Oulussa koirapuistossa jouduin kahden koiran tappelun jalkoihin, jonka seurauksena toinen koirista puri minua. Kyseessä oli Dobermanni ja (ehkä) monirotuinen koira.
Koska esittelin jo puistossa miehelleni pureman jälkiä, uskoisin myös koiran omistajan huomanneen tapahtuneen .
Minusta edes anteeksi pyyntö, olisi ollut paikallaan.
Joudun kuitenkin käymään terveyskeskuksessa näyttämässä vammaa ja koska koiran hampaat meni läpi pohkeen otattamassa jäykkäkouristus piikin.
Koko tapahtuma oli tietenkin onneton sattuma, minä seisoin väärässä paikassa, väärään aikaan.
Siltikin olisin odottanut, että kyseisen koiran omistaja olisi kysynyt kuin kävi. Vai oliko niin, että oli helpompi olla huomaamatta ko. tapahtumaa, ettei joudu kiusalliseen tilanteeseen ?
Helpompi kääntää pää ja olla muka näkemättä.
Itse olin niin järkyttynyt,etten saanut sanotuksi sanaakaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Missä päin oulua kävi näin? Olen tässä muutaman kerran sivusta seurannut muutamaa aika pahannäköistä tilannettakin viime aikoina..
Kyllä vähintä, mitä voi tehdä on, että pyytää anteeksi.. Liäksi olisi ollut ihan kohtleasta käyttää terveyskeskuksessa ja maksaa sielttä tuleva laskukin...
Minun pitää pyytää anteeksi. Kyseessä oli Rottweileri ja joku toinen koira.
Olin vielä niin järkyttynyt, vaikkakin ulkoapäin tyyni, että rodut sekottuivat.
Koirat useesti tulee jalkoihin häsläämään, minä ainakin katson koirien tekemisiä, jotta voin väistää niitä. Eiköhän koira purru vahingossa ja itse olisit voinut käyttää jalkoja ja vaihtaa paikkaa kun varmaan huomasit tappelun ja että ne lähestyvät sinua. Jos en seuraisi koirapuistossa muitten ku oman koiran tekemisiä, olisi jalkani kyllä melko kipeät törmäilyistä.