Kansalaisuus

Tavallaan tämä asia ei ole vielä ihan ajankohtainen, mutta kysyn kuitenkin jo tulevaisuuden varalta.

Olen naimisissa Australialaisen kanssa, mieheni on pitemmän aikaa yrittänyt saada minua houkutelluksi muuttamaan kotimaahansa edes muutamaksi vuodeksi, ajatus ei ole mitenkään outo, olisin suostunut jo aikoja sit ehdotukseen, mutta työ on pitänyt suomessa.

Mutta nyt saattaa olla, että saan kaiketi potkut säästösyistä, jos niin käy niin enään minua ei pitäle mikään suomessa, kun kerta melkein ilmainen asunto oottaa toisella puolella maapalloa.

Mutta entäs pikkusalamatkustajan laita, saako hän kenties Australian kansallisuuden jos siellä putkahtaa tähän suureen mailmaan?

Tuleeko sit myöhemmin suomessa (olettaen, että palaan joskus takaisin tänne kylmään pohjolaan) jotain hankaluuksia tavanomaisten asioiden kanssa kuten neuvola, kouluun haku jne...

ja mitä asioita pitää ottaa huomioon?
6221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

jos toinen vanhemmista on suomalainen niin lapsi saa suomen kansalaisuuden hakemuksella.
Kun tulet suomeen lapsi pääsee normaalisti neuvolaan ja kouluun suomessa.

Äänestä
  • Kiitoksia tiedosta. Nyt näyttää taas entistä enempi, et lähen Australiaan muutamaksi vuodeksi, suur kiitos pomolleni tän päivän sanomisista :)

    Äänestä

  • Kun olen utelias luonteeltani, niin pakko kysyä, mut ei ole tietenkään pakko vastata :)

    Et kai ole kotoisin kouvolan lähelt? Tiedän siel yhden Innasen.

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Kiitoksia tiedosta. Nyt näyttää taas entistä enempi, et lähen Australiaan muutamaksi vuodeksi, suur kiitos pomolleni tän päivän sanomisista :)

    vain muutamaksi, katso ympärillesi, herää, jos yhä täällä olet.

    Äänestä

  • ,,, kirjoitti:

    vain muutamaksi, katso ympärillesi, herää, jos yhä täällä olet.

    Ainakin näin ennakolta jännittää ja hivenen pelottaakin mitenkä sopeudun ihan toisenlaiseen elämään ja viihdynkö siel ja lapsen viihtyvyys on kaikista tärkein asia. Mut miksipä ei sopeutus, kun ei tiedä paljoakaan suomesta, paitse se mitä on salaa mahassa vakoillu :)

    Jotenkin tuntuu helpommalta tehdä noinkin iso ratkaisu, kun sanoo harkitsevansa muuttoa vain muutamaksi vuodeksi, mut mikään ei estä, ettenkö sit päättäisi sinne lopullisesti jäädä asumaan.

    Samahan juttu oli kun opiskelun takia jouduin muuttamaan kotipaikkakunnaltani suurempaan kaupunkiin, alku oli kauheeta säheltämistä ja tunsin itseni täysin ulkopuoliseksi. Joten aattelin, et saispas opiskelun nopeesti suoritettua, jotta pääsisin muuttamaan nopeesti takaisin, mutta nyt on opiskelut aikoja sit saatu tehtyä ja silti yhä asun täällä ainin viel hetken :)

    Kaikki uudet suuret asiat jännittää, mut niihin suostuu helpommin kun ajattelee niihin peruutus mahdollisuuden :)

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Kun olen utelias luonteeltani, niin pakko kysyä, mut ei ole tietenkään pakko vastata :)

    Et kai ole kotoisin kouvolan lähelt? Tiedän siel yhden Innasen.

    en ole!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Utelias kirjoitti:

Tavallaan tämä asia ei ole vielä ihan ajankohtainen, mutta kysyn kuitenkin jo tulevaisuuden varalta.

Olen naimisissa Australialaisen kanssa, mieheni on pitemmän aikaa yrittänyt saada minua houkutelluksi muuttamaan kotimaahansa edes muutamaksi vuodeksi, ajatus ei ole mitenkään outo, olisin suostunut jo aikoja sit ehdotukseen, mutta työ on pitänyt suomessa.

Mutta nyt saattaa olla, että saan kaiketi potkut säästösyistä, jos niin käy niin enään minua ei pitäle mikään suomessa, kun kerta melkein ilmainen asunto oottaa toisella puolella maapalloa.

Mutta entäs pikkusalamatkustajan laita, saako hän kenties Australian kansallisuuden jos siellä putkahtaa tähän suureen mailmaan?

Tuleeko sit myöhemmin suomessa (olettaen, että palaan joskus takaisin tänne kylmään pohjolaan) jotain hankaluuksia tavanomaisten asioiden kanssa kuten neuvola, kouluun haku jne...

ja mitä asioita pitää ottaa huomioon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu