keliakia

onko kokemuksia pitkäaikaisesta hoitamattoman keliakian aiheuttamasta lapsettomuudesta ? kuinka nopeasti tulitte raskaaksi keliakian toteamisen jälkeen? itsellä lapsettomuutta takana 4-vuotta, ja nyt vahva keliakia epäily...
4919
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mulla todettiin keliakia reilut kaksi vuotta sitten. Oireilu alkoi puoli vuotta aiemmin ja tutkimuksiin kului jonkin verran aikaa. En tiedä kuinka kauan keliakia ollut piilevänä. Toive lapsesta ajoittui samalle ajalle. Nyt takana kaksi vuotta lapsettomuutta. Syy tosin löytyi miehen siittiöistä, niitä heikonlaisesti. Mutta olen itse miettinyt samaa, että kuinka paljon oma keliakiani vaikuttaa asiaan. Ensimmäinen koeputkihedelmöitys takana ja alkio ei kiinnittynyt. Toki siihen on varmaan useita selityksiä, miksi näin kävi, mutta keliakiakin vaikuttaa vissiin jonkin verran. Toki mä olen noudattanut gluteenitonta diettiä jo kahden vuoden ajan. Mulle lääkäri määräsi lapsettomuustutkimuksissa keliakian takia foolihappoa.

Äänestä
  • Mulla vähän toisinpäin, eli itsellä ei ole keliakiaa, mutta miehellä on. Meillä vauvaa yritetty vuosi. Olen opiskellut jonkin verran tuota aihetta keliakia ja ainoa mihin olen törmännyt on se, että nimenomaan tuota foolihappoa pitäisi saada runsaasti, koska vitamiinit eivät imeydy keliaakikoilla niin hyvin ja hoitamattomana ollenkaan. Olenkin nyt alkanut syöttämään miehelleni foolihappoa, sillä sen puute saattaa aiheuttaa hermostohäiriöitä vaikka raskautuisikin...

    Äänestä

  • Satska1111 kirjoitti:

    Mulla vähän toisinpäin, eli itsellä ei ole keliakiaa, mutta miehellä on. Meillä vauvaa yritetty vuosi. Olen opiskellut jonkin verran tuota aihetta keliakia ja ainoa mihin olen törmännyt on se, että nimenomaan tuota foolihappoa pitäisi saada runsaasti, koska vitamiinit eivät imeydy keliaakikoilla niin hyvin ja hoitamattomana ollenkaan. Olenkin nyt alkanut syöttämään miehelleni foolihappoa, sillä sen puute saattaa aiheuttaa hermostohäiriöitä vaikka raskautuisikin...

    pitää syödä, eikä miehen! Haloo!!!

    Äänestä

  • ne foolihapot kirjoitti:

    pitää syödä, eikä miehen! Haloo!!!

    Luinpa tuossa juuri uuden kirjan keliakiasta, jossa kerrottiin että foolihapon puute keliakikko miehellä voi vaikuttaa siitiöihin ja tätä myötä myös raskauteen. Sanottiinpa myös, että jos hyvin hoidettu keliakia niin se myös ehkäisee sen periytymistä tehokkaasti. Tautihan ei ole kovin mukava, eli jos ruokavaliolla ja vitamiineilla on mahdollista vähentää sen riskiä periytyä niin kylläpä se on mielestäni viisasta toteuttaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minde28 kirjoitti:

onko kokemuksia pitkäaikaisesta hoitamattoman keliakian aiheuttamasta lapsettomuudesta ? kuinka nopeasti tulitte raskaaksi keliakian toteamisen jälkeen? itsellä lapsettomuutta takana 4-vuotta, ja nyt vahva keliakia epäily...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu