...ikäkriisi tuolla chatissa miehiä vaivaa?
Nikin perässä oleva numero, jonka yleensä käsitämme iäksi (joissakin tapauksissa syntymävuodeksi), saattaa kertoa henkilön olevan kaksi, kolme vuotta nuorempi kuin todellisuudessa on.
Pahin "erhe" tähän mennessä on ollut seitsemän vuotta...
Sitä sitten hieman takellellen kyseinen henkilö selitti, miksi näin.
Tulee vaan mieleen kuin tällaiseen ihmiseen voi jatkossa luottaa, kun ei todellista ikäänsä pysty kertomaan.
Varmaan näitä löytyy myös naisissa, mutta minulla kokemusta vain miehistä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei kyllä kalpene tossa asiassa yhtään. On nimittäin kyllä osunu omallekin kohalle.
Mistä tiedät muutenkaan minkä ikäisiä ihmiset ovat, ei sitä mitenkään pysty täällä tunnistamaan eikä todistamaan.
Mistä sitä kenenkää ikää tai sukupuolta tietää tuolla?
Tarviiko edes?
Minusta ainakin olisi mukavaa tietää minkä ikäisen ihmisen kanssa keskustelisin. Ehkei se kaikille ole tärkeää, mutta joillekin kuten minä. E i mil pahalla mut itse 46v. en ehken 20v kans haluasi ajatuksia vaihtaa,vaikka hyviä olisivatkin. Sillon jutellaan åipän kans, ei netissä...
joskus jos kyseinen nikki on niin suosittu niin se saattaa olla niin mones kun perässä on numero...ja miks tuijottaa niihin numeroihin..jollakin saattaa olla vaikka niilo666 ja tuskin kukaan on 666 vuotta vanha.....et sillee....
Kyllä se on ihan samalla lailla naisillakin.
Syynä on "blondius": Kun nikkiä valitaan, ei tajuta, että sitä tarvitaan ehkä vielä seuraavinakin vuosina. Sitten ei vaan enää jakseta/viitsitä vaihtaa.
aihe on ihmiset, joka tulevat todellista ikäänsä vanhempien ikäryhmiin keskustelemaan ja on pakko kailottaa useasi olevansa niin paljon nuorempi kuin kyseisen chatin muut kirjoittajat. (usein nuorempi nikki muutenkin niin lapsellinen että on vain rasite koko chat-yhteisölle).