Pärskyttely

Mikähän kisuani (11kk) tällä kertaa vaivaa...

Se "aivastaa" useita kertoja päivässä. Tämä on alkanut viime aikoina. Joskus aivastelee nuuhkiessaan lattiaa, ruokaa tai tultuaan parvekkeelta.
Silmät eivät vuoda, eikä kisu muutenkaan ole kipeän oloinen. Terhakkana leikkii ja on muutoinkin kovin aktiivinen :)

Comments?
2272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

HEI!

Kissa voi yhtä hyvin olla allerginen esim. pölylle. Oma pikkukissani myös toisinaan pärski ja sitten oli kovinkin kipeä ja lopulta röntgenillä todettiin astma, ilmeisesti synnynnäinen. Söi lääkkeitä, mutta onneksi ei ole ainakaan vielä tarvinnut toista kuuria, tarvittaessa saa sellaisen puhelinsoitolla. On pirteä ja muuten terve, joten älä huolestu, mutta vie se lääkäriin, koska aivastelu voi vaivata sitä kovinkin.

Moi!

Äänestä

Aivastelu on refleksi jonka laukaisee nenän limakalvojen kemiallinen tai mekaaninen ärsytys.
Jos aivastelu on jatkunut jo pitkään on kysymyksessä todennäköisesti viruksen, bakteerin tai sienen aiheuttama tulehdus!!
Otettu kirjasta: Kissan kotilääkäri.
Sinuna menisin kissasi kanssa eläinlääkärille!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Riina kirjoitti:

Mikähän kisuani (11kk) tällä kertaa vaivaa...

Se "aivastaa" useita kertoja päivässä. Tämä on alkanut viime aikoina. Joskus aivastelee nuuhkiessaan lattiaa, ruokaa tai tultuaan parvekkeelta.
Silmät eivät vuoda, eikä kisu muutenkaan ole kipeän oloinen. Terhakkana leikkii ja on muutoinkin kovin aktiivinen :)

Comments?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu