Perhekoti

Eli laillista ihmiskauppaa! Niin on isot rahat siinä pyörimässä, että oikein heikottaa. Voi, jos minä saisin sellaisia rahoja, niin miten me juhlisimmekaan. Vaan voi minua köyhää. Ja jos jotain uskaltaa pyytää, niin huono äiti heti olen. Olin tyhmä, kun en itse älynnyt ottaa sijoitettuja lapsia.
241342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

vinkkasi sijaislasten ottamismahdollisuutta. Rahaa tulee kuulema ihan mukavasti...

Eipä ole koskaan kiinnostanut hädänalaisten kustannuksella rahastaminen. Adoptiolasta voisin harkita, jos yhteiskunta tukisi erityislapsen hoitamisessa omaa vanhempaa samalla tavalla kuin sijaria. Mutta näissä oloissa ei tule kuuloonkaan!

Äänestä

Itse olen perhekodin kasvatti ja täytyy sanoa että useimmat näistä työntekijöistä ovat siellä vain rahan takia eivätkä "kutsumuksesta". Mutta perhekodeissakin on eroja, joissakin lapset/nuoret saavat esim. vaatteita joka kuukausi ja harrastuskuluihin menee paljon rahaa, mutta sitten taas joissakin vaatteita ostetaan vain todelliseen tarpeeseen ja harrastukset täytyy valita halvimman mukaan. Kysymys kuuluukin minne menevät sijoitetetuille lapsille/nuorille tarkoitetut rahat jälkimmäisessä tapauksessa kun sijoitetusta lapsesta maksetaan muistaakseni jotain kymppitonnin luokkaa päivässä riipuen tietenkin vielä siitä miten vaikea tapaus tämä sijoitettu on....

Äänestä
  • vielä tarkennus että kymppitonni vanhaa rahaa...

    Äänestä

Niinpä, jos saisit juhlisit!
Mutta kuule, raahaa pitäisi käyttää lasten ruokailuun ja puettamiseen, ei se ole juhlimiseen tarkoitettu.

Äänestä
  • toistasataa euroa /päivä / lapsi.

    Aivan turhaa kotkottaa ruuasta ja vaatteista, kyllä noilla rahoilla syö ja vaatettaa suuremmankin porukan. Ja tuo summa 100 - 200 e/pv sentään maksetaan yhdestä lapsesta.

    Mutta edellisen kysymys kuuluikin, että minne ne rahat menevät silloin kun lapsen vaatteisiin käytetään äärimmäisen pihtaillen?

    Äänestä

  • sanan tuohon? Varsinainen idiootti, kuten odottaa sopiikin!

    Ei nyt ole puhe sinun elämäntyylistäsi, vaan niistä lapsista, joita sinun pitäisi saamillasi suurilla korvauksilla vaatettaa ja elättää ja maksaa heidän tarvitsemansa harrastukset niillä rahoilla.

    Ai menevät sinun juhlimiseesi vai?

    Äänestä

  • sait tuon juhlisit- kirjoitti:

    sanan tuohon? Varsinainen idiootti, kuten odottaa sopiikin!

    Ei nyt ole puhe sinun elämäntyylistäsi, vaan niistä lapsista, joita sinun pitäisi saamillasi suurilla korvauksilla vaatettaa ja elättää ja maksaa heidän tarvitsemansa harrastukset niillä rahoilla.

    Ai menevät sinun juhlimiseesi vai?

    Tuon aloittajan teksi sanoo, että juhlisi noilla rahoilla.
    Ja niinhän se on ,että jos bioilla olisi rahaa niin juhlimiseen se menisi.

    Mennäksemme perhekotien rahoitukseen, otappa selvää mitä henkilökunnan sosiaalikulut ovat.
    Mitä lääkärien palkkiot ovat ja puhu sitten vasta. Voit siihen lisätä sitten vielä lasten harrastus ym menot sekä maksut siitä kun he rikkovat toisten omaisuutta.
    Eipä siihen juhlimiseen jää rahaa, eikä se tosiaankaan siihen ole tarkoittettukaan.

    Äänestä

  • sijari myös kirjoitti:

    "jos bioilla olisi rahaa niin juhlimiseen se menisi. "
    Siinähän sijari itsekin ilmaisi mistä suomalaisessa lastensuojelussa on kysymys. Otetaan köyhiltä lapset pois!

    luonnevikainen?
    Ei meilläkään ryypätä tai "juhlita" vaikka joskus onkin enemmin mitä käyttää.
    Vaatteisiin ja kaikkeen tarpeelliseen ne silloin menevät koska tulot ovat niin pienet että hyvä kun ruokaan jää.

    Kyllä minäkin ottaisin vastaan ilomielin varoja yhteiskunnalta oman lapseni elättämiseen samat summat kuin mitä perhe-, sijaiskoteihin annetaan.
    Itselläni on vielä erityislapsi, mutta kuten tiedämme, omiin koteihin tuohonkin kulujen kattamiseen Kela tarjoaa sitä alinta hoitotukea.

    Mene sinä itseesi, röyhkeä muka-sijari.
    En usko että oikea sellainen tuollaista soopaa heittäisi jollekin kuin tuntisi tämän kuin omat taskunsa tätä näkemättä ja tekstin perusteella. Hyi.

    Äänestä

  • sijari myös kirjoitti:

    Tuon aloittajan teksi sanoo, että juhlisi noilla rahoilla.
    Ja niinhän se on ,että jos bioilla olisi rahaa niin juhlimiseen se menisi.

    Mennäksemme perhekotien rahoitukseen, otappa selvää mitä henkilökunnan sosiaalikulut ovat.
    Mitä lääkärien palkkiot ovat ja puhu sitten vasta. Voit siihen lisätä sitten vielä lasten harrastus ym menot sekä maksut siitä kun he rikkovat toisten omaisuutta.
    Eipä siihen juhlimiseen jää rahaa, eikä se tosiaankaan siihen ole tarkoittettukaan.

    Omanlaisensa körttikulttuurikin täällä Suomessa. Ei saisi ikinä juhlia. Saako sijari luvan biovanhemmille joskus edes nauraa?

    Äänestä

  • sijari myös kirjoitti:

    Tuon aloittajan teksi sanoo, että juhlisi noilla rahoilla.
    Ja niinhän se on ,että jos bioilla olisi rahaa niin juhlimiseen se menisi.

    Mennäksemme perhekotien rahoitukseen, otappa selvää mitä henkilökunnan sosiaalikulut ovat.
    Mitä lääkärien palkkiot ovat ja puhu sitten vasta. Voit siihen lisätä sitten vielä lasten harrastus ym menot sekä maksut siitä kun he rikkovat toisten omaisuutta.
    Eipä siihen juhlimiseen jää rahaa, eikä se tosiaankaan siihen ole tarkoittettukaan.

    sijari. Ja kyllä harrastat sellaista olematonta tulkintaa, että sinun lukumenetelmälläsi saa toisten kirjoitukseen IHAN mitä merkityksiä tahansa.

    Moukkamainenhan tuo asenteesi nyt on joka tapauksessa!

    Ei siinä aloitukseen mitään henkilökuntaa tarvita! Älä puhu soopaa! Itse vain itseäsi työllistät yhteiskunnan, siis meidän veronmaksajien, kustannuksella.

    Ja vakuutuksesta voit hakea ihan mitä tahansa päässä välähtää - kuten teetkin ja kaikki muka on lasten rikkomien tavaroiden korvausta, hah!

    Äänestä

  • daadaadaa kirjoitti:

    "jos bioilla olisi rahaa niin juhlimiseen se menisi. "
    Siinähän sijari itsekin ilmaisi mistä suomalaisessa lastensuojelussa on kysymys. Otetaan köyhiltä lapset pois!

    kirjoitti, lue sieltä!

    Äänestä

  • Muut ei puhu kuin kirjoitti:

    sijari. Ja kyllä harrastat sellaista olematonta tulkintaa, että sinun lukumenetelmälläsi saa toisten kirjoitukseen IHAN mitä merkityksiä tahansa.

    Moukkamainenhan tuo asenteesi nyt on joka tapauksessa!

    Ei siinä aloitukseen mitään henkilökuntaa tarvita! Älä puhu soopaa! Itse vain itseäsi työllistät yhteiskunnan, siis meidän veronmaksajien, kustannuksella.

    Ja vakuutuksesta voit hakea ihan mitä tahansa päässä välähtää - kuten teetkin ja kaikki muka on lasten rikkomien tavaroiden korvausta, hah!

    kuinka juhlisinkaan!

    Aivan selvästi lukee tuola aloituksessa.

    Äänestä

  • sellaiset rahat kirjoitti:

    omassa mielessään että minne sitä seuraavaksi juomaan

    "......niin miten me juhlisimmekaan...."

    Juhliahan voi vaikka juhlavalla ja runsaalla aterialla....... köyhän mielestä!

    negatiivisessa mielessä.

    Joku voi tarkoittaa silläkin jotain ihan muuta. Minä en edes lukenut sitä sillä tavalla, että olisin ajatellut jotain liikaa juomista tai muuta sellaista. Mutta jokainen tietysti taaplaa tyylillään ja ymmärtää asiat siten, kuin ne lähinnä vastaavat omaa elämäntyyliä.

    Äänestä

  • juoppojuhla kirjoitti:

    omassa mielessään että minne sitä seuraavaksi juomaan

    "......niin miten me juhlisimmekaan...."

    Juhliahan voi vaikka juhlavalla ja runsaalla aterialla....... köyhän mielestä!

    mikähän itelläs on?
    Kun pääsis kaljoille, vaan kun tuo pentu on tuossa haittona, en pääse ja jos menen, sossu voi viedä sen! Näinkös se oli silloin, todellakin meni just noin?
    Yleensähän se on ollut, nyt ollaan kateellisia kun sijari voi ottaa sen saunakaljan joskus, meibii!

    Oi mun lapsi ei saa sitä oikeaa kohtelua nyt! Vaikka hän nukkuukin nyt just klo n. 22.01 aikaan!

    Voi pkle kun sijarit on paskoja kun ne otti saunakaljan, nyt jäi lapsi vaille huomiota!
    EI se mitään jos lapsi kotona ollessaan oli missä ja milloin ja kenen kanssa!

    Nyt on tosi tarkkaa!

    Äänestä

  • tosi pösilöjä ajatuksiltaan kirjoitti:

    yli 2 tuntii!
    Ole jo hiljaa!
    Lapsesi ois jo nukkuneet meillä yli 3 tuntia!
    Et ole tosiaan oikea vanhempi, et, kyllä ne rajat pitää olla, aina, ei asiat mene muuten oikein sossujen ja s-vanhempien kanssa!
    Laki määrää niin!
    Juo,jos tuntuu, älä juo hei!Ai, en tiedä oletko nais vai mies hlö? mut älä kerro muille, äläkä ole pahapäinen sitten pärjäät aina, suutele vaimoasi/miestäsi/ ja paijaa lapsiasi, vaikka kuinka potuttaisi, saat pitää lapsesi!
    Sorry en tiedä olojasi , älä uhoo sit siitä!

    ....

    Varo vaan sitä sossutätiä jos se sattuu joskus
    edes joskuskaan valvontakäynnille teidän sijaislasten oloja katsomaan......
    meinaa vaan että teillähän on jo asiakkuuskin sossulassa valmiina.....

    Äänestä

  • sulhan meni jo kirjoitti:

    yli 2 tuntii!
    Ole jo hiljaa!
    Lapsesi ois jo nukkuneet meillä yli 3 tuntia!
    Et ole tosiaan oikea vanhempi, et, kyllä ne rajat pitää olla, aina, ei asiat mene muuten oikein sossujen ja s-vanhempien kanssa!
    Laki määrää niin!
    Juo,jos tuntuu, älä juo hei!Ai, en tiedä oletko nais vai mies hlö? mut älä kerro muille, äläkä ole pahapäinen sitten pärjäät aina, suutele vaimoasi/miestäsi/ ja paijaa lapsiasi, vaikka kuinka potuttaisi, saat pitää lapsesi!
    Sorry en tiedä olojasi , älä uhoo sit siitä!

    juttuja!

    MINUN LAPSENI EI OLE KOSKAAN OLLUT HUOSTASSA,
    mutta kyllä ihmetyttää, millaisille elukoille lapsia annetaan! En tiedä, hoitavatko omia vai vieraita, mutta ei ole korvien välissä kaikki ihan kohdallaan!

    Ja tämä on tarkoitettu sulhasensa perään itkevälle ja sen edelliselle taulapäälle.

    Äänestä

kerro minullekin. Meillä on sijoitettuna kaksi lasta ja saamme aika "niukasti". Enkö ole osannut hoitaa asioitani hyvin?

Äänestä
  • menevät pieleen sen verran, että saakin lapsen kunnasta, joka maksaa vain minimikorvaukset.

    Unohda se rahanahneus, niin ei tarvitse niistä kitistä! Pyydetään pakkoadoptiolaki voimaan, niin et saa sen enempää kuin omasta lapsesta. Mites sitten suu pannaan? Alkaako lapsirakkaus ja auttamisen halu karisemaan?

    Tai mene naukumaan liiton puheenjohtajalle, että osaa vaatia sijareille adoption jälkeen tuplakorvaukset! Sijareiden oikeuksiahan tässä maassa on viime vuodet ajettu, ei kenenkään muiden!

    Äänestä

  • joilla bisnekset kirjoitti:

    menevät pieleen sen verran, että saakin lapsen kunnasta, joka maksaa vain minimikorvaukset.

    Unohda se rahanahneus, niin ei tarvitse niistä kitistä! Pyydetään pakkoadoptiolaki voimaan, niin et saa sen enempää kuin omasta lapsesta. Mites sitten suu pannaan? Alkaako lapsirakkaus ja auttamisen halu karisemaan?

    Tai mene naukumaan liiton puheenjohtajalle, että osaa vaatia sijareille adoption jälkeen tuplakorvaukset! Sijareiden oikeuksiahan tässä maassa on viime vuodet ajettu, ei kenenkään muiden!

    Siis jos saisin sellaiset rahat, voisin tehdä lasten kanssa vaikka mitä. Siis lasten iloksi, en omaksi, enkä varsinkaan mihinkään kapakka kierrokseen.

    Äänestä

  • Vaan lapsille kirjoitti:

    Siis jos saisin sellaiset rahat, voisin tehdä lasten kanssa vaikka mitä. Siis lasten iloksi, en omaksi, enkä varsinkaan mihinkään kapakka kierrokseen.

    Siis haluaisin viedä lapset vaikka lintsille, käydä leffassa, käydä lasten riehoissa. Sellaista lasten kivaa. Tyttö pääsisi ratsastamaan, poika pääsisi pelaamaan jalkapalloa. Pääsisiväthän he, mutta perhekodin kanssa. Mutta haluaisin antaa sen itse omille lapsilleni, katsoa heidän iloisia silmiään.

    Äänestä

Eli lasten kanssa, yhdessä voisi tehdä kaikkea kivaa. Lapsille kivaa. Miksi aina heti juopoksi luullaan? Kieroutunut ajatusmaailma vai mikä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lapsikauppaa kirjoitti:

Eli laillista ihmiskauppaa! Niin on isot rahat siinä pyörimässä, että oikein heikottaa. Voi, jos minä saisin sellaisia rahoja, niin miten me juhlisimmekaan. Vaan voi minua köyhää. Ja jos jotain uskaltaa pyytää, niin huono äiti heti olen. Olin tyhmä, kun en itse älynnyt ottaa sijoitettuja lapsia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu