OAJ vs. hoitajat

Pistää kovasti ihmettelemään tuon OAJ:n aktivoituminen palkkakysymyksessä. Ennen eduskuntavaaleja oltiin niin pissi sukassa että...

Ennen vaaleja keskusteltiin tarveydenhuoltoalan palkoista, nyt kun kaikista puolueista löytyi asiaan halukkuutta ja saatiin kirjattua asia hallitusohjelmaankin niin johan korppikotkat hyökkäävät saaliinjaolle.

Ettei vaan olisi käynyt niin, että ensin annettiin hoitohenkilökunnan hoitaa likainen työ ja tämän jälkeen iskettiin veitsi selkään.
10640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tuntuu, että on ihan sama mitä sanoo tai tekee. Raskas ja vastuullinen työ vesitetään sillä, että "lääkärithän sen kaiken vastuun kantaa ja te vaan kopsuttelette korkokenkien kanssa, viilaatte kynsiä kahvihuoneessa ja toimitte aivottomasti käskyjen mukaan" ja kun valitetaan vuorotyön raskaudesta niin "oma valinta, tienaatte niillä lisillä ihan liikaa ja meidän alalla ei ole edes mahdollista tienata lisisllä/ylitöillä, ettekä öisinkään tee mitään muuta kuin nukutte" ja koulutus peruste taas nollataan sillä, että "amk on ihan pelle-koulu ja insinöörit saakin tienata paremmin, koska niiden amk-koulutus on paljon vativampaa kuin tyhmien hoitajien"

joo, ehdottomasti nostetaan mielummin opettajien palkkoja, hoitajat on ihan syvältä :P

Äänestä
  • sen hoitsun haluan nähdä joka kykenee työskentelemään osastolla korkkarit jalassa ;)

    Äänestä

  • parjattujen työläisten joukkoon.
    Näin se aina menne.
    Nimim. Kokemuksella pap.työläinen

    Äänestä

  • palkkoihin vaan 500 örön korotus :-).

    Äänestä

  • pohdinpahan vaan kirjoitti:

    sen hoitsun haluan nähdä joka kykenee työskentelemään osastolla korkkarit jalassa ;)

    ... joskus nähty.

    Äänestä

Ihme, että ette ole hoitaneet lastentarhanopettajien palkkoja kuntoon. Ihmettelinkin sitä jo vuosia sitten päiväkodissa työskennellessäni. Heillä on yliopistokoulutus ja palkka meidän hoitajien tasolla. Taitaa vain olla niin, että monet ovat siirtyneet muihin töihin ja sosionomit ovat astuneet tilalle. Toimenkuva on aika paljon samanlainen kuin hoitajalla, vaikka heillä on pedagoginen koulutus. Lastentarhanopettajien huonosta palkkasta on turhaa syyttää hoitajia. Vai onko Lto koulutus tarkoitus siirtää AMK-koulutukseksi, silloinhan palkkaus olisi kohdallaan?

Äänestä
  • tämäkin on sellainen kummajainen suomessa että lastenhoitajankin täytyy olla yliopistokoulutettu..lastenhoitajan pitää oikeastaan olla sopiva eikä niinkää kyvykäs ..lastentarhanopettajan yliopistotutkinto on oikeastaan vain tälläinen "kukkaistutkinto" vähän kuin jokin kunniatohtotori..palkkaus on oikea suhteessa työhön.

    Äänestä

  • yliopistokoulutus.. kirjoitti:

    tämäkin on sellainen kummajainen suomessa että lastenhoitajankin täytyy olla yliopistokoulutettu..lastenhoitajan pitää oikeastaan olla sopiva eikä niinkää kyvykäs ..lastentarhanopettajan yliopistotutkinto on oikeastaan vain tälläinen "kukkaistutkinto" vähän kuin jokin kunniatohtotori..palkkaus on oikea suhteessa työhön.

    On sitä eroa yliopisto- ja yliopistotutkinnolla. Kaikkiin ei esimerkiksi kuuluu askartelua vaan vähän vaikeampia hommia.

    Äänestä

  • yliopistokoulutus.. kirjoitti:

    tämäkin on sellainen kummajainen suomessa että lastenhoitajankin täytyy olla yliopistokoulutettu..lastenhoitajan pitää oikeastaan olla sopiva eikä niinkää kyvykäs ..lastentarhanopettajan yliopistotutkinto on oikeastaan vain tälläinen "kukkaistutkinto" vähän kuin jokin kunniatohtotori..palkkaus on oikea suhteessa työhön.

    Palkkaus ei todellakaan vastaa koulutusta. Kyllä kandilla ja maisterilla pitää olla parempi palkka. Työnjako vaan ei ole päiväkodissa selkeä, kun maisteristason ihmiset kuuraavat lattioita ja laitosapulaiset hoitavat lapsia. Sairaaloissa hoitajat tekevät hoitoon liittyviä töitä. Lastenhoitajat, nykyiset lähihoitajat valmistuvat amiksista, eivät yliopistoista, taisi olla provo tuo kirjoituksesi.

    Äänestä

  • yliopistokoulutus.. kirjoitti:

    tämäkin on sellainen kummajainen suomessa että lastenhoitajankin täytyy olla yliopistokoulutettu..lastenhoitajan pitää oikeastaan olla sopiva eikä niinkää kyvykäs ..lastentarhanopettajan yliopistotutkinto on oikeastaan vain tälläinen "kukkaistutkinto" vähän kuin jokin kunniatohtotori..palkkaus on oikea suhteessa työhön.

    Jos tietäisit vähänkään, että minkälaisia psykopaatteja nämä nykylapset ovat, niin ymmärtäisit, että heidän hoitajikseen tarvitaan lähes psykiatri.

    Nykylapset ovat oikeasti niin pahoin häiriintyneitä, ettei heidän kanssaan tahdo maalaisjärjellä pärjätä. Sitten on nämä vanhemmat, joiden omat lapset ovat "herran enkeleitä", jotka eivät ole kykeneviä tekemään mitään pahaa.

    Kyllä täytyy nostaa hattua näille lastentarhanopettajille, että he jaksavat kaitsea näitä hulluja penikoita ja kuunnella näitä sokeita äitejä ja isiä päivästä toiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyllästynyt sairaanhoitaja kirjoitti:

Pistää kovasti ihmettelemään tuon OAJ:n aktivoituminen palkkakysymyksessä. Ennen eduskuntavaaleja oltiin niin pissi sukassa että...

Ennen vaaleja keskusteltiin tarveydenhuoltoalan palkoista, nyt kun kaikista puolueista löytyi asiaan halukkuutta ja saatiin kirjattua asia hallitusohjelmaankin niin johan korppikotkat hyökkäävät saaliinjaolle.

Ettei vaan olisi käynyt niin, että ensin annettiin hoitohenkilökunnan hoitaa likainen työ ja tämän jälkeen iskettiin veitsi selkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu