Kertokaa satutinko

Tää on Kouvolasta:

Olen ollut ihastunut erääseen komeaan aerobiccaajanaiseen joka on ohjaajani. Olen vanhempi hieman häntä. Hän on vastannut tunteisiini ja olemme jutelleet mutta hän torjui minut vedoten perheeseensä.

Sitten kävi niin että samalle tunnille mahdutettiinkin kaksi ryhmää ja meille tuli ihan nuori tyttö ohjaajaksi. Hurmaava. Tunti sujui siten että vieressä rehkivät toiset sen ihqun ihastusopettajani johdolla. Mutta kun tunti päättyi ilmaisi oman ryhmän nuori opettajatyttö epävarmuutta johon sitten laukaisin että kyllä kuule tykättiin tunnistasi ja ihan sinustakin tykättiin!

Tyttö sattui vilkaisemaan varsinaista ohjaajaani ja sai musertavan katseen häneltä. Varsinainen ohjaaja lähti salista kuin myrskyn merkki.

Olinko kömpelöyttäni tuottamassa tuskaa hänelle sittenkin?

Mitä arvelette?
5989
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

pahoillani siitä mutta en ole vastuussa kenenkään tunteistakaan toisaalta.

Äänestä

Sinä vain kehuit uutta ohjaajaa hyväksi. Minusta se on ihan tavallista toimintaa, eikä mikään iso juttu. Toisaalta asioiden ollessa niinkuin ne ovat, sinun varmaan kannattaa jatkossa olla sanomatta kovin voimakkaita kommentteja.

Äänestä

Vaikuttaisi siltä, että sun ihastuksesi ei osaa päättää. Jos hän kerran ei halua sun kanssa mitään extraa, niin eipä hänellä ole mitään sanottavaa siihen, mitä teet muiden kanssa. Et varmaan sanonut mitään erityistä, mutta hän tulkitsi sen niin, ja sehän kertoo hänestä paljon. Voipi olla, että hän omasta tilanteestaan huolimatta haluaisi kontrolloida, kenen kanssa saat mitäkin tehdä. Mustasukkaisuutta... :D

Äänestä
  • yhden ohjaajan kimppuun jonka kanssa olin muutaman kerran jutellut vaan kontrolloin soittajamme toisillemme jne.

    Mitä tässä pitäisi oikein ajatella?

    Tuntuu että hän haluaa pitää minut siimassa ja samalla torjuu kuitenkin?

    Haloo? Auttakaa.

    Äänestä

  • kun hän kävi jo kirjoitti:

    yhden ohjaajan kimppuun jonka kanssa olin muutaman kerran jutellut vaan kontrolloin soittajamme toisillemme jne.

    Mitä tässä pitäisi oikein ajatella?

    Tuntuu että hän haluaa pitää minut siimassa ja samalla torjuu kuitenkin?

    Haloo? Auttakaa.

    etsisit elämääsi jännitystä jostain muualta. Ok, pienellä paikkakunnalla voi olla valinnanvara vähissä. Mutta silti, mitäpä jos vaihtaisit liikuntaryhmää ja jättäisit väkivaltaiset tyypit omaan surkeuteensa. Tuon tyyppisessä seurassa saat ongelmia ihan tyhjästäkin, mikä ei elämänsisältönä ole kovin kummoista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tapahtui eilen kirjoitti:

Tää on Kouvolasta:

Olen ollut ihastunut erääseen komeaan aerobiccaajanaiseen joka on ohjaajani. Olen vanhempi hieman häntä. Hän on vastannut tunteisiini ja olemme jutelleet mutta hän torjui minut vedoten perheeseensä.

Sitten kävi niin että samalle tunnille mahdutettiinkin kaksi ryhmää ja meille tuli ihan nuori tyttö ohjaajaksi. Hurmaava. Tunti sujui siten että vieressä rehkivät toiset sen ihqun ihastusopettajani johdolla. Mutta kun tunti päättyi ilmaisi oman ryhmän nuori opettajatyttö epävarmuutta johon sitten laukaisin että kyllä kuule tykättiin tunnistasi ja ihan sinustakin tykättiin!

Tyttö sattui vilkaisemaan varsinaista ohjaajaani ja sai musertavan katseen häneltä. Varsinainen ohjaaja lähti salista kuin myrskyn merkki.

Olinko kömpelöyttäni tuottamassa tuskaa hänelle sittenkin?

Mitä arvelette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu