Itsemurhaaja kummittelee?

Onko kukaan kuullut sellaisesta asiasta kun joku on esim. hirttänyt itsensä vaikka autotalliin niin se on parin viikon sisällä itsemurhasta nähty olevan siellä tallissa todella surullisen näköisenä, kaapu päällä (laitetaan päälle kun kuollaan) ja sitten jotenkin valoa hohtaen. esim. hänen ympärillä on kirkasta hohtavaa valoa. tietääkö kukaan paikkaa tai jotain missä itsemurhan tehnyt on näyttäytynyt tms.
61809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Leikinlaskua tai ei, mutta itsemurha on vakava asia. Jo kuolinhetkestä alkaen sielu antaa merkkejä itsestään. Etenkin se jos ei ole elinaikaan ollut kovin tietoinen henkimaailmasta, tai on ollut välinpitämätön Jumalasta. Sielu ei heti ymmärrä, ettei kuolemaa ole. Tulee epätoivo, kun itsemurhaaja ymmärtää että ruumis on kuollut, mutta tietoinen sielu ei voi enää palata kehoon.
Silloin sielu tahtoo antaa merkkejä itsestään ympäristölle. Aikansa kutakin, ja sielu noudetaan aikanaan henkimaailmaan.

Isä meidän rukouksella on mahtava voima!
Sillä voi auttaa eksynyttä sielua.

Äänestä
  • Isä meidän, joka olet taivaissa
    Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
    Tulkoon sinun valtakuntasi.
    Tapahtukoon sinun tahtosi,
    myös maan päällä niin kuin taivaassa.
    Anna meille tänä päivänä
    meidän jokapäiväinen leipämme.
    Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
    niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
    jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
    Äläkä saata meitä kiusaukseen,
    vaan päästä meidät pahasta.
    Sillä sinun on valtakunta
    ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
    Aamen.

    Äänestä

ihmeellinen asia. Hän on varmaan tajunnut ettei itsemurha ole järkevästi tehty eikä sitten uskalla mennä valoon "kuolemansa" jälkeen. Hänelle voi sanoa että valoon voi mennä ihan rauhassa. Tai sitten voi ottaa paikan päälle pätevän meedion. Isä Meidän rukouksesta voi olla apua mutta vain jos tämä henkilö hyväksyy sen. Muuten se on vain sanahelinää.

Äänestä
  • Isä meidän rukous on vain sanahelinää...

    Mutta toisaalta kun Isä meidän rukouksella on pyydetty apua, ja sen voimaan ovat uskoneet sadat, ei vaan miljardit ihmiset satojen vuosien ajan? Eikö silloin rukous muutu enemmäksi kuin pelkät sanat, eikö se silloin muutu parantavaksi energiaksi? Energiaksi, joka ei ole vain sanoja. Sillä sanat ovat vain koodeja meitä varten, jotta meillä olisi edes jotain, mitä käsittää tämän energian voimasta.

    Elämän lait ovat yksinkertaiset.
    Isä meidän rukous on yksinkertainen. Sen voima tulee Luojalta. Se on tehokas. Se on ilmainen. Nykyihminen uskoisi siihen tosin enemmän, jos sitä voisi tilata netistä 50€:n kuukausimaksulla. Tai asiantuntijat kertoisivat sen tehosta 4D-dokumenttisarjassa.
    Koko Isä meidän rukous menee ihan hukkaan, sillä sen avulla ei voi tehdä voittoa!
    Tai no, oikeastaan voi, mutta väärässä tarkoituksessa tehty rukous menettää voimansa.

    Äänestä

  • Isä meidän kirjoitti:

    Isä meidän rukous on vain sanahelinää...

    mutta se kenen takia rukoillaan pitää olla myös positiivinen. Rukouksilla on voimaa, tiedän, jos on monta rukoilijaa. Mutta se ei johdu siitä että Jumala kuuntelisi ja alkaisi toimia vaan siitä että silloin lähetetään energiaa eteenpäin. Ajatukset luovat.

    Äänestä

että oli nähny unta itsemurhan tehneestä isoveljestä, että jutteli sen kanssa olohuoneen sohvalla. Itsellä oli peitto päällä ja veljellä musta kaapu. Oli tuntunu todelta se uni(?).
Aamulla heräs ja ihmetteli kun ei ollu peittoo päällä että onko se tippunu lattialle. No ei ollu, siellähän se oli olohuoneen sohvalla..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hautova kirjoitti:

Onko kukaan kuullut sellaisesta asiasta kun joku on esim. hirttänyt itsensä vaikka autotalliin niin se on parin viikon sisällä itsemurhasta nähty olevan siellä tallissa todella surullisen näköisenä, kaapu päällä (laitetaan päälle kun kuollaan) ja sitten jotenkin valoa hohtaen. esim. hänen ympärillä on kirkasta hohtavaa valoa. tietääkö kukaan paikkaa tai jotain missä itsemurhan tehnyt on näyttäytynyt tms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu