Hei kaikki tytöt!
Olen tätä palstaa jonkin verran seurannut ja nyt ensimmäistä kertaa tänne kirjoittelen.
Olen 26v "tyttöpoika". Tyttöilyä olen harrastanut jo pienestä pitäen ja aina olen omannut
paljon feminiinisiä luonteenpiirteitä. Yhteiskunnan sukupuolirooleja en ole koskaan tuntenut täysin relevanteiksi omalla kohdallani: olen aina ollut tyttömäinen poika tai jotain vastaavaa.
Elikkäs TV:ksi minua ehkä voisi sanoa, vaikkakin en tunne näitä(kään) käsitteitä omakseni enkä tahdo identifioitua mihinkään tiettyyn kategoriaan -- olen oma itseni ja täysin sinut itseni ja suuntautumiseni kanssa.
Aihe, jonka vuoksi tunsin halua kirjoittaa palstalle on "julkinen kaapistatulo": kerroin äskettäin vanhemmilleni, perheelleni, ystävilleni ja armeijakavereilleni tyttöilystäni. Saamani palaute oli yksinomaan ymmärtäväistä - ainoatakaan negatiivista kommenttia en keneltäkään saanut.
Toivottavasti tämä antaa jollekin "kaapistatuloa" miettivälle tyttöilijälle rohkeutta.
Vaikkakin (palstan hengen tietäen) monen vakiokirjoittajan mielestä olen tod.näk vaan "avautuva wannabepelletiitti"...
Olen tätä palstaa jonkin verran seurannut ja nyt ensimmäistä kertaa tänne kirjoittelen.
Olen 26v "tyttöpoika". Tyttöilyä olen harrastanut jo pienestä pitäen ja aina olen omannut
paljon feminiinisiä luonteenpiirteitä. Yhteiskunnan sukupuolirooleja en ole koskaan tuntenut täysin relevanteiksi omalla kohdallani: olen aina ollut tyttömäinen poika tai jotain vastaavaa.
Elikkäs TV:ksi minua ehkä voisi sanoa, vaikkakin en tunne näitä(kään) käsitteitä omakseni enkä tahdo identifioitua mihinkään tiettyyn kategoriaan -- olen oma itseni ja täysin sinut itseni ja suuntautumiseni kanssa.
Aihe, jonka vuoksi tunsin halua kirjoittaa palstalle on "julkinen kaapistatulo": kerroin äskettäin vanhemmilleni, perheelleni, ystävilleni ja armeijakavereilleni tyttöilystäni. Saamani palaute oli yksinomaan ymmärtäväistä - ainoatakaan negatiivista kommenttia en keneltäkään saanut.
Toivottavasti tämä antaa jollekin "kaapistatuloa" miettivälle tyttöilijälle rohkeutta.
Vaikkakin (palstan hengen tietäen) monen vakiokirjoittajan mielestä olen tod.näk vaan "avautuva wannabepelletiitti"...
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kaikkea hyvää vain sinulle ,älä kuuntele toisia
"Toivottavasti tämä antaa jollekin "kaapistatuloa" miettivälle tyttöilijälle rohkeutta."
Varmasti, tai ainakin harhauttaa kivasti. Tuohan voi olla vain äärimmäinen poikkeustapaus, mutta todennäköisemmin elät harhoissa laput silmillä, etkä huomaa mitä selkäsi takana tapahtuu. Vai haluatko laittaa vahingon kiertämään? Turpaan on jo tullut ja haluat harhauttaa toisetkin tekemään saman virheen?
Turpaan ei ole tullut eikä ketään ole minulla tarkoitus harhauttaa. Mielipahaa en tahdo kellekään aiheuttaa enkä tahdo "laittaa minulle tapahtunutta vahinkoa kiertämään" - olen kaikkea muuta kuin pahantahtoinen ihminen: kerron vain omista kokemuksistani ja niihin liittyvistä tuntemuksistani.
Suvaitsevuutta ja ymmärrystä olen osakseni saanut olemalla avoin, rehellinen itselleni ja muille;
luottamalla itseeni ja lähimmäisiini. Minkäänlaisia "lynkkausjoukkoja" en ole kohdannut, vaikkakin olen tyttöillyt useinkin julkisesti (tästä kerroinkin toisessa ketjussa). Ns."common sense" on aina hyvä olla mukana julkisella
paikalla tyttöillessä - puhumalla ja oikeanlaisella suhtautumisella yleensä selviää mahdollisista uhkaavistakin tilanteista: itse olen aina selvinnyt. Mielestäni tilanteeseen sopiva (realiteetit huomiova, avoin ja rehellinen)
asenne on ratkaissut paljonkin miten ihmiset ovat minuun suhtautuneet.
Väärinkäsityksiä on tullut; puhumalla olen niistä selvinnyt.
Mahdollinen minuun kohdistuva "selän takana paskan puhuminen" tai tuntemattomilta saatu kriittinen suhtautuminen on minulle täysin epärelevanttia enkä kiinnitä siihen mitään huomiota: olen saanut tällaista kohtelua paljonkin osakseni lapsuudessani ihmisiltä, joita joskus pidin ystävinäni.
Olen jo pienestä pitäen kokenut olevani "vahvasti erilainen" ja usein sain sen mukaista kohtelua ikätovereiltani - kiusaaminen on joskus ollut minulle arkipäivää.
Itsetunto-ongelmia minulla on ylläkuvaamienikin kokemusten vuoksi ollut paljonkin: olen päässyt niistä suurimmilta osin yli omaa asennettani ja ihmiskuvaani kehittämällä: oikealla asenteella pääsee mielestäni hyvinkin pitkälle elämässä ja se myös auttaa suhtautumisessa kritiikkiin, kriitikoihin ja omiin tuntemuksiinkin.
Uskallan toteuttaa itseäni niin kuin minusta hyvältä tuntuu; ennen tuntemastani (erilaisuudestani johtuvasta) häpeästä olen päässyt yli. Mahdollistahan on, että tilanteeni tosiaan on "säännön vahvistava äärimmäinen poikkeus": sukulaiseni ja ystäväni olisivat ilmeisesti tällöin poikkeuksellisen suvaitsevaisia yksilöitä.
Toisinsanoen:
Muiden suhtautumisessa itseeni tärkeintä minulle onkin lähimmäisiltäni saatu hyväksyntä: ehkä olenkin tässä asiassa todella onnekas.
"Mahdollinen minuun kohdistuva "selän takana paskan puhuminen" tai tuntemattomilta saatu kriittinen suhtautuminen on minulle täysin epärelevanttia enkä kiinnitä siihen mitään huomiota"
Eli kuljet siis laput silmillä.
" sukulaiseni ja ystäväni olisivat ilmeisesti tällöin poikkeuksellisen suvaitsevaisia yksilöitä."
Aivan varmasti, etenkin sukulaiset. Ystävät useimmiten jaksavat teesekennellä kun niiden ei tarvitse sietää sinua loppuikäänsä, mutta sukulaiset eivät teeskentele.
"Muiden suhtautumisessa itseeni tärkeintä minulle onkin lähimmäisiltäni saatu hyväksyntä: ehkä olenkin tässä asiassa todella onnekas."
Olet onnekas kun pystyt filtteroimaan paskan pois ja olemaan ikään kuin näkemättä mitä ympärilläsi tapahtuu. Raiskatuille tapahtuu sama asia.
Toivottavasti onnesi jatkuu!
Lukiessani kirjoitustasi tunnistin siitä itseäni monessa kohtaa. Koulukiusaus, ujous ja esiintymispelko ovat olleet myös minun elämääni.
Tyttöily on ollut tavallaan vastalääkettä, koska onnistumiset siirrän suoraan miesmaailmaani. Ei ole enää kovia paikkoja.
Olin muutama kuukausi sitten mm. suorassa radiohaastattelussa, joka olisi ollut katastrofi 10 vuotta sitten. Nyt asiassa eteenpäin vei kokemus vuoden takaa, kun pääsin esiintymään tyttönä telkkarissa.
Elämä on niin lyhyt, ettei sitä kannata haaskata hengailuun ikävien ihmisten kanssa. Allekirjoitan alempana olevat tytylin sanat, että se seura jossa muutenkin liikkuu, lienee sitten sitä hyvää seuraa, koska itse luotan näihin ihmisiin, täysin!
Politiikasta sen verran, että sillä ei ole vaikutusta, onko oikeisto vai vasemmisto vallan kahvassa, ihmisistä asia riippuu. Edustan itse kennedyläisyyttä, kysyn, mitä itse voin tehdä yhteiskuntani eteen enkä vaadi yhteiskuntaa kantamaan itseäni eteenpäin.
Toivottavasti tavataan jossain, Lollypop!
Minna-Maaria
Arvelisin ohjelman olleen Hellraiser, tai ei sittenkään, onhan siinä hyvin suunnitellut vaatteet. Olitko Elävien kuolleiden yössä?
"Hyvä Lollypop!
Kirjoittanut: Minna-Maaria 16.5.2007 klo 13.46
Lukiessani kirjoitustasi tunnistin siitä itseäni monessa kohtaa. Koulukiusaus, ujous ja esiintymispelko ovat olleet myös minun elämääni."
Totta puhuen on kovin vaikea pitää sinua ujona tai esiintymispelkoisena, koulukiusaukseen en kommentoi.
"Elämä on niin lyhyt, ettei sitä kannata haaskata hengailuun ikävien ihmisten kanssa."
Ikävät ihmiset tuppaavat seuraan tai niihin törmää noin muuten vain. Ne voivat olla vaikka mukavien ihmisten kavereita. Tämä ei tietysti ole juolahtanut sinulle mieleen.
"sillä ei ole vaikutusta, onko oikeisto vai vasemmisto vallan kahvassa, ihmisistä asia riippuu."
Asiasta keskusteltiin tyhjentävästi vaalien aikaan, joten ei sen enempää siitä. Kovat arvot ovat kuitenkin kestosuosikki Suomessa, näin ovat olleet viimeiset 100 vuotta.
"Edustan itse kennedyläisyyttä, kysyn, mitä itse voin tehdä yhteiskuntani eteen enkä vaadi yhteiskuntaa kantamaan itseäni eteenpäin. "
Minä edustan anarkismia. Minä kysyn milloin asuinalueeni on äänestänyt Suomen valtioon liittymisestä ja miten tämä äänestystulos sitoo minua.
Ihan näin sivusta seuranneena näitä vauhdikkaita kaapistaulostulemisia, niin kannattaisiko vähän himmata välillä? Tuntuu että joillain on systeemit aika sekaisin, kun pitää keskusteluissa hehkuttaa perheellisenä ihmisenä miten viimeistään toisilla treffeillä kertoo tyttöily-taipumuksista...
Mietityttää kovasti onko tämä ns. keskiverto osa-aikatyttöilijän normaalia toimintaa ja täysin hyväksyttävää? Onko niin että tuo tyttöilyn salaaminen sekoittaa muutkin systeemit elämässä ja kanssakäymisessä?
Mm. tällaisia ajatuskuvioita joidenkin kirjoittelut saa aikaan.
Kiitos asiallisesta vastauksestasi. Selvennänpä sitten tilanteeni, ettei ihmisille synny harhakuvitelmia. Ensinnäkin, olen perheellinen, mutta päätimme yhteistuumin vaimoni kanssa erota uutena vuotena vajaa puoli vuotta sitten, mutta asumme saman katon alla ystävinä asuntosyistä vielä muutaman viikon ajan.
Treffijuttuni on ihan vilpitöntä. Jos käyn tapaamassa tyttönä naista tai miestä, se koskee pelkästään uuteen ihmiseen tutustumista, ei mitään seurusteluhaavetta.
Seurustelukuvioissa aion pitää taukoa vuoden pari, mutta se ei estä sitä, että treffit-palstan kautta olen löytänyt aivan ihania ihmisiä, joiden kanssa jutustelemme kaikesta mahdollisesta taivaan ja maan välillä.
Sovin näiden ihmisten kanssa heti aluksi lähtökohdasta, että molemmilla on oma elämä omalla seudullaan, enkä halua alkaa styylaamaan. Jos välimatkaa on 500 kilometriä, ei siinä suuria haaveiluja muutenkaan synny.
Toivottavasti tämä selvensi asiaa. Treffit-palstalle ilmoitukseni laitoin helmikuussa 2007, pari kuukautta eropäätöksemme jälkeen. En ole siis pettänyt ketään, enkä petä jatkossakaan...
Tyttöilen kyllä aktiivisesti, noin kerran kuussa, ja jos joku haluaa seurakseni vaikkapa teatteriin lähteä, se minulle käy. Minulle uusiin ihmisiin tutustuminen on rikkaus, mielenkiintoista on se, että tyttönä se käy jopa helpommin kuin miehenä.
Tämä on ainoa tämänlaatuinen kirjoitukseni. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, jos olen tuottanut väärän mielikuvan. Provosoiduin turhaan parista kommentista ja tulos näkyi heti.
Jatkan keskustelua iloisena eteenpäin katsovana Minna-Maariana. Tuulilasiin on helpompi katsoa kuin taustapeiliin.
Jos haluatte keskustella henkilökohtaisemmalla tasolla, ottakaa yhteyttä sähköpostin kautta. Rekkautumattomien nimimerkkien kanssa keskustelu on sitä ja tätä....
Aurinkoisin terveisin Minna-Maaria
>
Sisäinen Kolmois-S minussa nostaa päätään. Rivien välistä olen lukevinani, että tyttöilysi ei ole pelkästään ilonkiljahduksia ja syliinsä sulkevaa rakkautta herättänyt kanssanisäkkäissä.
Uhkaavat tilanteet, sanothan sen suoraankin. Haluaisin kuulla tarkempia yksityiskohtia: mitä tapahtui, miten selvitit tilanteet.
Olen kyllä osittain samaa mieltä kanssasi: omalla asenteellaan voi vaikuttaa siihen, miten ihmiset lopulta päättävät sinut vastaanottaa. Ehkä on niin, että tyttöilyyn tarttuvat satunnaiset kaduntallaajat ovat niitä, joita asia jollain tavalla kiinnostaa. Kiinnostuksen takana on usein seksuaalinen uteliaisuus t-ihmisiä kohtaan, mutta tämän kiinnostuksen käsittelyssä reagoijalla saattaa olla vaikeuksia, reagointitapa ailahtelee.
Toinen ryhmä on ihmiset, jotka etsimällä etsivät konflikteja, adrenaaliinipiikkiä tappeluista. Näissäkin tilanteissa omalla asenteella voi ratkaista tapahtumien kulun.
Itse elän täysipäiväisesti naisen roolissa, vaikka ulkokuoreni ei naisena läpimenoa takaakaan. En ota osaa yhteiskuntaan millään tapaa ja sosiaalinen elämäni on hyvin rajoittunutta. Elän yhteiskunnassa mutta irrallisena, huutolaisena. Silmät, korvat ja aivot löytyvät silti: näen, kuulen ja käsittelen ympäristön palautetta.
Tavallisten kaduntallaajien reaktiot ovat hyvin vähäisiä Suomessa. Ihmiset huomaavat, mutta harvoin kommentoivat suoraan minun kuulteni. Aistini ovat hyvin herkät ja rekisteröin ympäristössäni välittömästi hihastanykimiset, merkitsevät katseet ja suputtelut selkäni takana. Vain humalaisilta kuulee satunnaisesti kommentteja, kaikista varmimmin Kallion huumehörhöiltä ja alkkiksilta.
Suoranaista väkivaltaa olen kokenut tuikiharvoin eikä se ole yksiselitteisesti liittynyt trans-taustaani.
(Hetero)Ravintoloissa suomalaiset miehet eivät koskaan lähesty minua. Kaiken maailman ulkomaalaiset kylläkin. Kulttuurierot näkyvät selvästi.
Yhteenvetona sanoisin, että minun kokemuksieni mukaan suomalaiset eivät ole erityisen suvaitsevaisia tai avaramielisiä, mutta tämän puutteen korvaa suomalainen tapa pitää etäisyyttä, antaa tilaa ja olla välinpitämätön sekä suomalaisten korkea tietotaso elämän ilmiöistä. Lisäksi suomalainen lainsäädäntö turvaa kaikenlaisten vähemmistöjen etuja hyvin.
>>
Ainoa todella uhkaava tilanne tapahtui muutama vuosi takaperin erään oikean(_!!!_) tytön kanssa klubilta kotiini kävellessäni (tapahtui neljän jälkeen Helsingin keskustassa). Ilmeisesti baarista kotimatkalla ollut mieskolmikko huuteli peräämme törkeyksiä; uhkasi hakata minut, jne.
Tässä tilanteessa kaivoin kääntöveitseni "sukanvarresta", näytin sitä miehille ja tämän jälkeen juoksimme tyttöni kanssa pakoon.
Toinen kokemani (lievästi) uhkaava tilanne sattui myöskin pari vuotta sitten ratikassa (kello yhdentoista aikaan matkalla klubille): Eräs ns. "miehekäs mies" alkoi mulkoilemaan minua pahaenteisesti. Mutisi jotain naisystävälleen joka taas rauhoitteli miesystäväänsä. Mies heitti minulle jonkun alatyylisen kommentin (huorittelua & homottelua), johon itse vastasin huumorilla: totesin pukeutuvani tytöksi ihan huumorin kannalta.
Tämän seurauksena mies rauhoittui; jäinkin ratikasta pois seuraavalla pysäkillä (koska se oli päämääräni).
Ylläkertomani ovat ainoat negatiiviset kokemukseni ja olen ollut tyttönä liikkeellä Helsingin keskustassa keskellä yötä useita kertoja.
Olen myös törmännyt kadulla yleiseen uteliaisuuteen, "transdiggareihin" ja perään vihelteleviin kännisiin miehiin joille tyttöilyni on edustanut lähinnä rohkeaa (ja näemmä myös mielestään hauskaa) vitsiä. Tottakai kadulla tallustava XY-kromo (pikku)tyttöjen vaatteissa saa aina päät kääntymään: harvemmin kukaan mitään negatiivista tullut "päin naamaa" sanomaan!
"Tottakai kadulla tallustava XY-kromo (pikku)tyttöjen vaatteissa saa aina päät kääntymään: harvemmin kukaan mitään negatiivista tullut "päin naamaa" sanomaan!"
Jos todellakin liikut tuon näköisenä, voi vain ihmetellä ettei ongelmia ole tullut enempää. Samalla se osoittaa kuinka suvaitsevaista tavisjoukko on.
Minä taas kuljen pukeutuneena kuten muutkin naiset, eikä huuteluja tai muutakaan ole tarvinnut kuunnella. Eikä sitä puukkoakaan tarvitse kuljetella sukanvarressa. Yölläkin olen saanut kulkea yhtä rauhassa kuin muutkin naiset.
Kyllä noin voi tapahtua ihan hyvin, ei ihmiset oikeasti ole niin suvaitsemattomia enää nykypäivänä. Tai riippuu tietty ihmisestä.
Ite en ole TV vaan TS, ja tullut 'kaapista' ystävilleni & perheenjäsenille yhtä lukuunottamatta. Kaikki suhtautuu hyvin ja pikkusisko & monet ystävät sanoivatkin että ovat sen jo arvanneet & osaavat mieltää mut pojaksi, eikä tää ole oikeastaan ollenkaan vaikuttanut väleihini kenenkään kanssa muuta kuin positiivisesti; kertomisen jälkeen voi olla vapautuneemmin oma itsensä ja tietää myös muiden näkevän mut sellaisena kuin olen. Tuli muuten aika hemmetin suurena yllätyksenä noinkin hyvä vastaanotto, koska olin tosiaan tätä palstaa lueskellut ja ihan valmistautunut joukkolynkkaukseen. Mitään sellaista ei tullut. Ei vaikka nää ihmiser suurimmaksi osaksi ovat teinejä (olenhan minäkin aika nuori niin kaverit samaa ikäluokkaa), ja sehän on yleinen luulo ettei varsinkaan nuoret pojat suvaitse mitään erilaisuutta. Ei mene noin, riippuu persoonasta,ja jos on kaverinsa oikein valinnut & tietää niiden olevan hyviä&suvaitsevaisia tyyppejä niin ihan varmana ymmärtää.
Ja minä en kulje laput silmillä tms paskaa, kyllä sen huomaisi jos ne olisi alkanut jotenkin karsastaa, mutta ei tosiaankaan, ihan itse kyselee kaikkea tutkimusten etenemisestä & miten pärjäilen tän ongelmani kanssa. Tosi kannustavia.
Eli sen vaan sanon että tällä palstalla lietsotaan negatiivista ilmapiiriä. Aina muka käy huonosti. Ei tosiaankaan käy, se riippuu itsestä ja jonkin verran sattumastakin tietty. Tän keskustelun eka viesti on asiaa ja samaa tahdon sanoa minäkin. Ei mitään syytä mihinkään ylipessimistiseen asenteeseen. Ja kuten ketjun aloittajakin sanoi, oma asenne vaikuttaa tosi paljon. Kun on vaan pää pystyssä oma itsensä ja positiivisella asenteella liikkeellä, niin kaikki menee paremmin kuin silloin jos kuuntelee liikaa tän palstan yleisesti tuputtamaa negatiivista paskaa.
Tällä viestilläni siis haluan rohkaista & kannustaa kaikkia vielä kaapissa olevia TV- ja TS-tapauksia.
Mun prosessini ja prosessinjälkeinen aika on myös ollut ihan mukavaa aikaa. Kyllä kaikki näkee, että onko ihminen oma itsensä ja luonteva roolissaan. Tietenkin auttaa, jos on itse avoin, seurallinen ja huumorintajuinen. Huumoria tässä nimittäin tarvitaan.
... se se taitaakin olla avainsana.
Jos puuttuu, menee mönkään: ystävien kanssa, sukulaisten kanssa, töissä jne.
Tästä on varmaan monilla kokemusta.
Yhteenveto: Ei pidä ottaa itseään liian vakavasti.
Minusta seurallisuus on avainasemassa, itse asiassa koko prosessin onnistuminen riippuu siitä. Jos on luonteeltaan eristäytyvä, ei saa ympäristön tukea, jää yksinäiseksi friikiksi, silloin sinut syödään. Ihminen on kuitenkin sosiaalinen eläin.
Toisaalta jos polttaa näppinsä ihmisten kanssa kunnolla niin vaikea on kovin sosiaalinen olla.
Vaikka seurallisuus merkitsee sitä että joutuu tappelemaan useamman kanssa, niin uskon, että loppupeleissä se merkitsee enemmän.
"Minä ainakin
Kirjoittanut: uskon tuohon 16.5.2007 klo 11.11
ei ihmiset oikeasti ole niin suvaitsemattomia enää nykypäivänä."
Miten niin "ei enää"?
Ihmiset ovat olleet samanlaisia aina. Täysin meistä riippumattomat asiat määrittelevät suvaitsemista. Aikana jolloin kovat arvot ovat pinnassa, voidaan ajatella suvaitsemista olevan vähemmän. Voidaan ajatella esimerkiksi sotien ja nälänhätien raaistaneen suomalaisia.
Nyt ovat kovat arvot taas kunniassa, kuten tässä maassa kovin usein. Suomi, Eestin ohella on Euroopan oikeistolaisin maa, mutta onneksi täällä on vältytty massasiirtolaisuuden tai transjulkisuuden aiheuttamilta ongelmilta, joista maat Suomesta länteen kärsivät.
"sehän on yleinen luulo ettei varsinkaan nuoret pojat suvaitse mitään erilaisuutta. Ei mene noin, riippuu persoonasta,ja jos on kaverinsa oikein valinnut & tietää niiden olevan hyviä&suvaitsevaisia tyyppejä"
Noi sun hyvät kaverit kertovat eteenpäin kunnes tieto menee vähemmän hyville kavereille. Sinä voit erälläkin heitellä palavia tulitikkuja maastoon ja sanoa ettei mitään paloa syty. Mutta kunhan aikasi heittelet, niin roihu syntyy.
Nuorta ei myöskään oteta yhtä vakavasti kuin vanhaa.
"se riippuu itsestä ja jonkin verran sattumastakin tietty."
Ei ole mitään sattumaa. Kaikelle on syy.
"Kun on vaan pää pystyssä oma itsensä ja positiivisella asenteella liikkeellä, niin kaikki menee paremmin kuin silloin jos kuuntelee liikaa tän palstan yleisesti tuputtamaa negatiivista paskaa. "
Ole hyvä!
Muuten, minä en aikoinani kuunnellut mitään negatiivista paskaa koska silloin tätä palstaa ei ollut olemassakaan eikä oikein muitakaan palstoja.
Minusta tällä palstalla on liikaa positiivista paskaa. Lähes 100% positiivisesta paskasta on sellaista, ettei syytä onnistumiseen olla pohdittu eikä analysoitu. Kun transihmiset kerta ovat keskivertoväestöä älykkäämpiä, mistä moinen älyllinen uupumus? Vai tekeekö optimismi tyhmäksi? :P
Olen tavannut diakonin, joka sanoi, että elämässä pitää olla toivoa tulevaisuuteen. Te "optimistit" olette addiktoituneet siihen. Te haparoitte väsymykseen asti jonkun mukamas lisääntyvän suvaitsevaisuuden perässä. Te toitotatte onnistumistanne aina siihen päivään asti kunnes saatte puukosta. Tai ehkä jopa sen jälkeenkin.
"Tällä viestilläni siis haluan rohkaista & kannustaa kaikkia vielä kaapissa olevia TV- ja TS-tapauksia."
Paskapuheet sikseen ja järki käteen!
"Yhteenveto: Ei pidä ottaa itseään liian vakavasti."
Samaa mieltä: huumorintajulla pääsee pitkälle ja elämä tuntuu helpommalta kun osaa ottaa välillä itsensä (ja muut) vähemmän vakavasti.
Minulla on ystäväpiirissäni jonkin verran 16-20v "Poikatyttöjä", eli tyttöjä jotka pukeutuvat ja käyttäytyvät poikamaisesti. Heihin kukaan ei kertomansa mukaan suhtaudu negatiivisesti; heiltä olen itsekin saanut paljon ymmärrystä. Meitä yhdistää positiivinen, humoristinen, sukupuolirooleja rikkova elämänasenne.
Minunkin mielestäni tällä palstalla todellakin lietsotaan negatiivista ilmapiiriä, etenkin eräiden kirjoittajien toimesta. Varmastikin heillä on siihen täydet syynsä - purkavat ymmärretysti omia tuntojaan vaikeaan asiaan liittyen.
Positiivisella asenteella elämä on mielestäni paljon helpompaa kuin synkistelyllä.
Minulle se positiivisuus tarkoittaa toiveajattelua, haihattelua ja hihhulointia. Sellaisesta tullaan joku päivä alas ja kovaa. Olen kokenut sen itse kerran, en kai muuten puhuisi.
Oikea positiivisuus perustuu faktoihin ja realiteetteihin. En minä tällä palstalla lapion kanssa kaivele hautoja vaan perustaa kestävälle positiivisuudelle.
Tulipa muuten mieleen,
onko vaikutusta lähipiirin koulutustasolla, millaisia kokemuksia?
Eli onko akateeminen porukka paremmin suhtautuvaa kuin vähemmän kouluttautuneet?
Tuntuu että ainakin omalta osalta lähipiiri (tutut, suku, kolleegat), on valikoitunutta porukkaa jonka suhtautuminen on ollut vähintään ok.
Eihän sitä varsinaisesti tietoisesti tee kaverivalintoja, kyse on vain yhteisistä asioista, puheenaiheista, kiinnostuksen kohteista.
Kollegojen kanssahan taas luonnostaan ollaan samalla tasolla ja suvussa vaikuttavat geenit.
Kommentteja?
Omassa kaveripiirissäni akateemisuus tai muu koulutustaso ei ole varsinaisesti vaikuttanut suhtautumiseen.
Suurin osa ystävistäni ja suvustani asuu pk-seudulla, jossa ehkä ollaan keskimääräisesti muuta maata suvaitsevampia. Myös muualla Suomessa asuvat ystäväni ovat kylläkin olleet aivan yhtä suvaitsevia.
Paljon suvaitsemattomuutta olen muinoin osakseni saanut ja suvaitsemattomista piireistä olen hankkiutunut eroon. Jokaisella on oikeus valita ystäväpiirinsä: omaa sukuaan ja perhetaustaansa ei voi valita. Työ/koulutuspaikkaa valitessa valinnanvapaus ei välttämättä (realiteetit huomioiden) ole yhtä suuri. Työ/kouluelämässä olen itse eniten suvaitsemattomuuteen ja yleiseen "selän takana paskanpuhumiseen" törmännyt.