Kuka muistaa tämän kronikkalaulun?

sössöttäjä

Nythän se alkaa koulukin loppua,
voi kuin hauskaa on.
Minä kirjat heitän loukkoon,
sinne toisten joukkoon.
ei ole läksyjä kouluun hoppua
on olo vain huoleton.

Aamuisin nukun aina siihen asti
kunnes itse heräilen,
En pese kasvoja koskaan,en usko
moiseen roskaan,että liasta muka
korviini naurismaan saisin.
tuolle jutulle vain myhäilen.

Kynteni pitkiksi kasvaa annan
näin nautin vapaudestain,
en minä kampaa tukkaa,
enkä pelkää Jörö-Jukkaa.
saippuat ja sakset mä
piiloon kannan.
ne on turhia kapineita vain.

Ja se Kasperin-juttu
lie teillekki tuttu,
mua hiukan mietityttää.
Kun ihmisen muoto on mulla,
en elukaks tahtoisi tulla.
Ja laiskuuteenhan se Rahjuskin
kuoli sinne saunanlauteille.

Ja se Mimmin ja Fransun retki
mun mieles on joka hetki.
voi en minä saata ruusuilla maata
se sopii vain laiskureille.

Sillä elon kiista kentäll`
on kamppailu kova.
Vaikkei päälle päin sitä näy.
Siellä ihmis joukot on taajat
vain vahvat voiton saavat.
Siellä viisas ei koskaan
vipuhun käy,eikä oppi
ojahan vie.

Sitten syksyllä jälleen,
kun koulu kutsuu.
Se on aivan kuin juhla ois.
Sinne riennän taas
juoksujalkaa.
Siellä työ ja touhu alkaa.
Se on ihanaa aikaa
kuin satujen taikaa.
KEN POIS SIELTÄ
OLLA VOIS?



Opittu sisareni kanssa Kemin Sauvosaaren Kansakoulussa vuosina !950-1952.

12

792

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huokailija

      ei täällä lauluja ja runoja suvaita. Hukkaan meni sinulta työ.

      • Väärä vastaus.

        Löytyy pitkästi RUNOKETJUA! Taijat olla nuorempia ryhmässämme,kun et tiijä edes vanhojen iskelmien muisteloita. Niitä löytyikin kymmenittäin osa muistista ja osa laulukirjoista.


      • Väärä vastaus. kirjoitti:

        Löytyy pitkästi RUNOKETJUA! Taijat olla nuorempia ryhmässämme,kun et tiijä edes vanhojen iskelmien muisteloita. Niitä löytyikin kymmenittäin osa muistista ja osa laulukirjoista.

        Sunnuntaina aloitettiin viimeksi lauluketju ja se poistettiin muutaman viestin jälkeen aika pikaiseen - kuulemma rikottiin tekijäoikeuksia!

        Se tässä niin ihmeellistä on, että lauluja ja runoja on ollut ennenkin ja ovat saaneet olla.
        Minä ainakin muistan hyvin nämä ketjut!

        Katsotaan kuinka nyt käy...


      • Tellastiina kirjoitti:

        Sunnuntaina aloitettiin viimeksi lauluketju ja se poistettiin muutaman viestin jälkeen aika pikaiseen - kuulemma rikottiin tekijäoikeuksia!

        Se tässä niin ihmeellistä on, että lauluja ja runoja on ollut ennenkin ja ovat saaneet olla.
        Minä ainakin muistan hyvin nämä ketjut!

        Katsotaan kuinka nyt käy...

        että ohrasesti, toivon.


      • marlis40 kirjoitti:

        että ohrasesti, toivon.

        oi miksi toivot niin?


      • Tellastiina kirjoitti:

        oi miksi toivot niin?

        että olen kai huonolla tuulella, taidan mennä katsomaan Kauniita ja Rohkeita, että saan purettua kiukkuni, jees, niin teenkin. Ei se sarja vuosien saatossa ole paljon eteenpäin varmaan mennyt.


      • käydä katsomassa
        Tellastiina kirjoitti:

        Sunnuntaina aloitettiin viimeksi lauluketju ja se poistettiin muutaman viestin jälkeen aika pikaiseen - kuulemma rikottiin tekijäoikeuksia!

        Se tässä niin ihmeellistä on, että lauluja ja runoja on ollut ennenkin ja ovat saaneet olla.
        Minä ainakin muistan hyvin nämä ketjut!

        Katsotaan kuinka nyt käy...

        Musiikki - lyriikka, mitä siellä sanotaan ainakin kokonaisten laulunsanojen tänne kopioinnista.

        Myös runoilla on tekijänoikeutensa, joihin kannattaa tutustua. Minun tietoni mukaan 70 vuotta runoilijan kuolemasta.

        Omianikin on poistettu, ja nyt ymmärrän miksi.


      • marjapensas
        Tellastiina kirjoitti:

        Sunnuntaina aloitettiin viimeksi lauluketju ja se poistettiin muutaman viestin jälkeen aika pikaiseen - kuulemma rikottiin tekijäoikeuksia!

        Se tässä niin ihmeellistä on, että lauluja ja runoja on ollut ennenkin ja ovat saaneet olla.
        Minä ainakin muistan hyvin nämä ketjut!

        Katsotaan kuinka nyt käy...

        on hiljainen, nii`in hiljainen. Nyyh.


    • sössöttäjä

      kun kusiaisia laski. Elikkä toinen säkeistö. muistin sen illalla unta ootellessani.
      Se on näin: Kesäloma aika on ihanaa aikaa
      sen tiedän ennestään.
      Ei opettaja silloin määrää
      mikä on oikeaa väärää.
      Ei tahrat ja töhryt mun mieltäni paina.
      Eikä laiskan läksytkään.

      Nyt toivonkin toistenkin muistelevan koululauluja
      omilta kouluiltaan nehän oli eri paikkakunnilla erit.
      Pojat lauloivat koko 6v aikana saman koelaulun. Minkäkö? Tietysti Oolanninsodan!

      • marjapensas

        Oolannin sota oli kauhia, hurraa huraa hurraa.
        Kun kolmellasadalla laivalla, seilas, engelsmanni, (oliko se) suomen rannoilla, hurraa huraa hurraa?


      • marjapensas kirjoitti:

        Oolannin sota oli kauhia, hurraa huraa hurraa.
        Kun kolmellasadalla laivalla, seilas, engelsmanni, (oliko se) suomen rannoilla, hurraa huraa hurraa?

        vallan hurjaksi heittäydyt...


      • marjapensas evk
        Tellastiina kirjoitti:

        vallan hurjaksi heittäydyt...

        sinä minusta hurjan teet?
        Vanhoja koulu lauleloitahan, tässä yritän muistella, joskin huonolla menestyksellä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1620
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1091
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      960
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      325
      913
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      671
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      639
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe