Parisuhteesta..

Minulla on pitkä liitto saman miehen kanssa ja voin sanoa saaneeni oman elämäni pääpalkinnon elämän arpajaisissa . Meillä on sama harrastus, mutta eri alueet. Se on toiminut hyvin. Toki olemme myös eri asioista kiinnostuneita. Minulle esim. teatteri, ooppera ja kirjat ovat tärkeitä, mieheäni taas eivät ne kiinnosta lainkaan. Mieheni on metsä hullu ja urheilu hullu ja ne eivät taas ole pätkääkään minun juttujani. Kuitenkin liittomme toimii edelleen hyvin ja meillä on keskenämme hauskaa ja leppoisaa.

Pidä kiinni unelmistasi, ja niiden toteuttamisista!
Älä suostu kompromisseihin miellyttääksesi muita.
Kuulostaa itsekeskeiseltä, mutta sinun elämäsi on omasi,et voi elää sitä muiden kautta.
Meillä on vaan se yksi elämä, ja se pitää elää niin, ettei vanhana harmita kun ei saanut koskaan mitä ITSE halusi ;) tsemppiä elämääsi

Et sie ihmisparka ymmärrä,et kaikkee ei voi saaha? Mietiskelisit mitkä asiat siul on hyväst,eläkä jonninjoutavil asioil päätäs vaivaa.Meil ainakii kummallakkii on omat harrastukset ja hyväst on yhes pysytty.Haaveet on haaveit,ne totteutuu tai sit ei.Ei sunkaa siul mummotauti ala painamaa pääl,ko alat ehottomas vaatimaa sitä sun tätä.Miekii oon jääny vaille joistakii hyvinkii tärkeis asioist mut sit mie sanon itellein,et ei maha mittää.Pura sie vaa jatkossakkii kiukkuus minnuu.Miehä otankii sen nyt mieluust vastaan,ko tiiän olleeni silviisii siul avuks.

...olenpa tuota ihan samaa miettinyt kuumeisesti kevään mittaan, nyt on olo jo rauhallisempi...

Meillä on aikamoisen erilaiset kiinnostuksen kohteet miehen kanssa. Olemme oppineet antamaan toisillemme tilaa ja aikaa toteuttaa omia juttuja. En minä niitä asioita pidä ongelmana. Mutta perheeseen, lapsiin jne. liittyvät ajatukset ja haaveet saisivat olla saman suuntaisia, ja niiden kohdalla olen joutunut pysähtymään ja keskustelemaan itseni kanssa ja sitten miehen kanssa, ehkä jonkin verran turhautuneena jo, mutta joka tapauksessa se on auttanut.

Ei mitään "oikeaa vastausta" ole olemassa, suhteessa pitää pystyä kompromisseihin mutta minusta ei pidä kuitenkaan olla se tunne, että joutuu olemaan se "luopuja". Meillä on sekä yhteisiä että ei-yhteisiä unelmia, ja kyllä niille molemmille on tilaa.

viestini, kun tuo yksi hörhö kävi siihen nokkimaan.

ja olen sitä mieltä että kiinnostukset voi erota aika paljonkin mutta elämänkatsomus pitää olla aika yhtäläinen että suhde onnistuu pitemmän päälle.
haaveistaan voi antaa periksi mutta ei periaatteistaan.

Meillä...kään ei kiinnostuksen kohteet todellakaan kohtaa ainakaan tuon harrastepuolen suhteen. Mies tykkää moottoripyöristä ja minä tanssimisesta. Myös matkailu on lähellä sydäntäni ja sitä olenkin tehnyt ilman miestäni.
Suhteen täytyy toimia siten että molemmilla on vapaus tehdä niitä omia juttuja koska se on sitä terapiaa näin kiireisen elämän keskellä.
Niitä yhteisiä juttuja voi löytää siitä elämän arjesta eikä niiden tarvitse olla edes niin "hohdokkaita", yhteinen illallinen, hyvän elokuvan katsominen, puuhailu pihamaalla yhdessä ym.
Ongelmia toki on luvassa jos parisuhteeseen tulee lapsia, eikä nuo kasvatusmetodit/elämätavat mukaudu silloin lapsen tarpeiden mukaan. Äiti ei mielestäni saisi olla se ainoa joustaja siinä vaiheessa.

ainakin viellä on parisuhde toiminut harmittomasti. yhteiset ovat kyllä mielenkiinnon kohteetkin,kuten raksa hommat,puutarha,sisustaminen,elokuvat,pyöräily yms.jutut joita vapaalla yhdessä toteutamme.=)

Pientä sanan vääntöä välillä on ja sekin yleensä minun aloitteesta,mies ei koskaan pahaa sanaa suustaan laske. Mutta vain yhden ainoan kerran olemme riidelleet koko yhdessä olo aikanamme ja se oli ihan alkumetreillä,kun kaapin paikkaa haettiin.


Yhdessä se kaapin paikkakin sitten katsottiin loppujen lopuksi.Isännällä ehkä joskus on vähän hankaluuksia käsitellä noita meidän lemmikkejä,kun hänellä ei ole lapsuudessaan eikä aikuisenakaan ollut lemmikkejä. Ei ennen kun muutti minun luokse asumaan ja nyt niitä tosiaan on neljän maatiais kissan ja saksanpaimenkoiran verran :)

Ei mulla ole kyllä silleen mitään valittamista tästä meidän parisuhteesta. Ollaan hyväksytty toisemme tälläsinä kun ollaan ja en mä ainakaan tota miestä muuhun vaihtaisi,kun on niistä itselle huonommin soipivistakin kokemusta liiankin kanssa. =(

Silloin kauan sitten ei ollut aikaa miettiä oikeastaan mitään. Oli työ, oli lapset, oli koirat, oli sairas äiti ja tuo ihana mies. Oli myös yhdistykset jossa toimittiin aktiivisesti ja koulutus jota vedettiin vähintään kerran viikossa. oli niin kiire hoitaa kaikki, että ei juuri jäänyt ajatuksia parisuhteelle. Viikonloput menivät tasan tarkkaan koiratouhuissa jossa muksutkin olivat mukana. Nyt on aikaa sitten senkin edestä ja huvittavinta on että olemme väistyneet syrjään lähes joka sektorilta paitsi kasvatuksesta ja yleensä koirien kanssa olemisesta. Nyt on aikaa nauttia täysin rinnoin elämästä yleensä ja ennenkaikkea koirista.
Anna ärrieri paahtaa vain eteenpäin.

Vastakkaisen sukupuolen edustajana joka on joutunut miettimään samaa olen osittain erimieltä mitä muut on aiheesta kirjoittaneet. Joissakin asioissa voi tehdä kompromissejä mutta jotkut asiat ovat sellaisia mitkä täytyy natsata automaattisesti ilman kompromissejä.

-Kaikkien kiinnostuksen kohteiden ei tosiaan tarvi olla molemmilla samat mutta yhteisiäkin täytyy olla. Jos ei ole mitään muuta yhteistä kuin koti niin suosittelen miettimään oletko sittenkään oikean henkilön kanssa.

-Koskettaako puolisosi sinua niin kuin haluaisit? Eli haluatko että sinua kosketaan mutta et saa kummiskaan kosketuksia muulloin kuin "se mielessä"? Tai toisinpäin. Nimittäin tuo fyysisyys on sellainen juttu joka täytyy olla sellaista mitä haluaa koska siihen on moni suhde kaatunut. Siihen ei ole mitään kompromissiä koska ketään ei voi pakottaa sellaiseen mitä ei halua.

Mä lähden nyt aiheeseen sopien pidennetylle viikonloppuvapaalle loppuelämäni ensimmäisen ja toivottavasti viimeisen naisen kanssa. Voin kertoa että sellaisiakin kumppaneita on olemassa joilla natsaa lähes tulkoon kaikki kiinnostuksen kohteet, haaveet, toiveet jnejne.

Kyllahan ihmisia suhteessa yleensa yhdistaa jokin asia, mielenkiinnon kohde tai harrastus. Mutta esim. minulla ja ukollani ei ole oikeastaan mitaan yhteisia mielenkiinnon kohteita, paitsi matkustelu. Ja siitakin kylla suurin osa ihmisista tykkaa joka tapauksessa.

Ei siita tarvitse kehittaa ongelmaa, jos se ei sellainen ole. Se, etta mieheni ei ole koiraihminen ja alussa melkeinpa negatiivisesti suhtautui koiriin, ei estanyt koiran tuloa taloomme. Rottia han ei halua, ja siina asiassa voin joustaakin koska eivat ne minullekaan mikaan pakko ole. Mutta jos jotain todella haluaisin, niin en missaan nimessa antaisi niin miehen kuin kenenkaan muunkaan tulla tielle seisomaan. Ei kenenkaan pida antaa.

talo järven rannalla ja LAITURI. monta pientä koiraa. mieheni haaveisiin kuuluu talo järven rannalla ja PALJON kalastusta, (koiratkin saavat muuttaa mukaan). olen jo saanut monta haavettani toteutumaan: ihana aviomies, kaksi ihanaa lasta, omakotitalo, hyvä työ ja ihania koiria! hyviä ystäviä unohtamatta.

sydän sanoo täällä virtuaali-elämässähän kaikilla tuntuu menevän loistavasti koirien ja puolison kanssa!

Ei valmista, kunnolla yhteentoimivaa parisuhdetta ole olemassakaan. Siihen vain kasvetaan pikkuhiljaa vuosien saatossa...
Silloin aikoinaan yli 30v sitte, kun tuon isännän kanssa treffattiin, niin voi pojat sitä treenimäärää mikä hällä oli. Ei vähempää olisi häntä voinut kiinnostaa koirat, saati mikään muukaan mikä mua kiinnosti. Ei malttanut isäntä olla treeneistään pois koskaan mistään hinnasta, eikä mistään syystä ja sekös mua kiukutti. Niin ja jos olisikin ollut vain yksi urheilulaji, mutta kun niitä oli sitte joka lähtöön.
Minä kuskasin ja kiukuttelin ja mielessäni ajattelin, että odotas poika, vielä tulee aika...
Niin se tulikin, vuosia myöhemmin, kun poikakin jo oli puoliaikuinen. Vihdoin se urheilu jäi ja alkoi kiinnostamaan myös emännän harrastus ja niin sitte yhdessä kierrettiin maata vuosi tolkulla koiranäyttelyissä isännän toimiessa roudarina ja kirjanpitäjänä. Isäntä auttoi pentujen vahtimisessa jne. Koirat alkoivat yhtäkkiä olemaan kin tosi tärkeitä joka suhteessa myös hälle ja on sitä yhä edelleen.
Jokaiseen suhteeseen kuuluu kipinät milloin mistäkin...monasti ihan turhasta ja tyhjänpäiväisestäkin.
Mikään suhde ei ole valmis hetipaikalla, vaan siihen tarvitaan vuosia ja kummankin työtä ja ymmärrystä toista kohtaan. Antamista, saamista ja myös monasti sitä luopumista omista haluamisistaan.
Mitään suhdetta ei kannata heittää kaivoon hetken mielijohteesta siinä kuvitelmassa, että jos jossain olis joku parempi...

Ärrieri,,ei kaikki ole niin yks`,oikoista teet niinkuin sydän tuntee ja silmä näkee,,,,eihän se muuten olisi sitä elämää:)