ei otsikkoa

Sinä naista joit ja nainen sinua,
vaan ruokapöytään ei yhtään kutsua.

Vatsa kurisee lähdevettä.



Tyhjä ei täyty kerralla,
pisara tipahtaa yksi kerrallaan
solisee pieneksi puroksi.
Vuo hankautuu,
koskeksi kuohahtaa.

Silmät kirkastuvat näkemään orvokit,
haistamaan tutun.



Harjaan koiraa kujalla,
naapuri suuttuu karvoista omenapuissaan.
Koirankarvoja peipposten pesiin,
poikasten ammottaville nokille,
emon odotukseen, lennon aloitukseen.

Että laulu jatkuisi,
että sen kuulisimme
muistaisimme koirankarvakodeissamme
emojen odotuksessa
aina.




Voikukkapelto, leskenlehti piennar,
rentukkajoki, narsissipenkki.
Keltaista ja uutta vihreää tuuli heiluttaa.

Niin vähän aikaa enää helisee tuulikello koivussa
kutsuaan vierailulle.



Uimakopin valkoinen maali hilseilee,
aurinko tekee sille pahaa,
kaikille seinille
tuuli lyö sisään vilua.

Laiturin päässä kylmän puremat portaat
astua alas ja uida toiselle rannalle,
jaksaa joskus takaisin.
2208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sellaista on rakkaus: katkeilee ja kihartuu.

Kasvot hehkuvat mielihyvää, kun mies liikuttaa kättään sadoissa salaisissa paikoissa.
Kunnes pilvet nousevat kasvoilleen, rummut kumahtavat ennen teloitusta. Kädet haavoittuvat.



Makaan sinusta pois kääntyneenä.
Peitän kaiken, minkä eilen paljastin.

Katson vihaista selkääsi,
näen kuinka lauhdut nukkuessasi,
suot unellesi lempeän hymyn.

Toivon, että heräät pian -
ettet sulkisi korviasi,
päästäisit nyrkkisi auki,
selkäsi kumaran unohtaisit.



Lähtö ei ole hylkäys, sinä et ole hylätty kuin itseltäsi.
Paluumatkalla kotiin olemme kaikki.
Erojen sietämätön sahaus,
liiterin oven narina.



Otit minulta tulitikut ja kätemme koskettivat.
Poltin samalla tulella nuotiota koko yön.



Kohta kukkii villiviini,
valvon etukäteen sen tuoksun tähden.

Ettei nuppuvarsi rasahda poikki ennen kukintaa,
ettemme mekään.


Tavallinen ei enää tyydyttänyt miestä,
uusi herätti epäilyjä:
keneltä minkäkin oppinut,
miksi niin paljon kahmii,
vuosikausia.

Männyt metsässä alkoivat huutaa.
Tavallinen nousi ja lähti lähteäkseen.

Äänestä
  • Mies vai nainen
    Ihminen katselee kaukaa
    Ymmärtää elämää
    Sieluja

    Kaikki on tässä
    Kaikki on nyt hetkessä läsnä
    Elämä ilman rakkautta - kipeää
    Pitääkö elämän olla kipeää
    Ymmärrä en
    Katkeilla ja kihartua

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kylmääntynyt kirjoitti:

Sinä naista joit ja nainen sinua,
vaan ruokapöytään ei yhtään kutsua.

Vatsa kurisee lähdevettä.



Tyhjä ei täyty kerralla,
pisara tipahtaa yksi kerrallaan
solisee pieneksi puroksi.
Vuo hankautuu,
koskeksi kuohahtaa.

Silmät kirkastuvat näkemään orvokit,
haistamaan tutun.



Harjaan koiraa kujalla,
naapuri suuttuu karvoista omenapuissaan.
Koirankarvoja peipposten pesiin,
poikasten ammottaville nokille,
emon odotukseen, lennon aloitukseen.

Että laulu jatkuisi,
että sen kuulisimme
muistaisimme koirankarvakodeissamme
emojen odotuksessa
aina.




Voikukkapelto, leskenlehti piennar,
rentukkajoki, narsissipenkki.
Keltaista ja uutta vihreää tuuli heiluttaa.

Niin vähän aikaa enää helisee tuulikello koivussa
kutsuaan vierailulle.



Uimakopin valkoinen maali hilseilee,
aurinko tekee sille pahaa,
kaikille seinille
tuuli lyö sisään vilua.

Laiturin päässä kylmän puremat portaat
astua alas ja uida toiselle rannalle,
jaksaa joskus takaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu