Asentelin sitten piruuttani Debianin ja kummasti sitä saakin sitten yllättyä, kun joutuu tappelemaan sellaisten hyvinkin yksinkertaisten juttujen kanssa, mihin ei ole ikinä ennen tarvinnut kiinnittää mitään huomiota.
Ensimmäisellä kerralla meni hermo kun en kirveelläkään saanut näppäimistöstä irti @-merkkiä ja xawtv ei toiminut.
En sitten jaksanut taistella sen kanssa, varsinkaan kun olin jo kokeeksi päivittänyt testing-versioon, joten ei kun uusiksi (eihän sunnuntaina muutenkaan yleensä muuta olekaan kuin aikaa).
Viimeinen niitti asennukselle oli kääntämäni kerneli joka aiheutti ainoastaan kernel panicin.
Toinen yritys. Ensin ei X käynnistynyt mikä aiheutti vähän pään raapimista kunnes tajusin xdm-paketin puuttuvan, mikä oli sikäli vähän kummallista että asennusohjelma ei valittanut mistään dependency-jutuista.
Nyt X toimii, mutta kone käynnistyy suoraan X:ään mikä on ärsyttävää (tähän asti on aina kysytty jo asennuksessa, käynnistetäänkö suoraan graafiseen logiiniin vaiko eikö). Täytynee selvittää tuokin.
Xawtv ei edelleenkään toimi, ei suostu edes hakemaan kanavia, vaan valittaa, että
Xlib: connection to ":0.0" refused by server
Xlib: Client is not authorized to conncect to Server
Error: Can't open display: :0.0
Tuo siis kun komensin 'xawtv' roottina atermissä.
Niin ikään ikkunan vaihto Blackboxissa ei näemmä onnistu Alt-Tabilla, mutta sekin kuulemma ratkaa bbkeysillä (tai sitten ei).
Enkä näemmä syystä tai viidennestä myöskään pystynyt tuota virheilmoitustakaan copypastettamaan hiirellä.
No, tämä opettaa vain nöyryyttä.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Muistaakseni niin pystyy määrittelemään ne Debianissa lisäämällä tai poistamalla /etc/rc0.d - rc6.d/
kansioihin.
Siellä määritellään mitä missä runlevelissä käynnistetään.
Slackwaressa tuo taisi tapahtua /etc/inittab tiedostossa.
Kokeile kumpaakin, enempää en taida osata auttaa.
Diezel
http://diezel.no-ip.org/
Sainkin tuon jo aiemmin toimimaan kun rävelsin noiden rcX.d-hakemistojen kanssa.
Bttv-modulikin toimii vaikka se aikaisemmin jostain syystä kieltäytyi latautumasta.
X:n vakaus vain epäilyttää hieman.
Mutta noin niin kuin ylipäätään nyt vaikuttaisi kaikki sujuvan (toistaiseksi) ihan bueno.
Edessä hyvän taustakuvan etsiminen ja sen värimaailmaan istuvan bb-tyylin teko, sitten postijuttujen konffaus.
Ja luultavasti en kuitenkaan malta olla kääntämättä kerneliä, vaikka uhkana onkin taas vaihteeksi kernel panic (ilmeisesti teen jotain väärin).
Niin ja turvajutut pitää vielä säätää vainoharhaiselle.
Saattaapi olla ettet tee kernelin kanssa muuta väärin kuin että käytät liian uutta kääntäjää - testingiinkin kai on jo tipahtanut tämä 3.2.x ja kernel kai periaatteessa olisi käännettävä 2.95:llä, joka löytyy paketista gcc-2.95. En tiedä eikö tuo sitten oikeasti toimi uudella kääntäjällä kun tämä on tässä kolmisen kuukautta ollut vain päällä...
Xdm:n asentaminen luonnollisesti oletusarvoisesti käynnistääkin sen xdm:n, eli käynnistyy suoraan X:ään. Jos et suoraan X:ään halua, et taida tehdä xdm:llä paljon mitään, ei minullakaan sitä asennettuna ole.
>>Saattaapi olla ettet tee kernelin kanssa muuta väärin kuin että käytät liian uutta kääntäjää - testingiinkin kai on jo tipahtanut tämä 3.2.x ja kernel kai periaatteessa olisi käännettävä 2.95:llä, joka löytyy paketista gcc-2.95>>
Täytyy kokeilla.
Jahka uskallan.
>>Xdm:n asentaminen luonnollisesti oletusarvoisesti käynnistääkin sen xdm:n, eli käynnistyy suoraan X:ään. Jos et suoraan X:ään halua, et taida tehdä xdm:llä paljon mitään, ei minullakaan sitä asennettuna ole.>>
Mutta ennen sen asennusta taas en saanut X:ää käyntiin ollenkaan.
Tiedä sitten, miksi.
Hmm... Otin gpm:n pois käytöstä, kohta nähdään, loppuiko X:n jumiminen.
>>Hmm... Otin gpm:n pois käytöstä, kohta nähdään, loppuiko X:n jumiminen.>>
Ja paskat. Sen sijaan ilmeisesti tein jotain, minkä seurauksena konsoliin alkoi valua ilmoitusta "hda: lost interrupt".
Yllättävää kyllä, koneessa ei enää olekaan Debiania, vaan vanha Mandrak 8, jonka senkin asennuksen sain kahden vuoden käyttöjärjestelmäsirkuksen aikana ensimmäisen kerran kaatumaan, tekemällä asennuksessa hyppäyksen aikaisempaan vaiheeseen (on onnistunut ennen).
Kannattas varmaan tarkistaa että hardis o yhteensopivaa!
Tai sitten valitse joku helppo distro.
Itse ostin SuSE 8.1 pro ja hyvin toimii. ei mitään ongelmaa asennuksessa tai käytössä.
Itse en ole koskaan debianista tykännyt vaan olen vannonut Punahatun nimeen versiosta 5.
-S-
>>Tai sitten valitse joku helppo distro.
Itse ostin SuSE 8.1 pro ja hyvin toimii. ei mitään ongelmaa asennuksessa tai käytössä. >>
Njet. En pidä noista distroista koska ne ovat liian windowseja pingviinimaailmaan.
Tykkään enemmän noista tehokäyttäjien distroista, koska haluan puristaa koneesta kaiken mahdollisen tehon irti ja pitää systeemin minimaalisena, kaukana rpm:istä ja distrokohtaisista apuohjelmista (Debianin kohdalla olisin tehnyt poikkeuksen jos se vain olisi toiminut).
Oli minullakin joskus tuollaisia kauniita ajatuksia minimalistisuuden suuntaan. Aikani noiden triviaalien säätöjen kanssa kiroiltuani pitää myöntää että olen kyllä hurahtanut mandraken nykyiseen helppouteen. On tuolla kiintolevyllä tosin vielä pieni nurkka jotain tehosysteemiäkin ajatellen.