Entinen kiusattu

Bellah89

Mua kiusattiin tarhasta ysin alkuun saakka. Se oli melko lievää kiusaamista, pientä syrjintää, tahallista ärsyttämistä ja haukkumista. Syynä oli se etten ollut niin kuin muut, otin liikaa itseeni ja suutuin. Tämä kaikki johtui lapsuudestani. Olin ollu normaalia vähemmän tekemisissä ikäisteni kanssa ja olin erikoisen ja pikkuvanha. Olin aggressiivinen eikä ollu itseluottamusta. Tiuskin helposti ja sain raivareita. Siitäkös kaikki ala-asteen aikaset luokkakaverit riemastu. Melkein kaikki tytöt ärsytti mua ja osa jätkistä haukku hevoseksi kun kuulemma kävelin kuin hevonen. Olin lisäksi läskiperse. En silti ottanu liikaa itseeni tästä. Vähän vitutti ja toivoin hartaasti ettei mua joskus myöhemmin haukuttais ollenkaan. Halusin tulla kauniiksi, kauniimmaksi kuin kaikki haukkujani.

Yläasteelle siirryttäessä olin paljon yksien kavereiden kanssa. Oltiin samalla luokalla. Ajanmyötä näiden kavereiden serkku ja tämän kaveri alko pikkuhiljaa savustaa mua ulos porukastaan. Se oli sitä haukkumista, tönimistä ja tahallista ärsyttämistä. Mun vaatteita mm. haukuttiin kun mulla oli [i]omanlainen[/i] tyyli, huonot meikit ja hiukset. Ne tytöt oli todella, todella suunnitelmallisia kun ne sai mun kaveritkin haluamaan musta eroon. Lopulta lensin lopullisesti niiden porukasta. Sovin kuitenkin kahden kaverini kanssa. Roikuin muissa ihmisissä kun ei muita koulukavereita ollu, mutta vapaa-ajalla oli kavereita. Jätkät huuteli mulle kaikkea ja heitteli satunnaisesti mun vaatteita pitkin käytäviä. Olin itsetuhoinen ja mietin paljon kuolemaa enkä kokenut minkäänlaista yhteenkuuluvuutta muihin. Halusin olla erilainen sanan varsinaisessa merkityksessä.

Kasiluokalle mentäessä olin laihtunut, vaikken mikään läski ollutkaan. Kävelin vähemmän hevosmaisesti. Olin kaiken aikaa ollut normaalipainon alarajoilla, mutta olin laihtunut lievästi alipainoseksi. Meikki oli okei, hiukset vähemmän kauheat ja vaatteet melkein hienoja. Roikuin edelleen muissa koulussa enkä kokenut yhteenkuuluvuutta. Ajatukset oli edelleen synkät, mutta raivokohtauksista ja tiuskimisesta olin päässy. Kaverien serkku ei enää haukkunu mua kaverinsa kanssa. Jätkät haukku mua vielä hevoseksi.

Ysin alkaessa tunsin vihaavani koko maailmaa. Tuntui entistä paskemmalta. Mut oli lyöty lopullisesti. Ulkonäkö alko olemaan jo aikaisempaa parempi. Ihme kyllä mua ei enää edes haukuttu mitä nyt mulkattiin. Mulla alko viimein olemaan koulussa säännölllisiä kavereita; yhdet serkukset, jotka olin tuntenu ekasta lähtien ja yksi vähän outo ja homssuinen tyttö. Luulin tässä vaiheessa menettäneeni yhden kaverin kokonaan, koska hänestä oli tullut niin teini ja hän ei ollut mulle erityisen ystävällinen koulussa. Saatiin kuitenkin välit selviksi. Ysin edetessä ulkonäkö parani edelleen ja sain lisää itseluottamusta. Musta tuli turhamainen, sisukas, itserakas ja kylmä. Pääsin viimeinkin itsetuhoisista ajatuksistani. Aloin jopa suoristaa tukkaani, mikä sai sen näyttämään paremmalta ja hankin tyylikkäämmät lasit. Jo ennen tätä moni muija oli kattonu mua nenänvarttaan pitkin. Kaipa se johtu siitä, että mulla oli ulkonäköä ihan tarpeeksi. Mulla oli oikeus olla ylimielinen kun kerran muakin kohdeltiin samalla tavalla.
Muutuin tavallisemmaksi, alko kiinnostaa jätkät, päihteet yms.

Lukion ekalla itseluottamusta ei ainakaan puuttunu. Mua ei haukuttu eikä syrjitty. Vanhat haukkumanimet oli enää historiaa. Ulkonäössä ei ollu enää mitään moitittavaa. Sain uuden kaverin ja mua aikanaan kiusannut kaverien serkku rupes olemaan siedettävä mulle. Hengasin aika paljon näiden kanssa koulussa. Lukio ei tuntunu mun jutulta, joten vaihdoin vuoden jälkeen kauppikseen. Siellä olen viihtyny ihan hyvin. Mulla menee paremmin kuin aikaisemmin, on kavereita, en ole itsetuhoinen ja on tarpeeksi ulkonäköä ja käytän naisellisia ja oloisiani vaatteita. Halusin jättää menneisyyden lopullisesti taakseni ja tein sen sitten muuttamalla vielä vähän ulkonäköäni: värjäsin hiukset mustanruskeiksi, hankin piilarit ja lihaa luiden ympärille sekä opettelin meikkamaan paremmin.
Oonkin saanut paljon positiivista palautetta ulkonäöstäni ja muistan vieläkin kun yksi entinen haukkujani sanoin syksyllä jollekin etten näytä enää hevoselta. Haha. ;D Oikeastaan en kanna haukkujilleni enää kaunaa, sillä pystyin kääntämään sen voitokseni. Muutin itseäni niin paljon ettei mua enää tunnisteta samaksi ihmiseksi. Musta on kyllä tullu varautunut, itserakas, ilkeähkö ja kylmä, mutta eihän mikään ilmaista ole. Mulle kävi sentään näinkin hyvin kun pystyin jatkamaan elämää.

Edit, useimmiten kiusaajat valitsee uhrikseen muista jotenkin poikkeavan ihmisen. Syynä voi olla vaikka käytös ja muutama seikka ulkonäössä kuten mulla. Asiaa voisi tietysti sen verran auttaa että jokainen söisi ja liikkuisi terveellisesti niin pysyisi jossain mitoissa. Kannattaa oikeasti myös pukeutua siisteihin vaatteisiin ja käyttyä sillä tavalla, ettei muilla ole siitä mitään sanomista. Pärjäilkää! :)

1

636

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kannattaa muistaa että yleensä ei kiusata jos ei ole jotain vikaa kiusattavassakin ...jos olisitte kun ihmiset niin eikai teitä kiusattas.. mutta jos olet hevari ja änkytät niin kyllähän siinä vähän tulee mieli.. sanoa jotain... mutta joo kiitos anteeksi ja näkemiii .. pidä ittes miehenä..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      39
      9321
    2. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      33
      3883
    3. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      88
      2456
    4. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      126
      2436
    5. Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?

      Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.
      Ikävä
      39
      2334
    6. Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan

      Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on
      Maailman menoa
      25
      1945
    7. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      15
      1610
    8. Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää

      Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.
      Maailman menoa
      32
      1431
    9. Kuinka kauan vielä

      jaksetaan vastustaa toisiamme?
      Ikävä
      71
      1267
    10. Esko ja Martina viettävät joulua

      Entisen avioparin joulunvietto on ylittänyt IS uutiskynnyksen
      Kotimaiset julkkisjuorut
      173
      1062
    Aihe