Kipeänä tästä
rakkaudesta
niin lähelle
sieluni siniseen
kammioon se koski
Kipeänä rakkauden
loruja toistan
ei kukaan enää
niin kosketa
ei kukaan
kosketa
Usko minua,
mikään ei ole sitä,
miltä se näyttää
Tule takaisin
varmasti takaisin
ja kipuni on vain oleva suloinen
rakkaudesta
niin lähelle
sieluni siniseen
kammioon se koski
Kipeänä rakkauden
loruja toistan
ei kukaan enää
niin kosketa
ei kukaan
kosketa
Usko minua,
mikään ei ole sitä,
miltä se näyttää
Tule takaisin
varmasti takaisin
ja kipuni on vain oleva suloinen
Vastaukset 3
Vanhimmat
täällä ovat niin haikeita, surullisia ja kertovat kuitenkin rakkaudesta. ainoa asia jonka pitäisi tuoda iloa ja rauhaa. mutta surua ja pohjatonta tuskaa vain näissä runoissa nään.
ei tuo rypytöntä
elämää vaan
niitä ryppyjä elämään?
Rakkaus kun voi myös
satuttaa
"kipuna kiivaana",
kun lähelle osuu ja
sitten erkanee..
Suurin osa rakkausrunoista
kai yleensä on nimenomaan
menetyksen ja kaipuun tunteita
täynnä - vähemmistö onnessa
kirmaa, koska sitä eletään irl
Uskon rakkauteemme, jonka sisimmässäni näen ja kaipuussa koen.
Epäuskoisena päivittelen vain ajankulkua ja sen käsittämättömyyttä että edelleenkin olemme erillämme ja näitä samoja ikävän päiviäni kierrän. Runoja ei tästä pisteestä enää synny. Tässä pisteessä on vain kaipuun kuluttama tyhjyys, mistä ammennan aikaani ja ajelehdin päivieni toistossa.
Rautalankanka on ainoa toimiva viritys tässä karmeassa akvaariossa jota, ahnaina urkkivat silmät nälkäisinä näkertävät. Ajan kuluttamiseen ja rutiineihin riittävät resurssini tässä sielun seulassa, joka vuotaa ihmisenä olemiseen pyhitettyä vettään yleiseen viemäriin.
Kipua emme rakkadessamme enää tarvitse, emme suolaista tai suloista. Läheisyyden kipunointia sitäkin enemmän. Sua rakastan Nti K.