Puu pula??

UPM aikoo tai joutuu rajoittamaan syksyllä vanerin valmistusta?
Pari kysymystä esitän:
- miksi koivutukin hinta laahaa perässä verrattuna kuusi ja mänty tukkiin, voisi piristää liikkuvuutta pieni hinnan korotus?
- Taisi olla UPM edeltäjä Tehdaspuu joka ainakin etelä suomesta -60 luvulla järjestelmällisesti tuhosi suomen koivikot sellupuuksi MHY:n suosiollisella avustuksella?
Koivutukkia kyllä löytyy suomesta, kaikki vapaat metsurit vaan tekemään koneitten lisäksi,vaneri puu olisi muutenkin parempi laadun suhteen tehdä metsuri työnä.
122394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mistä johtuu kuusi-mäntytukilla huippu hinta,
siitä huolimatta yksityiset sahat tukkipulassa.
Mikä jarruttaa myyntiä.

Äänestä
  • ootellaan korkeempia hintoja.ja puut eikun lihoo

    Äänestä

Monilla on pieniä metsälöitä, joissa on runsaasti puuta. Ongelma on osittain hakkuumenetelmissä, nykyistä motohakkuuta vasta voi pitää metsän raiskauksena. Pakko ei ole metsiään hakata, siitä ei seuraa mitään sanktioita, muuta kuin puut saattavat lahota pystyyn. Jos vaihtoehtona on aukkohakkuu, eikä muuta, niin moni jättää metsänsä pystyyn maisema syistä.

Äänestä

Aika pitkälle puupula on yhtiöiden oman lyhytjänteisen metsäpolitiikan syytä ja osa johtuu myös 2-verojärjestelmästä joka poistui viime vuonna. Silloin kuiskuteltiin pinta-alaverollisten korvaan, että nyt kannattaa myydä kun ei mene veroa ja lopputuloksena on, että suuret hakkuut tehtiin eikä metsänomistaja saanut läheskään yhtä hyvää tiliä kuin nyt myyntiverossa. Monet raukat joutuvat nuukuudessaan myös panttaamaan investointeja ja se näkyy myös seuraavan 20 vuoden aikana.
Nyt kun hinnat onkin lähtenyt kovaan nousuun taas pantataan puuta ja samalla mm. Saksan metsäteollisuus on investoinut uusiin sahoihin, joiden kapasiteetti on suurempi kuin nykysahojen yhteensä. Ja eipä heilläkään puuta ole loputtomasti. Dollari on taas halpa ja P-Amerikassa sekä Kanadassa riittää puuta, joloin siellä tulee tavaraa halvalla markkinoille ja me täällä jäädään nuolemaan taas saiturikänsiämme, koska teollisuus menettää asiakkaansa. Tämä on vaan niin raadollista, inhimillistä ahneutta ja osassa Suomesa myös kateutta, joka voittaa sukupuolivietinkin!

Äänestä
  • Verotus kylläkin yhtenä syynä sen ymmärrän,nyt kellä viellä on perämetsää jäljellä ei akuuttia tarvetta myydä, myöskin viime talven korjuukelit oli surkeat, talvi lyheni molemmista päistä,helmikuussa taasen hirmu pakkaset, jouduttiin koneita seisottamaan.
    Mutta se alkuperäinen kysymys oli, suomalaisen koivun arvostus ja kasvatus on ollut retuperällä vuosikymmenet, nyt kun venäjältä puu hanat sulkeutuu niin loppuu esim. koivu vanerin valmistus, tai ainakin vähenee huomattavissa määrin.
    Koivua on pidetty roskapuuna ja vihattu etenkin 60-70 luvulla oli hävitys vimma joka nyt kostautuu, myöskin nyt perustettavien koivikoitten osuus on muutaman prosentin luokkaa, kuusi ylivoimaisesti suosituin puu laji.
    Myöskin koivun hinta kuuseen ja mäntyyn verrattuna noin 15€ motilta heikompi, luulisi kysynnän ja tarjonnan laki vaikuttavan tässäkin asiassa hintaan?

    Äänestä

  • renkinä kirjoitti:

    Verotus kylläkin yhtenä syynä sen ymmärrän,nyt kellä viellä on perämetsää jäljellä ei akuuttia tarvetta myydä, myöskin viime talven korjuukelit oli surkeat, talvi lyheni molemmista päistä,helmikuussa taasen hirmu pakkaset, jouduttiin koneita seisottamaan.

    Ne "koivuvihan" kohteet ovat nyt erinomaisia, päätehakattavia huippukuusikoita, joita sahat haluavat ja metsänomistajan on ilo myydä!

    Tiedät itsekin, millaisia rääseiköitä ne metsät ovat, missä koivua suositaan...eikä koivun hehtaarituotto hoidettunakaan yllä lähelle havupuun tuottoa.

    Äänestä

  • ymmärrä kirjoitti:

    varmaan jotain 50-60 € hintaan 50 € . Loppu kahdella kympillä kuiduksi.

    Sorvitukin minimin nostivat vielä 20 cm.

    Kuusitukki 68 € saanto 85% 15 cm.n Kuitu 30 €

    Että se niistä tuotoksista havupuuhun verrattuna.

    Taimikoihin jätän edelleen koivun vain täytöks aukko paikkaan.

    Äänestä

  • tukki osuus kirjoitti:

    Koivukuidun hinta nousee kun kilpailu energiasta alkaa toden teolla. Kuusitukin korkea hinta on ohi menevä ilmiö. Kuusikuidun arvo putoaa kun energiasyöppö teollisuus käy kannattamattomaksi. Hyvän koivutukin hinta tuplaantuu jos venäläiset pitää tullipäätöksensä. Vaneriteollisuudella on maksukykyä vanerin hinnan nousun myötä. Kuusta kannattaa kuitenkin istuttaa koska istutus ja toistuvat taimikonhoidot työllistää hyvin.

    Äänestä

  • ymmärrä kirjoitti:

    Ne "koivuvihan" kohteet ovat nyt erinomaisia, päätehakattavia huippukuusikoita, joita sahat haluavat ja metsänomistajan on ilo myydä!

    Tiedät itsekin, millaisia rääseiköitä ne metsät ovat, missä koivua suositaan...eikä koivun hehtaarituotto hoidettunakaan yllä lähelle havupuun tuottoa.

    Onhan koivussa arvokasta osaakit, tyvitukit, joiden hinta on reilusti 100e, mutta vähän niitä tietysti on. Onneksi isä oli viisaampi kuin yhdistyksen miehet eikä suostunut kaikkia koivikoita kaatamaan. Koivutukin hinta saattaa olla myös alhaisempi siksi, että kate jää yhtiöillä pienemmäksi koivuvanerin osalta. Sitä pitää paikata oksien kohdalta, toisin kuin kertopuuta ja venäjältä saatu tukki on kuulemma heikompilaatuista ja halvempaakin ollut tähän saakka.
    WTO-neuvottelut saattavat kuitenkin saada Venäjän tajuamaan, että maailmassa ei pelaa sanelupolitiikka suurvallankaan osalta ja luottamusta pitää yrittää saada jos aikoo investointeja saada. Toisaalta satama-asiassakin todistettiin taas, että puheet, lupaukset ja tosielämä ovat kaukana toisistaan itänaapurissamme.

    Äänestä

  • renkinä kirjoitti:

    Verotus kylläkin yhtenä syynä sen ymmärrän,nyt kellä viellä on perämetsää jäljellä ei akuuttia tarvetta myydä, myöskin viime talven korjuukelit oli surkeat, talvi lyheni molemmista päistä,helmikuussa taasen hirmu pakkaset, jouduttiin koneita seisottamaan.
    Mutta se alkuperäinen kysymys oli, suomalaisen koivun arvostus ja kasvatus on ollut retuperällä vuosikymmenet, nyt kun venäjältä puu hanat sulkeutuu niin loppuu esim. koivu vanerin valmistus, tai ainakin vähenee huomattavissa määrin.
    Koivua on pidetty roskapuuna ja vihattu etenkin 60-70 luvulla oli hävitys vimma joka nyt kostautuu, myöskin nyt perustettavien koivikoitten osuus on muutaman prosentin luokkaa, kuusi ylivoimaisesti suosituin puu laji.
    Myöskin koivun hinta kuuseen ja mäntyyn verrattuna noin 15€ motilta heikompi, luulisi kysynnän ja tarjonnan laki vaikuttavan tässäkin asiassa hintaan?

    kyllä hieskoivu kuuluu hakata pois metsästä nykyäänkin. Siitä ei tukkia tule kuin poikkeustapauksena. Kyllä ne vaan ihan oikeassa olivat aikanaan.

    Äänestä

  • tukki osuus kirjoitti:

    varmaan jotain 50-60 € hintaan 50 € . Loppu kahdella kympillä kuiduksi.

    Sorvitukin minimin nostivat vielä 20 cm.

    Kuusitukki 68 € saanto 85% 15 cm.n Kuitu 30 €

    Että se niistä tuotoksista havupuuhun verrattuna.

    Taimikoihin jätän edelleen koivun vain täytöks aukko paikkaan.

    Pikkutukkeja kun vielä otetaan ainakin kahdeksaan senttiin, ilmeisesti jossain vielä senkin alle.

    Äänestä

  • ihan asiaa kirjoitti:

    kyllä hieskoivu kuuluu hakata pois metsästä nykyäänkin. Siitä ei tukkia tule kuin poikkeustapauksena. Kyllä ne vaan ihan oikeassa olivat aikanaan.

    Suo ja turvemaille ei kasva kunnolla muu kuin hieskoivu, kuuset karmeita poikaoksaisia ja haaroittuneita,hallan panemia tärriä.
    Kunnon raudus koivikko kasvaa siinä kuin kuusikkokin elikkä tukkia pukkaa samaan tahtiin, tosin taimi vaiheessa hankalampi saada menestymään, myyrät syö taimena, hirvet myöhemmin,tosin myös männyn taimikossa samat vaaransa, siinä mielessä kuusi varmempi vaihtoehto?
    Myöskin koivikosta löytää sen helmen, nimittäin visakoivun tai jos hyvin sattuu useampiakin, niistä taskurahaa saapi mukavasti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

renkinä kirjoitti:

UPM aikoo tai joutuu rajoittamaan syksyllä vanerin valmistusta?
Pari kysymystä esitän:
- miksi koivutukin hinta laahaa perässä verrattuna kuusi ja mänty tukkiin, voisi piristää liikkuvuutta pieni hinnan korotus?
- Taisi olla UPM edeltäjä Tehdaspuu joka ainakin etelä suomesta -60 luvulla järjestelmällisesti tuhosi suomen koivikot sellupuuksi MHY:n suosiollisella avustuksella?
Koivutukkia kyllä löytyy suomesta, kaikki vapaat metsurit vaan tekemään koneitten lisäksi,vaneri puu olisi muutenkin parempi laadun suhteen tehdä metsuri työnä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu