Mitäs tykkäsitte paikallaolijat meiningistä? Täytyy sanoa että itse olin pettynyt ja jurppintunut. Äänentoisto huonoa, oli miksattu niin että kuuluu hyvin vain tanssilattialle. Tuoleja ei saanut viedä screenin puolelle. Henkilökuntaa liian vähän ja sekin hidasta ja tympiintynyttä. Paikoin jopa aggressiivinen(yksi tarjoilija). Ovimies asshole (eväsi jonossa pullosta huikan ottaneelta tytöltä pääsyn koko ravintolaan). Ja muuenkin varsin pliisu meiniki. Mutta oma moka, Dtm ei mainostanut itseään hyvänä euroviisuhippamestana. Jostain syystä itse kuvitteli niin. Mutta mutta, kisat oli hyvät ja toki otin ilon irti ympäristöstä huolimatta.
Dtm:n
euroviisut
3781
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ensimmäinen ja viimeinen kerta viisujen merkeissä DTM:ssä. Ei ole muutenkaan kovin kummoinen paikka. Henkilökunta tosin on lähes aina yrmeää, joten se ei yllättänyt.
Ehkä odotukset oli vähän liian korkealla, mutta ilta ylsi vain ihan ok-tasolle. Ei tarvitse välttämättä enää sinnekään mennä.
Olen hieman erimieltä asiasta.
Dtm:n henkilökunta on yleensä kyllä hyvin ystävällistä, ammattitaitoista ja asiallista -
niille jotka itsekin käyttäytyvät ravintolassa
niin kuin siellä pitää käyttäytyä. Senhän pitäisi olla itsestäänselvää, että ravintolaan ei tulla omien pullojen kanssa tai liian humalassa ja tässä suhteessa ravintola voi valita asiakkaansa - onneksi.
Ei myöskään ole henkilökunnan vika, että asiakkaat eivät osaa käyttäytyä niin kuin pitäisi, joten katsokaapa itsekin peiliin ensin.
Sitäpaitsi, oletko miettinyt miten v..mäistä välillä ovimiehen työ on, ei ole ovimiehen vika jos asiakkaat riitelevät keskenään, menevät juomien kanssa ulos, heittäytyvät hankaliksi henkilökunnalle, ja sitten syy on aina henkilökunnassa.
Ja minkä takia pitäisi tuoleja ottaa screenin puolelle, senkö takia että muilta menee näköyhteys itse screeniin tai kaikki kompastuvat niihin..?