Auton omistaa

joka saanut rahat mummoltaan, lahjana, jota ei ole tarvinnut kenellekään (verottajalle) ilmoittaa, koska lahja on alle 3400e. Pitää ilmoittaa vain jos joku sitä erikseen VAATII.
Oikeustajuni mukaan alaikäiseltä vouti ei autoa voi viedä, vaikka
haltijaksi ilmoitetulla on velkoja. Kertokaahan nyt syy minkä perusteella vouti voi auton viedä, koska täällä on annettu ymmärtää , että alaikäiseltä voidaan kaikissa tapauksissa omaisuus ulosmitata.
61278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nyt tässä on kyseessä kaksi eri asiaa.

Lahja, jonka arvo on alle 3.400; lahjaveroa ei tarvitse maksaa.

Alaikäisen omaisuus ei kuitenkaan ole hänen omaa omaisuuttaan kuin siinä tapauksessa, että lahjakirja on tehty ja notariaatti sen vahvistanut.

Nyt vouti pääsee käsiksi omaisuuteen siksi, että se on edelleen huoltajien omaisuutta, lahjoituksesta huolimatta. Vasta tuolla lahjakirjan vahvistamisella se muuttuu alaikäisen omaksi omaisuudeksi.

Äänestä
  • Kiitos.
    Pitääkin sitten kuljettaa lahjakirja notariaatilla, ainakin sitten jos auto vaihtuu kalliimpaan tai muuta omaisuutta kertyy.
    Hainkin jo verotoimistosta lahjakirjat, täytetty on ja hetken päästä notariaatti vahvistaa,,,,

    Äänestä

Eikös se alaikäinen saanut lahjaksi rahaa eikä auton. Kuka on ostanut alaikäisen rahoilla auton ? Ei alaikäinen ainakaan !!! Eikä sen ikäisen hankintoihin tai edes haaveisiin kuulu auto vaan jotain ihan muuta esim. polkupyörä.

Vanhemmilta aika törkeä teko kun sijoittaa alaikäisen rahat autoon. Auto ei ole sijoituskohde.

Äänestä
  • Lähtee voudin taskuun, ei toimi tuo järjestely. Jos mummo on lahjoittanut lapsellesi auton mistä on paperit olemassa niin tilanne on toinen. Katsos kun alaikäinen ei voi lailliseti tehdä autokauppaa, karkkia voi kyllä ostaa kaupasta noin karkeasti yleistettynä. Ainoa keino on, että auto on jonkun kaverisi nimissä KOKONAAN ja sinun nimeäsi ei ole missään papereissa.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Lähtee voudin taskuun, ei toimi tuo järjestely. Jos mummo on lahjoittanut lapsellesi auton mistä on paperit olemassa niin tilanne on toinen. Katsos kun alaikäinen ei voi lailliseti tehdä autokauppaa, karkkia voi kyllä ostaa kaupasta noin karkeasti yleistettynä. Ainoa keino on, että auto on jonkun kaverisi nimissä KOKONAAN ja sinun nimeäsi ei ole missään papereissa.

    edunvalvoja /huoltaja, tehdä laillisesti ja laillisia kauppoja. Ottakaapas selvää ennenkuin kirjoittelette.
    Nyt on lahjakirjassa notariaatin puumerkki, eli kaikki on laillista, eikä vouti pysty muuhun kuin nostamaan räpylät kohti aurinkoa.

    Äänestä

  • puolesta voi kirjoitti:

    edunvalvoja /huoltaja, tehdä laillisesti ja laillisia kauppoja. Ottakaapas selvää ennenkuin kirjoittelette.
    Nyt on lahjakirjassa notariaatin puumerkki, eli kaikki on laillista, eikä vouti pysty muuhun kuin nostamaan räpylät kohti aurinkoa.

    Tottakai huoltaja voi tehdä sitoumuksia ja kauppoja, mutta ALAIKÄINEN ei voi! Siitähän tässä oli kysymys. Eli ulosotossa oleva ostaa auton lapsensa nimiin, joka taatusti menee ulosmittaukseen. Alkuperäinen totesi, että oli lahjoitettu rahaa, EI autoa. Menikö nyt jakeluun? Jos on lahjoitettu auto ja siitä tehty lahjakirja niin tilanne on selvä mutta aloittajan tilanteessa ei näin ollut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


alaikäinen, kirjoitti:

joka saanut rahat mummoltaan, lahjana, jota ei ole tarvinnut kenellekään (verottajalle) ilmoittaa, koska lahja on alle 3400e. Pitää ilmoittaa vain jos joku sitä erikseen VAATII.
Oikeustajuni mukaan alaikäiseltä vouti ei autoa voi viedä, vaikka
haltijaksi ilmoitetulla on velkoja. Kertokaahan nyt syy minkä perusteella vouti voi auton viedä, koska täällä on annettu ymmärtää , että alaikäiseltä voidaan kaikissa tapauksissa omaisuus ulosmitata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu