen ja empatiaan, yritteliäisyyttä, vastuullisuutta, luovuutta jne.
Toivoisin että sisarusten välit pysyisivät läheisinä ja kuvio sellaisena että aina olisi niin että jos elämä tai kohtalo päättää kampittaa jonkun heistä, aina muita kaatunutta tukemassa ja auttamassa uudelleen jaloilleen.
Niin kuin kai useimmat, minä tahtoisin vanheta suhteellisen terveenä ja jotakuinkin täysipäisenä. Epäilemättä kuitenkin tulee joskus päivä jolloin en enää pärjää omin neuvoin tai koen itseni yksinäiseksi tyhjentyneessä pesässä. Silloin ihanne taitaisi olla ”sisarusperhe” (joita muutamia tunnen); leskeyden, voimia vähentävän vanhuuden, työuran katkaisevan sairauden tms. syyn vuoksi yksinäistyvät sisarukset ja ystävät muuttavat yhteiseen taloon (joko yhdessä hankittuun tai vaikka lapsuudenkotiin) ja huolehtivat parhaansa mukaan toinen toisistaan suvun nuorempien jäsenten avulla, jos sellaista apua tarvitaan tai ajoittain myös toki toisin päin; suvun nuorempia jäseniä auttaen, jos sellaista apua tarvitaan-
Esimerkiksi täällä meidän kylällämme noin 20 vuotta sitten yksi tällainen sisarusperhe sisälsi myös henkisesti vammautuneen pikkuveljen, joka muuten olisi joutunut laitoshoitoon jne.
Ihannekokonpanoa on vaikea sanoa, koska en tiedä miten kenenkään meidän elämä lopulta tulee soljumaan. Pitkään esimerkiksi itse kuvittelin, että minun vanhuusvuosien perheeseeni tulisi kuulumaan vaikeavammainen tyttärentyttäreni, mutta elämä päätti sen asian toisin.
Toivon kuitenkin, että jos kohtalooni vanhuus kuuluu, niin vietän myös sen avoimessa, rakastavassa ja turvallisessa perheessä.
poika ja minä isänä, ja olemme oikein onnellinen perhe.
Katson jollain tavalla toisen lapseni kuuluvan myös meidän perheeseen, vaikka on aikuinen ja asuu omillaan muualla.
Samoin minun äitini, eli pojan mummo, on osa perhettä tavallaan, koska lapsi siellä usein hoidossa ja lämpimät välit muutenkin, ja muut lähisukulaiset ovat osa etäperhettä.
Minun mielestä taas ex vaimo ei kuulu mitenkään perheeseen, paitsi lapselle tietenkin olennainen osa elämää.
Sitten on useita perhetuttuja, joihin voi täydellä luottamuksella turvautua monissa asioissa.
Kaikkiin ympärillä oleviin läheisiin on jonkinasteisia tunnesiteitä, mutta ydin on tämä meidän pieni perhe, joka tässä elämäntilanteessa ja menneisyyttä peilatessa tuntuu ihanteelliselta.
Aika-ajoin kaipaisimme enemmän vilskettä ja meteliä ympärille, uusperhettäkö?, en tiedä, mutta lapset ovat valtava elämänvoiman lähde.
Jälkeenpäin on turhaa miettiä omaa lapsuuttaan ja sitä mikä olisi ollut ihanne perhemalli, lapsuus menee miten menee, aika paljon vanhempien tahdon mukaan, ainakin meillä, itse voi nyt vanhempana ottaa huomioon enemmän lapsen mielipidettä.
Yritän nyt parhaani mukaan pedata itselleni turvallista vanhuutta, kasvattamalla lastani parhaan kykyni mukaan, antamalla aikaa ja rakkautta ja turvaa, ehkä hän sitten jossain vaiheessa muistaa arvostaa näitä asioita, kun aika tulee.
Mukavaa kesää kaikille.
perheeseen kuuluu kahdesta avioliitosta lapsia. osa on muuttanut jo omilleen, mutta samalla on perhekäsitys laajentutnut ja nuoremmilla on satelliittikoteja ja perhettä ympäri Uuttamaata. Mummo kuuluu myös perheeseen ja laspenlapsi.. siis neljä sukupolvea on vähintään viikoittain tekemisissä keskenään. Yleensä päivittäin. Koirat kuuluvat osana perheeseen...isät ovatkin sitten eri asia. Kumpikaan isistä ei kuulu meidän perheeseen.Isät eivät ole päässeet edes ulkojäsenen asemaan. Mahdollisuus oli, mutta suhteissaan lapsiinsa pilasivat molemmat omat mahiksensa kumpikin omalla tavallaan. Muuten tämä onki ihan hyvä perhe. Näin mennään ja hoidellaan arkiasioita ja autellaan toisiamme. Aina tietää mistä saa apua kun sitä tarvitsee.
Perheeseemme kuuluu äiti, isä, tyttö, poika, sisarpuoli (isosisko) sekä koira.
Ihanneperhe on mielestäni hyvin keskenään toimeentuleva, avoimesti puhutaan tunteista sekä sellainen joka tykkää yhdessä viettää aikaa mutta että jokaisella on myös kyky ja halu puuhata omiaan.
Olisin itse halunnut kasvaa sellaisessa perheessä jossa sisarussuhteet olisivat olleet lämpimämmät ja että isällä ja äidillä olisi ollut enemmän aikaa viettää lasten kanssa.
Tahdon kasvattaa omat lapseni yllä kuvatunlaisessa perheessä ja mielestäni se nyt toimii.
Toivon että vanhana lapset ovat itsenäisiä tahollaan mutta että välimme olisivat sellaiset että he mieluusti haluaisivat vanhempiaan nähdä ja olisimme aina tervetulleita heidän kotiinsa. Toivon olevani hyvässä parisuhteessa nykyisen puolisoni kanssa ja jos hyvin käy olisin pidetty mummu...
sekä koira ja 3 kissaa, nämä ovat mielestäni perheeni. Onkohan tämä jokin tynkäperhe..
Ihanneperheeseeni kuuluisi hyvä parisuhde ja lapsia.
Itse kasvoin yksinhuoltajaperheessä jossa lisäkseni oli neljä muuta lasta. Äiti oli vuorotöissä ja me lapset tultiin lähinnä toimeen keskenämme.
Minä, mies ja 3 lasta, 4 koiraa, 2 undulaattia, kissa ja monta kalaa. Tämä on meille ihanne.
Kasvoin kahden isän, itseni ja yhden veljeni muodostamassa ydinperheessä. Sekin oli ihanne, koska toimi hyvin ja oltiin onnellisia.
Vanheta haluan yhdessä mieheni kanssa.
Minulla on yksi "oma" josta saan elatusmaksua.
Mieheni kanssa yksi yhteinen.
Miehelläni 2 aiemmasta.Maksaa elatusta.
Minun mielestäni meidän perheeseen kuuluu täysipainoisesti 2 lasta jotka asuvat täysin meillä.
Nämä mieheni 2 lasta eivät täysin voi kuulua perheeseen.Tapaammekin niin harvoin.Vain 2kertaa kuukaudessa ja niitäkään ei öisin.
Syitä monia.