Kevät on täynnä yllätyksiä :(

äiti ihmeissään

Tuleeko teille muille vanhemmille yllätyksenä koetulokset tai todistuksen arvosanat? Olen taas hiukka ymmälläni, kun (1) keskitasoa / reilusti alle (3) ovat koululaisen testitulokset ja tässä vaiheessa vuotta lienee myöhäistä enää asiaa korjata. Ensi vuonna kyllä sitten taas suuria haasteita 3. luokkalaiselle, kun nimenomaan luetunymmärtäminen tökkii, testituloksen mukaan.

Matikan ongelmista olen ollut tietoinen (ja vaatinut ja saanut lapseni tukiopetukseen), mutta tämä nyt tuli sitten yllätyksenä. Olen pyytänyt opettajaa kertomaan, missä mennään, jotta voisin kotona tehdä lisäharjoituksia, jos on tarpeen, mutta mitään infoa ei ole tullut. Äidinkielen läksyissä ei ole mitään ongelmia ollut kotona havaittavissa. Meneekö tämä nyt sitten vuosikausia niin, että minun pitää itse äitinä huolehtia, että lapseni pysyy luokan tahdissa (mistä sen saan selville??) vai tyydynkö siihen, että aina mennään aineista läpi rimaa hipoen, kunnes jää luokalle? Matikassa oli jo tipahtanut pahasti kärryiltä (opettajan huomaamatta), ennen kuin pääsi tukkariin ja sitä aukkoa paikkaillaan vieläkin. Jossain mättää, mutta missä?!

27

8362

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toivotonta se on =(

      Ei ne opettajat rupia soitteleen. Täälä ainaki on mallina että saa ite soitella perään ja kysellä. Sama meno jatkuu yhä pikkusiskoni kohalla. Samat sanonko mitkä opettavat vieläki siellä koulussa ku minua opettivat. Eivät kiusaamisenkaan puuttuneet mitenkään. Sanoivat vaan, että kuvittelen kaiken! Nujuutin kiusaajani siihen paikkaan. Kyllä sillon opettajat tuli väliin. Teki mieli vaihtaa koulua ainaki 10 kertaa kolmen vuoden aikana. Kyse on siis ylä asteesta. Täytyy sanoa, että jäi melkolailla huono fiilis koko puljusta.

      • ovat tuota luokkaa

        kuin kirjoituksesi antaa ymmärtää, niin mitä ihmeessä meillä opettajilla on eväitä auttaa?

        Ei Ladasta saa Mersua, vaikka maailman paras autonasentaja olisi paikalla. Tyhmät ovat tyhmiä, vaikka kaikkia pitäisi kutsua "erilaisiksi oppijoiksi".

    • huonon numeron

      Ärsyttävää kyllä, vaikka tekisi läksynsä ja muuten pärjäisi suht hyvinkin koulussa, yksi koe voi pilata koko todistuksen.

      • aloittaja

        Kokeita ei saanut kotiin nähtäväksi, joten en tiedä minkälaisia virheitä niissä on. Lapsi ei itse muista niitä enää. Täytyy pyytää opettajalta nähtäväksi, että voidaan käydä edes ongelmakohdat läpi. Tyttö ei aina välttämättä edes tiedä, että on testi/koe meneillään. En tiedä miksi. Rauhallinen ja tottelevainen on kotioloissa, joten en usko, että mesoaa omiaankaan. Mutta heräteltävä tapaus kyllä, vaipuu omiin ajatuksiinsa helposti.

      • että-
        aloittaja kirjoitti:

        et ole nähnyt kokeita...? Eikö niitä lähetetä kotiin ja palauteta opettajalle holhoojan allekirjoituksella ( jotta nimenomaan varmistetaan että ko. koe on näytetty kotona...)

      • aloittaja
        että- kirjoitti:

        et ole nähnyt kokeita...? Eikö niitä lähetetä kotiin ja palauteta opettajalle holhoojan allekirjoituksella ( jotta nimenomaan varmistetaan että ko. koe on näytetty kotona...)

        vain yksi paperi, jolle oli koottu (Allu testit ja Mateko) tulokset sekä yksi erillinen koe. En tiedä miksi näin. "Normaalit" kokeet ovat kyllä kotiin tulleet ihan sellaisenaan.

      • Tiina1.
        aloittaja kirjoitti:

        vain yksi paperi, jolle oli koottu (Allu testit ja Mateko) tulokset sekä yksi erillinen koe. En tiedä miksi näin. "Normaalit" kokeet ovat kyllä kotiin tulleet ihan sellaisenaan.

        ovat valtakunnallisesti normeerattuja testejä, jotka pitää ohjeiden mukaan tehdä tiettynä aikana. Nämä siis antavat tietoa osaamisesta, kun verrataan kaikkia suomalaisia lapsia.

        Testit ovat samoja vuodesta toiseen. Niitä ei laiteta kotiin ollenkaan, että väärinkäytöksiltä vältyttäisiin.

    • erkkaope

      Oliko kuvaamasi "koe" lapsesi oman opettajan pitämä äidinkielen koe vai koulun erityisopettajan pitämä diagnostinen testi, jonka tarkoituksena on kartoittaa lasten osaamista ikäluokkaan suhteutettuna? Kuulostaa nimittäin arviointinsa puolesta jälkimmäiseltä. Näitä testejähän ei muuten koteihin lähetetä, ainoastaan lopputulos annetaan vanhempien tietoon. Loppuarvioinnin suhteen voit olla huoleton, näiden diagnostisten testien tarkoitus ei ole opitun arvioinnin suorittaminen vaan yleistason mittaaminen. Sitä paitsi tuon ikäisillähän arviointi muutenkin on sanallista, ei numeerista arviointia. Onko lapsesi opettaja luokanopettaja koulutukseltaan? Jos ei ole, hänellä tuskin on edes valmiuksia oppimisongelmien tunnistamiseen. Jatkaako sama opettaja syksyllä vai saako lapsesi uuden opettajan? Joka tapauksessa suosittelen, että olet heti lukuvuoden alkaessa yhteydessä sekä luokanopettajaan että koulun erityisopettajaan ja laaditte yhdessä suunnitelman siitä, miten lastasi tulisi oppimisessa tukea. Muista kuitenkin, että koulun tukiopetusresurssit ovat nykyisin todella rajalliset, eikä valitettavasti opettajillla ole mahdollista palkallisena tukiopetusta montaa tuntia kuukaudessa pitää. Näin ennen kesää voisit kysellä mahdollisia tukitehtäviä opettajalta kesän sadepäivien varalle ja siten tukea itse lastasi.

      • aloittaja

        Kyse oli Allu ja Mateko testeistä yksi opettajan itsensä pitämä koe. Opettaja on luokanopettaja koulutukseltaan (oletan), mutta enemmänkin olen päätynyt asiaa pohdittuani siihen, että hän on niin kuormitettu, ettei ehdi huomioida "hiljaista ja hitaampaa oppijaa", jollaiseksi olen lapseni huomannut. Uusi opettaja saadaan ensi vuonna ja toivon kovasti, että hän ottaa huoleni tosissaan. Nykyinen pitää kyselyjäni ja tiedonpyyntöjäni arvosteluna itseään kohtaan. Mutta kun en tiedä, missä koulussa mennään, en voi myöskään auttaa kotona, ennen kuin on myöhäistä..Tukiopetuksen resurssipula on huomattu joo, 20 min viikossa ei suuren suuri määrä ole.

      • aloittaja

        Vielä piti kysyä, että ryhtyykö opettaja yleensä jonkinlaisiin toimiin näiden testitulosten pohjalta? Voinko olettaa, että tukea olisi nyt tarjolla, kun testit eivät kovin hyvin menneet?

      • Tiina1.

        Muuten ihan kiva viesti, mutta etkö nyt vähän aliarvioi luokanopettajia? Itse olen ekaluokan opettajana pitänyt yhtenä tärkeimpänä tehtävistäni sitä, että tunnistaisin oppimisvaikeudet ajoissa ja ohjaisin sitten lapsen oikeaan osoitteeseen lisätukea saamaan.

      • aloittaja
        Tiina1. kirjoitti:

        Minä, ketjun aloittaja toivon sydämestäni, että näin on. Että todistuksessa ei ole pelkkiä heikkoja tai tyydyttäviä arvosanoja. (Kohtahan se nähdään). Enkä minä epäile varsinaisia oppimisvaikeuksia tai häiriöitä. Tiedän vaan, että matematiikka ainakin vaatii hurjasti töitä. Numerot pyörähtelevät (16=61) laskuissa ja kelloa ei lapsi opi millään (kolmatta vuotta harjoitellaan). On raastava ajatus vaan sekin, että jos en osaa oikein lastani tukea ja koulunkäynti on yhtä tuskaa. Mutta kuten sanoin, toivottavasti tämä juttu on vaan minun ajatuksissani = aliarvioin opettajia.

      • erkkaope
        Tiina1. kirjoitti:

        Muuten ihan kiva viesti, mutta etkö nyt vähän aliarvioi luokanopettajia? Itse olen ekaluokan opettajana pitänyt yhtenä tärkeimpänä tehtävistäni sitä, että tunnistaisin oppimisvaikeudet ajoissa ja ohjaisin sitten lapsen oikeaan osoitteeseen lisätukea saamaan.

        Tiinalle vastaisin, että en millään tavalla halua aliarvioida oikeita, kouluttautuneita luokanopettajia. He yleensä hoitavat hommansa erinomaisesti. Kuten tekstissänikin ilmaisin, niin tarkoitin, että nimenomaan epäpätevällä luokanopettajalla ei välttämättä ole oppimisongelmista juuri mitään tietoa. Toimin itse kiertävänä erityisopettajana ja olen työssäni huomannut, että ero pätevän ja epäpätevän luokanopettajan työjäljessä on erittäin suuri. Mitä vähemmän asioista tietää, sen vähemmän epäkohtia näkee ja taas sitä vähemmän niihin puuttuu. Valitettavasti monissa kouluissa nimenomaan niillä alkuopetuksen opettajilla ei ole pätevyyttä. Moni kuvittelee kykenevänsä hommaa hoitamaan vain sillä, että on hyvä tyyppi ja itsellä on lapsia tai pitää lapsista. Myös aineenopettajia olen jonkin verran alkuopetuksessa tavannut ja onhan se tietysti täysin epäpätevää parempi vaihtoehto, mutta ei missään nimessä korvaa luokanopettajaa. En siis todellakaan aliarvioi luokanopettajien työtä, vaan halusin korosaa sitä, että monilla sitä pätevyyttä ei ole, vaikka vanhemmat niin luulevat, ja sen kyllä erityisopettajan näkökulmasta huomaa.

      • erkkaope
        aloittaja kirjoitti:

        Vielä piti kysyä, että ryhtyykö opettaja yleensä jonkinlaisiin toimiin näiden testitulosten pohjalta? Voinko olettaa, että tukea olisi nyt tarjolla, kun testit eivät kovin hyvin menneet?

        Yleensä oppilas ilman muuta saa tukea, mutta se riippuu myös kunnittain monisa asioista. Tuen määrään vaikuttaa valitettavasti eniten kunnan rahatilanne. Jos kunta panostaa perusopetukseen riittävästi, niin lapsi saa ilman muuta tukea sekä omalta opettajalta tukiopetuksen muodossa että laaja-alaiselta opettajalta väh. 1 tunnin viikossa. Mutta on olemassa paljon kuntia, jotka eivät maksa opettajille lainkaan tukiopetuksesta ja näin ollen tukiopetus koulupäivän jälkeen jätetään toteuttamatta. Samaiset kunnat karsivat myös laaja-alaisen erityisopettajan tunneista niin, että erityisopettajan tuntimäärä ei lähellekään kohtaa avun tarpeessa olevien määrää. Tällöin erityisopettajan tuntiresurssi ei yksinkertaisesti riitä, ja jos koulussa on paljon oppilaita, joilla avun tarve on vielä lastasi suurempi, saattaa poikasi jäädä ilman tukea.

        Perusopetuslaissa muuten sanotaan, että oppilaalle, jolla on oppimisen ongelmaa, on järjestettävä tukiopetusta. Samaisessa laissa kuitenkin sanotaan, että tukiopetuksella ei takoiteta ainoastaan opettajan itsensä antamaa, koulupäivän jälkeen tai sitä ennen tapahtuvaa lisäopetusta. Tukiopetukseksi lasketaan myös se, että oppilas koulutuntiensa aikana opiskelee joko erityisopettajan tai avustajan kanssa tehostetusti jotain asiaa. Tämä on se porsaanreikä, jota monet kunnat käyttävät kieltäytyessään antamasta opettajille tukiopetusresurssia. Itse olen sitä mieltä, että tehokkainta lapselle olisi nimenomaan sen oman opettajan antama henkilökohtainen lisäopetus, ja siksi tukiopetusresurssit tulisi ehdottomasti palauttaa sille tasolle, kuin ne aiemmin olivat.

      • Tiina1.
        erkkaope kirjoitti:

        Tiinalle vastaisin, että en millään tavalla halua aliarvioida oikeita, kouluttautuneita luokanopettajia. He yleensä hoitavat hommansa erinomaisesti. Kuten tekstissänikin ilmaisin, niin tarkoitin, että nimenomaan epäpätevällä luokanopettajalla ei välttämättä ole oppimisongelmista juuri mitään tietoa. Toimin itse kiertävänä erityisopettajana ja olen työssäni huomannut, että ero pätevän ja epäpätevän luokanopettajan työjäljessä on erittäin suuri. Mitä vähemmän asioista tietää, sen vähemmän epäkohtia näkee ja taas sitä vähemmän niihin puuttuu. Valitettavasti monissa kouluissa nimenomaan niillä alkuopetuksen opettajilla ei ole pätevyyttä. Moni kuvittelee kykenevänsä hommaa hoitamaan vain sillä, että on hyvä tyyppi ja itsellä on lapsia tai pitää lapsista. Myös aineenopettajia olen jonkin verran alkuopetuksessa tavannut ja onhan se tietysti täysin epäpätevää parempi vaihtoehto, mutta ei missään nimessä korvaa luokanopettajaa. En siis todellakaan aliarvioi luokanopettajien työtä, vaan halusin korosaa sitä, että monilla sitä pätevyyttä ei ole, vaikka vanhemmat niin luulevat, ja sen kyllä erityisopettajan näkökulmasta huomaa.

        Näitä väärinkäsityksiä... Kiitos erinomaisesta oikaisustasi! Sain jotenkin sen kuvan, että tarkoitit nimenomaan, että luokanopettajat eivät huomaa näitä oppimisvaikeuksia :) Vähän kyllä ihmettelin... kun sehän meidän alkuopettajien tärkeimpiä tehtäviä on.

        Ja kyllä, sitten olenkin lopusta aivan samaa mieltä. Meilläpäin tosin ei ole epäpäteviä opettajia juuri lainkaan. Joskus tekevät lyhyitä sijaisuuksia.

      • voisit

        kunnioittaa KAPPALEJAKOA!

        Erittäin tuskastuttavaa lukea näytöltä tuollainen pötkövuodatus.

      • hiiri
        voisit kirjoitti:

        kunnioittaa KAPPALEJAKOA!

        Erittäin tuskastuttavaa lukea näytöltä tuollainen pötkövuodatus.

        Sinä taas voisit noudattaa hyviä tapoja ja olla huutamatta isoilla kirjaimilla!

      • Anonyymi
        aloittaja kirjoitti:

        Kyse oli Allu ja Mateko testeistä yksi opettajan itsensä pitämä koe. Opettaja on luokanopettaja koulutukseltaan (oletan), mutta enemmänkin olen päätynyt asiaa pohdittuani siihen, että hän on niin kuormitettu, ettei ehdi huomioida "hiljaista ja hitaampaa oppijaa", jollaiseksi olen lapseni huomannut. Uusi opettaja saadaan ensi vuonna ja toivon kovasti, että hän ottaa huoleni tosissaan. Nykyinen pitää kyselyjäni ja tiedonpyyntöjäni arvosteluna itseään kohtaan. Mutta kun en tiedä, missä koulussa mennään, en voi myöskään auttaa kotona, ennen kuin on myöhäistä..Tukiopetuksen resurssipula on huomattu joo, 20 min viikossa ei suuren suuri määrä ole.

        Pystyt auttamaan kotona kun katsot ihan vaan matikan kirjasta oppilaan kanssa mikä hänelle on vaikeaa.

    • ehkä?

      Meillä ollut vähän samanlaisia ongelmia,yhtäkkiä maaliskuussa ilmoitetaan että tytön olis parempi kerrata 2 lk.Tukiopetustakin on annettu pitkin vuotta mutta ei säännöllisesti.Olisin paremmin perehtynyt matematiikkaan jos olisin tiennyt että on luokalle jäämis vaara.Ilmoituksen jälkeen hommasin Moppi matikkakuningas cd-romin että sais harjotella 2 luokan laskuja ja tyttö on selvinnyt niistä erittäin hyvin.En tiedä mikä on koulussa vikana kun kokeet menevät niin huonosti,on kuitenkin tulleet kotiin allekirjoitettavaksi.Olen kyllä nähnyt että oikein hyvin ei ole mennyt mutta olen ajatellut että koulussa on mennyt paremmin,läksytkin on tehty ongelmitta.7.5 on tehty testit että onko valmis siirtymään 3 luokalle.Tuloksista ei ole kuulunut mitään,varmaan ilmoitetaan kevät juhlissa?Toivottavasti on mennyt läpi.

      • aloittaja

        Eihän ne nyt kevätjuhlissa voi tollasta kertoa, eikös se ole kuitenkin aika pitkälti asia, joka sovitaan yhdessä. Ja käsittääkseni kaikki tukitoimet pitää olla ensin kokeiltu. Meillä taas vaikuttaa, että se olen minä, joka on huolissaan. Opettaja tuntuu suhtautuvan sillä tavalla, että kyllä se siitä aikanaan...En vaan käsitä, että jos peruslaskutaidot tai luetun ymmärtäminen on vaikeaa, että miten se siitä sitten itsekseen helpottaa. Enemmänkin toisin päin.

    • periytyvää

      ja annat geeneissäsi selvästi materiaalit lapsesi tulevaisuudelle.
      Älä syytä siitä koulua. Tyhmät on tyhmiä - PISTE.
      Olisit voinut, jos olisit ölynnyt, tulkita kotiin tulleita viestejä.. mutta ei.
      Sinulle täöytyisi soittaa ja sanoa; " LAPSESI ON TYHMÄ!"

    • khj

      Pojallani oli samanlaisia vaikeuksia matikan kanssa, numerot pyörähtelivät ja kellon oppiminen kesti miltei neljä vuotta. Matematiikan kirjalliset tehtävät olivat todella vaikeita hänelle ja luetun ymmärtäminen tökki pahasti.

      Onneksi kohdalle osui erityisopettaja, joka osasi ohjata pojan testeihin, joiden perusteella diagnosioitiin lievä dysfasia. Lapsemme jatkoi tavallisessa koulussa, kuten muutkin luokkakaverinsa, ainoana erotuksena, että matematiikka muuttui helpommaksi.

      Muissa aineissa hän pärjää hyvin, kielet jäävät päähän ja reaaliaineet eivät tuota ongelmia. Todistukseen tulee merkintä mukautetusta matematiikasta, se toki estää lukioon menon, mutta eipä poika ole edes innostunut lukiosta.

      Dysfasiaa alettiin epäillä 3.luokalla ja testien jälkeen pojan opintosuunnitelmaa muutettiin, mutta mielestäni tästä kaikesta on ollut suunnattomasti hyötyä. Matematiikan opiskelusta oli tullut pojalle lopultakin niin suuri ongelma, että miltei kaikki energia kului siihen ja muut aineet kärsivät. Eikä lapsen itsetunnolle tee mitenkään hyvää huomata, ettei opi vaikka mitä tekisi.

      Ainakin meillä auttoi, kun löydettiin syy oppimisvaikeuksiin. Nyt poika pääsee 9.luokalta ja todistuksen keskiarvo on 8.9 eli se siitä tyhmyydestä, mitä täällä jotkut tuntuvat tarjoavan joka vaivaan.

      • luokkalainen?

        Olen lukenut näitä viestejä ja löytänyt tyttärestäni saman laisia vaikeuksia koulussa.Minkä laisia muita oireita kuin oppimis vaikeuksia on "dysfasiassa",vai onko niitä?Ja tekeekö erityis opettaja "diagnostisen"testin vai tehdäänkö se jossakin muualla?Meillä tyttärelle teki erityisopettaja jonku testin että onko valmis menemään 3 luokalle,en tiedä vielä tuloksia(maanantaina kuulen)ja mikä testi se oli.Paremmin oli kuulema mennyt.Ja olis kiva tietää kuinka paljon muut on saaneet tukiopetusta(viikossa tai kuukaudessa)?Ymmärrän että se on koulu kohtainen mutta että osaisin vaatia ja eikö koululla ole velvollisuus järjestää opetusta muualla jos koulu ei pysty,eikä jättää luokalle.Kiitos edeltä käsin,tiedän että täältä vois löytyä vastauksia.

      • khj
        luokkalainen? kirjoitti:

        Jos nyt muistan oikein, koululääkäri teki lähetteen erityisopettajan ja vanhempien pyynnöstä neurologille. Kävimme Porissa foniatrin vastaanotolla ja lopuksi perheneuvolassa tehtiin psykologin toimesta kognitiivisen kokonaiskehityksen arviointi. Meidän koululaisella todettiin lievä dysfasia, perusvaikeutena fonologinen prosessointi, johon liittyy matematiikkavaikeus.

        Dysfasiaan ei oikeastaan voi sanoa liittyvän ainakaan meillä muuta kuin tuo oppimisvaikeus, käyttäytymiseltään poika on aivan tavallinen, reipas nuori. Ystäviä riittää ja harrastukset sujuvat. Minulle foniatri selitti, että asia ei liity millään tavalla älykkyyteen tai lahjakkuuteen, asioiden ulostulossa vain on häiriötä.

        Tukiopetusta peruskoulun aikana poika sai tunnin viikossa, kotona luin ääneen koealueen ja yhdessä käytiin hankalampia kokonaisuuksia läpi. Suurin helpotus dysfasiadiagnoosissa oli se, että sen jälkeen oli mahdollisuus tehdä kokeet suullisina. Eli hankala kirjoittaminen jäi pois, oikeastaan vain äidinkielen ja matematiikan kokeet hän teki kirjallisina.

        Toivottavasti tyttärellesi löytyy sopivat keinot oppimiseen, ja koulu alkaa luistaa mukavammin. Toki se 'syö' pientäkin ihmistä, menestystähän jokainen haluaa.

        Aurinkoista kesää teille molemmille:)

    • Anonyymi

      Vanhempien velvollisuus päivittäin tarkastaa alakoululaisen läksyt. Harjoittelemalla oppii.

    • Anonyymi

      Pidä ihmeessä huoli itse asiasta! Ei opettaja välttämättä huomaa ja ehdi. Resursseja ilmeisesti liian vähän.

    • Anonyymi

      Koulun pitäisi parantaa huomattavasti koulu ruuassa varsinkin koulussa jossa käyn.. Koulussani on oppettaja joka on tyly ei yhtään empatiaa :( pelkään häntä... Minulla on jo traumat koulusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5239
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3440
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2830
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      56
      2643
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      170
      2312
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2119
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1845
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe