Taistelukoira

Koko taistelu/tappelukoira skenaarioon viitaten, onko kukaan tullut katsoneeksi Animal Planetilta Miamin/Houstonin eläinpoliisia? Olen nähnyt karmaisevan jakson, jossa tehtiin ratsia Pitbull "Fighting camp":n. Siinä selvisi ihmisen raakuus, ja miten koirasta kuin koirasta saa mielipuolen. Koiria oli siis alueella päälle 50kpl. Niitä oli "koulutettu" (hakattu, ärsytetty, provosoitu) tappelemaan ja suomeksi sanottuna tappamaan. Koirat olivat ketjuissa kiinnitettyinä puihin ja koppeihin. Alueella oli taistelukenttä, mikä oli yltäpäältä veressä. Siellä siis kaksi koiraa ottivat niin kauan mittaa toisistaan, että toinen kuolee ihmisten katsoessa. Koirien taisteluhaavoja ei oltu hoidettu, vaan yhdelläkin oli jalka yhä poikki ja sojotti ulospäin. Paikallisen SPCA:n (ns.eläinsuojeluyhdistys) huostaanotettua kaikki koirat ne jouduttiin lopettamaan. Yleensä SPCA pyrkii etsimään huostaanotetuille/löytyneille eläimille uudet kodit (myös pitbullin pennut), mutta tässä tapauksessa yhdestäkään koirasta ei olisi enää ollut lemmikiksi.
Eli jos koiraa tai mitä tahansa lemmikkiä pitää ja kohtelee huonosti ja kaltoin, jopa väkivaltaisesti, ei siitä välttämättä enää yhdyskuntakelpoiseksi ole. Vika on puhtaasti ihmisessä noissa tapauksissa.
2584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

julmin peto!

Ihmisen julmuudelle ei vedä vertoja yhdenkään koiran tai kissan tai kanin tai leijonan saavutukset! Yksikään eläin ei NAUTI katsellessaan tappamista! ihminen on ainoana ELÄIMENÄ niinkin sairas päästään, että kykenee nauttimaan jostakin niin sairaasta tapahtumasta! Ihminen on jumankauta pahin mahdollinen kuviteltavissa oleva hirvitys! ihmislaji pitäisi tapattaa maailmasta sukupuuttoon, niin eläimillä ja luonnolla olisi parempi olla. Itseasiassa koko maapallo voisi sen jälkee paljon paremmin! Ja ei, en aloita itsestäni, sillä aloitan sen mieluusti juuri noista julmista pedoista, jotka tappeluttavat koiria, raiskaavat nuoria poikia, paloittelevat ja polttavat pikkulapsia, kiduttavat lajitovereitaan hengiltä ja keksivät mitä sadistisempia tapoja tuottaa tuskaa ja tappaa. Ihmiskunta voi vaan olla "ylpeä" keskitysleireistään, inkvisitiostaan, ristiretkistään, sodistaan, noitavainoistaan ja vaikka mistä. Lista on loputon ja siihen ei yksikään pitbulli tai muukaan koira kykene! Ei edes haluaisi!

Äänestä

Kun nämä taistelu ja vartio koirat on jalostettu,kaikilla on se arvaamaton puoli eikä semmoista kasvattajaa/pitäjää löydy maailmasta jotka poistaa tämän ominaisuuden,siksi niitä ei tavalliset kansalaiset tarvitse

kannatan monien rotujen kieltoa suomessa

http://news.sky.com/skynews/article/0,,30200-1245624,00.html

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Animal Planet kirjoitti:

Koko taistelu/tappelukoira skenaarioon viitaten, onko kukaan tullut katsoneeksi Animal Planetilta Miamin/Houstonin eläinpoliisia? Olen nähnyt karmaisevan jakson, jossa tehtiin ratsia Pitbull "Fighting camp":n. Siinä selvisi ihmisen raakuus, ja miten koirasta kuin koirasta saa mielipuolen. Koiria oli siis alueella päälle 50kpl. Niitä oli "koulutettu" (hakattu, ärsytetty, provosoitu) tappelemaan ja suomeksi sanottuna tappamaan. Koirat olivat ketjuissa kiinnitettyinä puihin ja koppeihin. Alueella oli taistelukenttä, mikä oli yltäpäältä veressä. Siellä siis kaksi koiraa ottivat niin kauan mittaa toisistaan, että toinen kuolee ihmisten katsoessa. Koirien taisteluhaavoja ei oltu hoidettu, vaan yhdelläkin oli jalka yhä poikki ja sojotti ulospäin. Paikallisen SPCA:n (ns.eläinsuojeluyhdistys) huostaanotettua kaikki koirat ne jouduttiin lopettamaan. Yleensä SPCA pyrkii etsimään huostaanotetuille/löytyneille eläimille uudet kodit (myös pitbullin pennut), mutta tässä tapauksessa yhdestäkään koirasta ei olisi enää ollut lemmikiksi.
Eli jos koiraa tai mitä tahansa lemmikkiä pitää ja kohtelee huonosti ja kaltoin, jopa väkivaltaisesti, ei siitä välttämättä enää yhdyskuntakelpoiseksi ole. Vika on puhtaasti ihmisessä noissa tapauksissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu