tänään

voin sanoa, että Tunisia on hieno maa. Pitää vain olla asenne itsellä kohdallaan. He arvostavat tinkimisen taitoa, ystävällistä ja tiukkaa ei- sanan käyttöä. Naimisiin olisi kyllä päässyt jo ekana päivänä!Nopeasti ystävystyy paikallisten kanssa, jos sitä haluaa.
Olimme Port el Kantausissa, hotelli Kanta residence. Voin suositella, sekä perheille että nuorille. Todella siisti ja puhdas paikka. Porttivahti on ja allas-aluellaa meihiä, joiden tehtävä on keksiä tekemistä (ei maksa). Niinpä vesijumppasimme viikon.Altailla ei rokki soi, joten rauhaisaa on. Puutarha on ihana ja hotellin (Kanta) puolella ohjelmaa joka ilta. Sopii myös lapsille! Residencen puolella ruokaa ei puutteellisista välineistä johtuen voi tehdä, mutta annokset ravintolaoissa on isot. Lähellä olevan marketin ohessa "grilli", jossa hyvää ruokaa! Söimme kaikkea, ei vaivoja.Hotellin ranta-alueelle ei kaupustelijat saa tulla, joten minun päiväunia ei häirinnyt kukaan.Kehuivat kahta paikallista discoa, ei omaa kokemusta. Turvallista oli liikkua. Paikka on pieni, joten sen kiertää nopeasti ja sitten voikin vain levätä.
Retkillä emme käyneet.
Kelit suosivat ja sitten on kuuma! Korkat suojakertoimet mukaan! Soussen medinassa käytiin, oli vain liian kuuma kiertää. Olimme paikallisten puolella (ihania kuppiloita), tinkikää! Paitsi, että hinta tulee kohdalle, se on kivaa molemminpuolin. Sitten kätellään ja sitä rataa. Omassa lomapaikassa kauppiaat muistivat muutaman päivän jälkeen ja huutelivat kuinka päivä on mennyt. Ei tuo häirinnyt.Paikalliset tietävät parhaat ruopkapaikat!
Se mikä ihmetetti, oli paikallisten miesten haluttomuus naida oman maan tyttöjä. Onko todella näin? Ovat kuulema ahneita? Usean paikallisen kanssa juttelin ja näin kaikki sanoivat. Myös sen jälkeen, kun selvisi, etten ollut kiinnostunut romanssista.
Lopuksi, kiertäkää pari päivää ja vertailkaa hintoja. Sitten vasta kukkarot auki. Laukut, kengät halpoja. Ihania koruja!
Iloista lomaa sinne lähteville!
295128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Ihan totta tuo. Mutta ei aina niinkään, että nainen on ahne vaan mies haluton tai kyvytön tarjoamaan edes perustarpeita perheelleen. Täällä miehen kuuluu ostaa/rakentaa talo perheelle sekä elättää perhe. Jo pelkästään monta päivää kestävät häät ovat kalliit. Siihen päälle talo, kalusteet yms niin kuinka monella basaarissa työskentelevällä pojalla sellaisiin on varaa? Ei yhdelläkään. Ulkomaalainen nainen tulee siis halvemmaksi. Maistraatti vihkiminen, pääsee ulkomaille isomman rahan toivossa, usein valmiiseen vaimon sisustamaan kotiin, mitään ei vaadita. Useat palaavat sitten vuosien työnteon jälkeen rakentamaan sen unelmatalonsa ja monilla vaimokin vaihtuu samalla tunisialaiseksi.

Äänestä
  • jälkeen vai olisiko kuitenkin niin, että sen jälkeen, kun on ensin elellyt hölmön suomalaismuijan ja suomalaisen avokätisen sosiaaliturvan rahoilla. Kyllä näitä vävypoikia kannattaa verovaroin kouluttaa ja elättää.

    Nice..

    Äänestä

  • Tunisialaisilla OMA talo, ei siis ketään perheellistä ole vuokralla? Sinun kertomasi mukaan,mies joka ei pysty rakentamaan taloa ei pääse avioon koska vaimon on saatava talo?

    Kyllähän tämä asia on niin että nainen/naisen perhe hankii kaikki kodintarvikeet kuten astiat ja kattilat, vuodevaateet, jääkapit, hellan ynnä muut sellaiset perinteiset naisten asiat. Ja mies/miehen perhe hankkivat huonekalut, verhot ja lamput sekä huolehtii asunnon hankinan. Siis sellaisen mihin hänellä on varaa, Ostettu, rakennettu, vuokratun tai vaikkapa yksi huone isänsä asunnosta.

    Tunisiassa avioliitto sidotaan kuin liike-yritys, siinä etsitään tyttärelle parasta mahdollista miestä ja pojalle parasta naista KOKO suvun avulla. Ja kun hänet on löydetty tehdään sopimus avioliitosta. Ja juhla kustannuksetkin tasataan perheiden kesken, siis tyttären perhe kustantaa oman osansa ja pojan perhe osansa, molemmilla on monia päiviä kestävä juhla,(miehellä 3 ja naisella 5)jos on perinteiset häät. Hyvin yksinkertaista.

    Nämä nuoret miehet jotka työskentelevät turistien keskuudessa etsivät mahdollisuutta lähteä Euroopaan ja sitä kautta luoda turvallinen taloudellinen tulevaisuus itseleen ja perheeleen.
    Vapaa seksi on toinen suuri tekijä joka vaikutaa heidän hakemusta eurooppalaisten naisten seuraan koska tunisialaiset naiset eivät VOI harrasta vapaata seksiä vaan heidän täytyy odottaa avioliitoon. Jo puhe että joku tyttö/nainen olisi "flirtti" tyyppi estäisi hänen ja HÄNEN siskojen mahdollisuuden saada aviomiehen.

    "KAIKKI" sanovat että "kaikki" tunisialaiset naiset ovat AHNEITA.

    "KAIKKI" sanovat että "kaikki" suomalaiset ovat kovia juomaan, alkoholisteja.

    Käytä järkeä kun olet sen saanut.

    Äänestä

  • kaikkilla kirjoitti:

    Tunisialaisilla OMA talo, ei siis ketään perheellistä ole vuokralla? Sinun kertomasi mukaan,mies joka ei pysty rakentamaan taloa ei pääse avioon koska vaimon on saatava talo?

    Ei, ei kaikilla ole omaa taloa koska heillä ei ole siihen mahdollisuutta! Paineet ja vaatimukseet siihen kuitenkin ovat kovat.

    Islamin mukaan miehen tulee tarjota naiselle samantasoinen elintaso tai korkeampi kuin mihin hän on perheessään tottunut. Eli köyhän perheen tytölle voi kelvata yksi huone appiukon talostakin. Mutta yleensä hekin haluavat enemmän. Miehen tulee elättää vaimo työllään eikä naisen ole koskaan pakko mennä töihin. Mutta halutessaan niin saa mennä. Lisää paineita miehelle siis.

    Islamin mukaan myöskään miehet eivät saa harrastaa avioliitonulkopuolisia suhteita!! Mutta muslimi ei aina ole yhtä kuin islam.

    Häärituaaleissa ja siitä kuka ne maksaa on paljon eroja sukujen kesken.

    Toiselle kommentoijalle sanoisin, että kyllä useat tunisialaiset miehet ovat erittäin ahkeria työntekijöitä ja maksavat veronsa euroopassa/suomessa ihan siinä missä muutkin. Kaikki eivät todellakaan ole sosiaaliturvan perässä. Mutta poikkeuksia toki löytyy tässäkin asiassa.
    Usein voi sanoa, että tyhmä ei ole se joka pyytää vaan se joka antaa. Eli naiset ovat turhan sinisilmäisiä ja tarjoavat jopa pyytämättäkin näille urhoille kuun taivaalta.

    on totta,että nämä nuoret miehet jotka työskentelevät turiti paikoissa,varmaan poikkeuksetta ovat "paremman" toivossa ja valmiita avioon ulkomaalaisen kanssa ja mieluummin eurooppalaisen kanssa. Mutta usein käy juuri niin että palataan tunisiaan ja mennään vihille paikallisen tytön kanssa. Kovia ovat tekemään töitä,eivät sossun elättejä todellakaan jos töitä saavat! siellä on toki myös niitä nuoria miehiä kun parin yhdessä vietetyn loman jälkeen soittavat ja pyytävät rahaa lähettämään eri tarkoituksiin,minkä toisaalta ymmärtää,mutta aitoa rakkautta se sitten tuskin on.. suomeen tulee vierailulle HETI kunhan vastaanottaja maksaa matkat ja kulut. Surullista. jopa muutama "aito" rakkaus on kaatunut siihen että kummallakaan ei ole rahaa riittävästi.
    ja kyllä siellä aina muutama paikallinen nainen on yökerhossa liikkeellä jonka kanssa voi harrastaa seksiä,ei ne kaikki turisteja ole.

    Äänestä

  • kantani kirjoitti:

    olen kuullut että seuraavaksi pyydetään lähettämään vaatteita,myös ÄIDILLE,se on kaikki kaikessa,myös isälle jotain ja veljille.
    mennessäsi voit viedä sitten uuden kännykän ym elektroniikkaa mitä laukkuun mahtuu..
    poikkeuksia TOKI on,en halua yleistää.

    Äänestä

  • minareetti kirjoitti:

    Ei, ei kaikilla ole omaa taloa koska heillä ei ole siihen mahdollisuutta! Paineet ja vaatimukseet siihen kuitenkin ovat kovat.

    Islamin mukaan miehen tulee tarjota naiselle samantasoinen elintaso tai korkeampi kuin mihin hän on perheessään tottunut. Eli köyhän perheen tytölle voi kelvata yksi huone appiukon talostakin. Mutta yleensä hekin haluavat enemmän. Miehen tulee elättää vaimo työllään eikä naisen ole koskaan pakko mennä töihin. Mutta halutessaan niin saa mennä. Lisää paineita miehelle siis.

    Islamin mukaan myöskään miehet eivät saa harrastaa avioliitonulkopuolisia suhteita!! Mutta muslimi ei aina ole yhtä kuin islam.

    Häärituaaleissa ja siitä kuka ne maksaa on paljon eroja sukujen kesken.

    Toiselle kommentoijalle sanoisin, että kyllä useat tunisialaiset miehet ovat erittäin ahkeria työntekijöitä ja maksavat veronsa euroopassa/suomessa ihan siinä missä muutkin. Kaikki eivät todellakaan ole sosiaaliturvan perässä. Mutta poikkeuksia toki löytyy tässäkin asiassa.
    Usein voi sanoa, että tyhmä ei ole se joka pyytää vaan se joka antaa. Eli naiset ovat turhan sinisilmäisiä ja tarjoavat jopa pyytämättäkin näille urhoille kuun taivaalta.

    Kävin Soussessa pari kertaa maalis-huhtikuussa ja ekan kerran aikana tapasin miehen jonka kanssa nyt pidän yhteyttä.Toisen vierailun aikana hän vei minut tapaamaan perheensä.Kaikki sanoivat pitävänsä minusta ja toivovansa että menisimme naimisiin!
    Mies on minua paljon nuorempi-yli 20 v nuorempi-sitä ei häntä haittaa, mutta minua kyllä.Hän sanoo rakastavansa minua ja lupaisi odottaa kunnes taas voin tulla hänen luokseen.
    Nyt luin kaikkien kirjoitukset tän tapaisista jutuista-ja taas epäröin hänen sanaansa-voiko siihen luottaa?
    Olen ajatellut ottaa vuorotteluvapaata töistä ja lähteä syksyksi sinne...
    Oliskohan parasta unohtaa koko jätkä?

    Äänestä

  • Täti Monika kirjoitti:

    ..mutta kun kerta kysyt. :)

    En sanoisi, että unohda koko heppu. Mutta kehottaisin käyttämään aikaa häneen tutustumiseen. Oikea rakkaus odottaa. Mikään kiire ei ole naimisiin tai yhteen muuttoonkaan. Jos mies on tosissaan niin hän odottaa ja tutustuu rauhassa. Miksi et voisi lähteä hänen luokseen syksyllä. Silloin saisitte aikaa tutustua.

    Mitä mies tekee Soussessa? Onko töissä? Millainen perheen koti oli? Köyhiä tai rikkaita vai tavallisia duunareita? Onko perheen ainut tai vanhin poika? Pystyisikö hän elättämään sinut ja tarjoamaan kodin vai olisitko sinä se joka elättää?

    Pakko sanoa, että lähtökohdat ei näytä kovin kummoisilta. Pari kertaa tavattu ja heti viety sukua tapaamaan (ei koskaan veisi tunisialaista naista niin nopeasti!!) ja puhutaan jo naimisiin menosta. Ikäero on myös iso ja en usko kenenkään tunisialaisen anopin toivovan pojalleen 20v vanhempaa vaimoa ainakaan noin nopean tapaamisen perusteella. Onko sinulla lapsia? Haluatko vielä lapsia?

    Loppuun kerron jotain positiivistakin. Tunnen suomi-tunisia parin, joka on tavannut vastaavanlaisesti. Ikäeroa heillä yli 30v. Avioliitto on kestänyt jo vuosia ja molemmat ovat onnellisia. Mies ei ole häippässyt mihinkään vaikka "pääsi" suomeen asumaan ja on kansalaisuus ja kaikki. Mutta suku ei tykkää vaan painostaa miestä kaiken aikaa hankkimaan tunisialaisen vaimon tai ainakin ikäisensä naisen jonka kanssa voisi saada lapsia jne. Mutta mies ei taivuu vaan rakastaa vanhempaa vaimoaan oikeasti eikä "hyödy" vaimosta mitään. Eli ei voi yleistää mitään tarinoita ja vaikka lähtökohdat ei olisikaan kummoiset niin elämä voi yllättää silti.

    Lyhyesti vielä: käytä aikaa tutustumiseen, älkää tehkö liian hätiköityä ratkaisuja. Ettehän te vielä edes tunne toisianne. Ette tiedä millainen toinen on oikeasti. Esittää voi toiselle kuukausienkin ajan.

    Tsemppiä ja mukavaa syksyä Soussessa, jos niin päätät.

    Joo, hiljaa hyvää tulee.Sitä minäkin olen sille pojalle yrittänyt sanoa...
    Hän on töissä erään hienon hotellin baarissa, on ollut siellä töissä ainakin yli vuoden.Pärjää hyvin ja hoitaa työnsä.Tuli Sousseen sen takia että perhe haluaisi hänen menevän naimisiin serkkunsa kanssa,jota hän ei rakasta.Sanoo haluavansa mennä naimisiin rakkaudesta.

    Perhe otti minua avoimin sylin vastaan,koko suku tuli tervehtimään ja mua vietiin kuin joku nähtävyys visiiteille.Perheeseen kuului vanhempi ja nuorempi veli ja 4 siskoa,josta 2 oli jo naimisissa. En osaa sanoa jos ne oli köyhiä,mun silmissä olivat,jos vertailee suomen oloihin.Oli kuitenkin oma talo jossa 3 h keittokomero ja lattia-reikä-wc.Mutta fiilis oli että ne todella piti minusta,antoivat lahjoja ym.Olo siellä oli mukava ja en kadu että lähdin mukaan sinne.
    En tavannut hänen serkkunsa, koska hän ei halunnut tavata sitä.
    Sitä ihmettelin itse, miksi oli semmoinen hoppu viedä mua tutustumaan perheeseen...kerroin perheen naisväelle että meillä on ikäeroa ja että minä en voi saada enää lapsia.Siitä ei ollut minkäänlaista ongelmaa kuulemma, you are his baby, oli vastaus!Niin hän itsekin sanoi että ei halua lapsia, jos vain saa minut!
    Olen myös kertonut että minulla on jo lapsia,saan kohta ensimmäisen lapsenlapsenkin!

    Itse ajattelin että mies on tosissaan, koska muuten ei veisi minut omaan perheensä luokse.Eihän hän voi joka kukkausi viedä sinne uusi tulokas..matka kotikaupunkiin on liian kalliskin, itse hän ei ollut käynyt siellä 4 kuukauteen.

    Realistisesti en usko että hän voisi elättää minua,jos tienaa 300 dinaria/kk ja yli kolmasosa menee vuokraan.

    Nyt olen ollut kotona Suomessa pari viikkoa, hän soittaa kun on rahaa,muuten minä soittelen sinne melkein joka päivä (tulee kalliksi,kun tekstiviestitkään ei toimi)
    Ajattelen että lähden kesäkuun lopussa viikoksi taas sinne...tutustumaan :-)
    ja sit päätän mitä teen syksyllä.

    se ajatus vähän vaivaa että vedetäänkö mut nenästä...olenko helppo saalis? kulttuurierot ovat suuret...olen kyllä koko ikäni matkustellut paljon ja osaan olla maassa maan tavalla ja yritän ymmärtää toisen kulttuurin eroa...

    Mitä olette puhuneet miehen kanssa? Haluaako hän suomeen vai asuisitteko tunisiassa? Olette varmaan jotain suunnitelleet kun avioliitosta on ollut jo puhetta?

    Ihan rehellisyyden nimissä ei nuo lähtökohdat kovin hyviltä vaikuta ja minusta sinulla on syytä olla myös ainakin hieman epäluuloinen tarkoitusperistä. Ja siksi edelleenkin kehoitan etenemään hitaasti. Katsele ihan rauhassa miten suhde etenee ja tuleeko mitään pyyntöjä tai vaateita miehen osalta liittyen rahaan, matkalippuihin, vanhemilleen tms.

    Ei hän varmistikaan joka kuukausi uutta morsianehdokasta kotiinsa ole vienyt. Mutta et voi olla varma siitä kuinka montaa on pyytänyt kotiinsa mutta eivät ole suostuneet... Et myöskään voi tietää mitä mies on sinusta perheelleen sanonut. On voinut kertoa teidän tunteneen jo kuukausien ajan tai sinun luvanneen viedä hänet eurooppaan töihin tai sinulla olevan paljon omaisuutta tms. Ihan oikeasti nämä ei ole mitään rajaesimerkkejä vaan näin köyhät, kouluttamattomat tekevät. Mutta koska en tapausta muuten tiedä etkä sinäkään vielä miestä tunne kunnolla niin hiljaa katselleen saat tarkoitusperän selville ja tiedät onko hän tosissaan puheissaan.

    Tiedän yhden parikymppisen hotellissa työskentelevän pojan. Hänellä on morsianehdokkaita joka sormelle tuplasti tai ehkä triplasti. Vain yhden hän on vienyt kotiinsa (häntä 15 vuotta vanhempi nainen) mutta hänellä on kotona valokuva-albumissa valokuva jokaisesta näistä ehdokkaista ja hänen perheensä katselee sitä ihan avoimesti naureskellen kuinka pojalla on ehdokkaita kuin perunoita pellossa. Hän ei ole vielä päättänyt kenen näistä kanssa avioituu mutta tsäännsi olisi lähes jokaisen kanssa. Kyseessä on köyhä, ei kovin uskonnollinen perhe jolle olisi lähes lottopotti kun yksi pojista pääsisi tekemän töitä eurooppaan ja lähettäisi rahaa muulle perheelle tunisiaan.

    Tunisialaiset ihmiset ja perheet ovat erittäin ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Vaikka he eivät ulkomaalaisesta morsainehdokkaasta pitäisi niin eivät he sitä näyttäisi. Vaan kertovat totuuden vain omilleen. Perhe vaikuttaa paikallisittainkin köyhältä (reikälattiavessa..).

    Uskon ensi-ihastuksiin mutta en rakastumisiin. Minusta rakkauteen tarvitaan paljon enemmän kuin parin viikon tuttavuus. Joten henkilökohtaisesti en uskoisi pätkääkään kenenkään rakkauspuheita noin lyhyellä ajalla.

    Toki on miehiä, jotka eivät lapsia ikinä halua. Mutta tunisialaiset ovat todella lapsirakkaita ja perheen jatkaminen on ihan itsestäänselvä asia. En siis uskoisi kenenkään miehen sanoihin, ettei ikinä halua lapsia. Nuoren miehen mieli voi muuttua myöhemmin. Mutta, jos itse sen tiedostat ja hyväksyt aviotuessasi itseäsi paljon nuoremman miehen kanssa niin eihän siinä silloin mitään. Jos tiedät, että mielen niin muuttuessa mies saattakin jättää niin asia on eri. Sama koskee uskonnollisuutta. Vaikka mies ei nyt vaikuta lainkaan uskovaiselta (työ baarissa, seurustelu kanssasi jne) niin iän ja perheen perustamisen myötä monien arvomaailma muuttuu, jolloin täysin tapauskovasta muslimimiehestä saattaa tulla erittäin tiukasti islamia noudattava. Myös perhe saattaa alkaa painostamaan perheenlisäystä jossain vaiheessa.

    Vielä jotain postiivista loppuun. Tiedän useita lomaromanssista alkaneita liittoja jotka on perusttu nopeasti ja joissa miehen alkuperäinen aikomus on ollut vain päästä eurooppaan ihan kenen mukanan tahansa. Mutta vuosien aikana mies on ihan oikeasti rakastunut naiseen ja perustanut perheen hänen kanssaan aidosta halusta eikä vain hyötyäkseen.

    No tämä on nyt tälläistä jossittelua asialla. En tunne sinua enkä miesystävääsi. Mutta olen yli 20 vuotta seurannut suomi-arabi liittojen muodostumisia sekä eroja hyvin läheltä niin suomesta kuin tunisiasta käsin, joten uskallan sanoa tietäväni jotain asiasta/kulttuurista. Ja siksi uskallan joidenkin tiettyjen piirteiden perusteella hieman yleistää asiaa.

    Pidät vain järjen päässäsi vaikka sydän pamppailisikin tuhatta ja sataa :D

    Äänestä

  • Täti Monika kirjoitti:

    Kävin Soussessa pari kertaa maalis-huhtikuussa ja ekan kerran aikana tapasin miehen jonka kanssa nyt pidän yhteyttä.Toisen vierailun aikana hän vei minut tapaamaan perheensä.Kaikki sanoivat pitävänsä minusta ja toivovansa että menisimme naimisiin!
    Mies on minua paljon nuorempi-yli 20 v nuorempi-sitä ei häntä haittaa, mutta minua kyllä.Hän sanoo rakastavansa minua ja lupaisi odottaa kunnes taas voin tulla hänen luokseen.
    Nyt luin kaikkien kirjoitukset tän tapaisista jutuista-ja taas epäröin hänen sanaansa-voiko siihen luottaa?
    Olen ajatellut ottaa vuorotteluvapaata töistä ja lähteä syksyksi sinne...
    Oliskohan parasta unohtaa koko jätkä?

    Minuunkin on eräs itseäni nuorempi mies pitänyt tiiviisti yhteyttä matkani jälkeen....Mistäpäin tämä sinun ystäväsi on kotoisin?

    OLisi kiva kirjoitella kanssasi kokemuksista, koska kuulostaa aivan kuin minulle tapahtuneelle, tosin jätin kyllä tämän vain siihen ainjutkertaiseen 10 päivään, mutta sydän oli kyllä silloin siellä pitkään , vaikka minä täällä

    Äänestä

  • toinen saman kokenut kirjoitti:

    nuorempi mies tietysti minullakin,vanhemmat siellä on jo naimisissa. 2 vuotta kuulemma seurustellaan,sitten mennään vihille,nyt on kulunut jo 1,5v ja alan vakavasti harkitsemaan yhteydenpidon lopettamista.. :( nuori mies kun on,varmasti haluaa vielä lapsia jonain päivänä ja minä olen kyllä omani jo tehnyt.
    ja toisaalta,vähän jo hiipuu tämä hehku,tiedän varmasti etten ole ainoa.. vaikea tilanne..

    Äänestä

  • matkailu avartaa kirjoitti:

    Minuunkin on eräs itseäni nuorempi mies pitänyt tiiviisti yhteyttä matkani jälkeen....Mistäpäin tämä sinun ystäväsi on kotoisin?

    Hei,
    Aivan kuten arvasinkin en ole ainoa tässä veneessä!
    Tämä minun tuntemani nuori mies on kotoisin pienestä kylästä nimeltä Feriana. Mutta sieltäpäin on aika monta hänen kavereita myös.

    Jos haluat niin voidaan jatkaa kirjoittamista suoraan, tämän palstan ulkopuolella...

    Äänestä

  • Täti Monika kirjoitti:

    Hei,
    Aivan kuten arvasinkin en ole ainoa tässä veneessä!
    Tämä minun tuntemani nuori mies on kotoisin pienestä kylästä nimeltä Feriana. Mutta sieltäpäin on aika monta hänen kavereita myös.

    Jos haluat niin voidaan jatkaa kirjoittamista suoraan, tämän palstan ulkopuolella...

    Laitatko e-mail osoitteesi...

    Äänestä

  • niimpä, varmaan löytyy usei... kirjoitti:

    Laitatko e-mail osoitteesi...

    Kirjoita mulle tähän osoitteeseen - olis mukavaa!

    [email protected]

    Äänestä

  • toinen saman kokenut kirjoitti:

    OLisi kiva kirjoitella kanssasi kokemuksista, koska kuulostaa aivan kuin minulle tapahtuneelle, tosin jätin kyllä tämän vain siihen ainjutkertaiseen 10 päivään, mutta sydän oli kyllä silloin siellä pitkään , vaikka minä täällä

    niin laita sinäkin suoraan mulle s:postia

    [email protected]

    ja kaikki muutkin jotka haluavat tästä asiasta
    jutella...seriously!

    Äänestä

  • minareetti kirjoitti:

    Mitä olette puhuneet miehen kanssa? Haluaako hän suomeen vai asuisitteko tunisiassa? Olette varmaan jotain suunnitelleet kun avioliitosta on ollut jo puhetta?

    Ihan rehellisyyden nimissä ei nuo lähtökohdat kovin hyviltä vaikuta ja minusta sinulla on syytä olla myös ainakin hieman epäluuloinen tarkoitusperistä. Ja siksi edelleenkin kehoitan etenemään hitaasti. Katsele ihan rauhassa miten suhde etenee ja tuleeko mitään pyyntöjä tai vaateita miehen osalta liittyen rahaan, matkalippuihin, vanhemilleen tms.

    Ei hän varmistikaan joka kuukausi uutta morsianehdokasta kotiinsa ole vienyt. Mutta et voi olla varma siitä kuinka montaa on pyytänyt kotiinsa mutta eivät ole suostuneet... Et myöskään voi tietää mitä mies on sinusta perheelleen sanonut. On voinut kertoa teidän tunteneen jo kuukausien ajan tai sinun luvanneen viedä hänet eurooppaan töihin tai sinulla olevan paljon omaisuutta tms. Ihan oikeasti nämä ei ole mitään rajaesimerkkejä vaan näin köyhät, kouluttamattomat tekevät. Mutta koska en tapausta muuten tiedä etkä sinäkään vielä miestä tunne kunnolla niin hiljaa katselleen saat tarkoitusperän selville ja tiedät onko hän tosissaan puheissaan.

    Tiedän yhden parikymppisen hotellissa työskentelevän pojan. Hänellä on morsianehdokkaita joka sormelle tuplasti tai ehkä triplasti. Vain yhden hän on vienyt kotiinsa (häntä 15 vuotta vanhempi nainen) mutta hänellä on kotona valokuva-albumissa valokuva jokaisesta näistä ehdokkaista ja hänen perheensä katselee sitä ihan avoimesti naureskellen kuinka pojalla on ehdokkaita kuin perunoita pellossa. Hän ei ole vielä päättänyt kenen näistä kanssa avioituu mutta tsäännsi olisi lähes jokaisen kanssa. Kyseessä on köyhä, ei kovin uskonnollinen perhe jolle olisi lähes lottopotti kun yksi pojista pääsisi tekemän töitä eurooppaan ja lähettäisi rahaa muulle perheelle tunisiaan.

    Tunisialaiset ihmiset ja perheet ovat erittäin ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Vaikka he eivät ulkomaalaisesta morsainehdokkaasta pitäisi niin eivät he sitä näyttäisi. Vaan kertovat totuuden vain omilleen. Perhe vaikuttaa paikallisittainkin köyhältä (reikälattiavessa..).

    Uskon ensi-ihastuksiin mutta en rakastumisiin. Minusta rakkauteen tarvitaan paljon enemmän kuin parin viikon tuttavuus. Joten henkilökohtaisesti en uskoisi pätkääkään kenenkään rakkauspuheita noin lyhyellä ajalla.

    Toki on miehiä, jotka eivät lapsia ikinä halua. Mutta tunisialaiset ovat todella lapsirakkaita ja perheen jatkaminen on ihan itsestäänselvä asia. En siis uskoisi kenenkään miehen sanoihin, ettei ikinä halua lapsia. Nuoren miehen mieli voi muuttua myöhemmin. Mutta, jos itse sen tiedostat ja hyväksyt aviotuessasi itseäsi paljon nuoremman miehen kanssa niin eihän siinä silloin mitään. Jos tiedät, että mielen niin muuttuessa mies saattakin jättää niin asia on eri. Sama koskee uskonnollisuutta. Vaikka mies ei nyt vaikuta lainkaan uskovaiselta (työ baarissa, seurustelu kanssasi jne) niin iän ja perheen perustamisen myötä monien arvomaailma muuttuu, jolloin täysin tapauskovasta muslimimiehestä saattaa tulla erittäin tiukasti islamia noudattava. Myös perhe saattaa alkaa painostamaan perheenlisäystä jossain vaiheessa.

    Vielä jotain postiivista loppuun. Tiedän useita lomaromanssista alkaneita liittoja jotka on perusttu nopeasti ja joissa miehen alkuperäinen aikomus on ollut vain päästä eurooppaan ihan kenen mukanan tahansa. Mutta vuosien aikana mies on ihan oikeasti rakastunut naiseen ja perustanut perheen hänen kanssaan aidosta halusta eikä vain hyötyäkseen.

    No tämä on nyt tälläistä jossittelua asialla. En tunne sinua enkä miesystävääsi. Mutta olen yli 20 vuotta seurannut suomi-arabi liittojen muodostumisia sekä eroja hyvin läheltä niin suomesta kuin tunisiasta käsin, joten uskallan sanoa tietäväni jotain asiasta/kulttuurista. Ja siksi uskallan joidenkin tiettyjen piirteiden perusteella hieman yleistää asiaa.

    Pidät vain järjen päässäsi vaikka sydän pamppailisikin tuhatta ja sataa :D

    Puhuttiin monta kertaa tulevaisuudesta. Hän kehotti mua hoitamaan asiat Suomessa ja sit muuttamaan Sousseen. Puhuttiin myös siitä että hän tulisi Suomeen, mut jostain syystä sain sen käsityksen että hän mieluummin halus mut sinne. Suomessakin vaikeeta saada töitä, hänen mielestä minulla olis paremmat mahdollisuudet siellä.

    Olinkin pikkaisen epäluuloinen alusta asti ollut. Ekan vierailun jälkeenkin sanoin että uusia naisia on tulossa joka viikko Suomesta ja Ruotsista.Olen ottannut aika lailla siltä kannalta että olen leikissä mukana niin kauan kuin haluan,jos tulee kovia vaatimuksia rahasta tai muusta niin lopetan leikin.
    Tarjoan ruoat,juomiset,taksit niin kauan kun saan hyvän kohtelun.Pidän jäitä hatussa!

    Minäkin olen samaa mieltä että myöhemmin hänen kantansa muuttuu, koskien lapsia ja uskontoa...

    Olen ollut rehellinen ja kertonut hänelle että minä en enää tee lapsia, eka lapsenlapsi syntyi pari päivää sitten!

    Senkin sanoin, että olen vannonut että en mene naimisiin toista kertaa elämässäni.
    Nämä kaikki puheet rakkaudesta ja naimisiin menostahan on enimmäkseen vain ollut hänen puheita, minä olen jo siinä iässä että paljon on nähty ja tehty- ja tästä tarinasta otan kaiken sen hyvän minkä se antaa! Pidän hänestä paljon, mutta en koskaan voi olla 100varma hänestä.

    Kiitos paljon hyvistä neuvoista - palaan asiaan jos tarve vaatii!!

    Onneksi olkoon ensimmäisestä lapsenlapsesta!! :))

    Mä kyllä arvasin, että olet jalat maassa tyyppiä etkä ainakaan enää sinisilmäinen. Hyvä asenne ja järki päässä niin kyl sä pärjäät ystäväsi kanssa.

    Kaikkea hyvää sinulle toivoen, minareetti

    ...vielä miksi tekstiviestit ei toimi Suomen ja Tunisian välillä??
    Soitin Soneraan ja siellä eivät osanneet sanoa mitään.
    Hänellä on Tunisianan liittymä ja se ei varmaan sovi yhteen Soneran kanssa.
    Toinen kaveri Soussessa on Tunicellin liittymä ja sen viestit tulevat perille. Mutta jos lähetän takaisin- ei onnistu...

    Ja nettiä nämä kundit eivät osaa käyttää....

    Äänestä

  • minareetti kirjoitti:

    ..mutta kun kerta kysyt. :)

    En sanoisi, että unohda koko heppu. Mutta kehottaisin käyttämään aikaa häneen tutustumiseen. Oikea rakkaus odottaa. Mikään kiire ei ole naimisiin tai yhteen muuttoonkaan. Jos mies on tosissaan niin hän odottaa ja tutustuu rauhassa. Miksi et voisi lähteä hänen luokseen syksyllä. Silloin saisitte aikaa tutustua.

    Mitä mies tekee Soussessa? Onko töissä? Millainen perheen koti oli? Köyhiä tai rikkaita vai tavallisia duunareita? Onko perheen ainut tai vanhin poika? Pystyisikö hän elättämään sinut ja tarjoamaan kodin vai olisitko sinä se joka elättää?

    Pakko sanoa, että lähtökohdat ei näytä kovin kummoisilta. Pari kertaa tavattu ja heti viety sukua tapaamaan (ei koskaan veisi tunisialaista naista niin nopeasti!!) ja puhutaan jo naimisiin menosta. Ikäero on myös iso ja en usko kenenkään tunisialaisen anopin toivovan pojalleen 20v vanhempaa vaimoa ainakaan noin nopean tapaamisen perusteella. Onko sinulla lapsia? Haluatko vielä lapsia?

    Loppuun kerron jotain positiivistakin. Tunnen suomi-tunisia parin, joka on tavannut vastaavanlaisesti. Ikäeroa heillä yli 30v. Avioliitto on kestänyt jo vuosia ja molemmat ovat onnellisia. Mies ei ole häippässyt mihinkään vaikka "pääsi" suomeen asumaan ja on kansalaisuus ja kaikki. Mutta suku ei tykkää vaan painostaa miestä kaiken aikaa hankkimaan tunisialaisen vaimon tai ainakin ikäisensä naisen jonka kanssa voisi saada lapsia jne. Mutta mies ei taivuu vaan rakastaa vanhempaa vaimoaan oikeasti eikä "hyödy" vaimosta mitään. Eli ei voi yleistää mitään tarinoita ja vaikka lähtökohdat ei olisikaan kummoiset niin elämä voi yllättää silti.

    Lyhyesti vielä: käytä aikaa tutustumiseen, älkää tehkö liian hätiköityä ratkaisuja. Ettehän te vielä edes tunne toisianne. Ette tiedä millainen toinen on oikeasti. Esittää voi toiselle kuukausienkin ajan.

    Tsemppiä ja mukavaa syksyä Soussessa, jos niin päätät.

    Kuullosti kiinnostavalta Minareetti, että sinulle on jo vuosien ajan kokemusta suomi-"arabi" - parien "tarkkailiusta", siksi haluaisinkin kuulla lisää mielipiteitäsi tai ehkä nimenomaan faktoja. Ja muiden myös.
    Minuun myös ihastui tai miksi sitä sitten haluaakin kutsua, itseäni puolet nuorempi mies=poika. Kysymys kuuluukin onko tunisialaisilla miehillä sellainen naismaku vai ns. taloudellista silmää?
    Olen erittäin paljon matkustellut, myös Afrikassa, jossa mm. olen myös työskennellyt useampia vuosia eli en kai olen ihan kamalan sinisilmäinen. Mutta jotenkin luotin, että se mitä poika kertoi perheestään, itsestään jne., oli totta. Hän kertoi mm. että hänen ainoa kokemuksensa sukupuolisuhteiden alalta oli puolalaisen "sellaisen" naisen kanssa? Onko tämä myös se aina kerrottu tarina, sanovatko kaikki niin, vai voiko se olla myös totta? Sinänsä tällä ei ole merkitystä, sillä itse en sellaista matkailua harrasta, mutta tarkistus puhuuko totta vai tarinaa.
    Hän on vanhin perheen neljästä pojasta, heillä on matkamuistoliike (aika iso) vanhassa kaupungissa, mutta myös kiinteistöjä, joita vuokraavat. Hän kertoikin, että isän puolen suku on enemmän bisnes-miehiä, kun taas äidin puolen ei, ja että nämä asuvat pienemmissä taloissa, jotka eivät helsinkiläistä asumista pienempiä ainaakaan olleet. Isä on luvannut hänelle yhden asuinnoista lahjaksi, kun hän menee naimisiin, mutta hän sanoi, että haluaa rakentaa oman (kerroksen) oman makunsa mukaan, eikä ottaa isältään.
    Hänen tätinsä mies on lääkärinä Helsingissä, minut kutsuttiin syömään tätin (ikäiseni) - joka nyt asuu Tunisiassa, sillä haluaa pojilleen tunisialisen koulutuksen- luokse syömään ja puhuimme suomea ja Suomesta. Täti oli todella mukava ihminen.
    Poika vaikutti todella aidolta ja kiltiltä ihmiseltä, jonka sydän oli todella ns. kultainen, vaikka kuullostaa kliseeltä, vai onko kaikilla tunisialaisilla "kultainen sydän"?
    Hän puhui nuoresta iästään huolimatta useaa kieltä, joista pari meille yhteistä, mutta aloitimme englannilla ja hän toivoi meidän puhuvan sitä, koska se oli hänen heikoimpia kieliään.
    Hän antoi minulle useamman läksiäislahjan tai oikeastaan halusi antaa lahjan kotiväelleni.
    "Laajasta ulkomaankokemuksestani" huolimatta vaikutuksen minuun todella teki hänen miellyttävä, huomaavainen kommunikointinsa, jota on vähän vaikea kuvailla, mutta esim. tyyliin hänen kotiinsa syömään mennessämme, hän sanoi, että "hei haluan sanoa yhden asian, että jos en anna samalla tavalla koko ajan huomiota sinulle ja halaile yms. se johtuu perheen kunnioittamisesta" ja toivoi, etten vain siitä loukkaantuisi. Itse olin samaa mieltä, ettei perheen luona mitään käsistä pitelyä harrasteta, mutta ns. "varoituksestaan" huolimatta, hän oli täydellinen kavaljeeri kotonakin.
    Minua ikäero "hävettää", hänestä sillä ei ole mitään merkitystä ja hän toivoi, etten siitä puhuisi enää (muutaman kerran jälkeen), koska se oli niin merkityksetön asia. Hän oli myös kertonut vanhemmilleen ikäni, ja ainakin hänen mukaansa se ei heitä haitannut. He pitävät "mentaliteestani" ja positiivisuudestani aj ilkoisuudestani, hänen mukaansa.
    Mitä kommentoisitte?
    - mysö vanhempi nainen

    Äänestä

Kiva kuulla, että olitte tyytyväisiä. Kiinnostaisi vielä kuulla, minkälaiset huoneet olivat Kanta Residencessä, minkälaiset sänkytilat? Olivatko huoneet remontoituja? Mikä oli matkatoimistonne, meillä Tjäreborg?
Entä onko tietoa hinnoista, jos ruokailee illalla hotellilla.

Äänestä
  • kantassa on tosiaan hyvät ruuat mun kokemusken mukaan. pizzat n.5d (3€), lampaankyljykset nam :D 12d (7,20€) näitä saa ostettua allas alueiden välissä olevasta ulkoravintolasta.

    Jos haluaa mennä syömään hotellin buffet illalliselle, lämminruoka on vaittu annos ja muu ruoka noutopöydästä n.18d (n.10€)

    Rannalla myös hotellin snack bar josta saa pientä purtavaa, ranskikset n.3d (1.80€)

    Eli nälkää ei tarvitse lomalla nähdä ;)

    Äänestä

  • äippä lähdössä?meillä lähtö 6.6 ja kova on jo hinku matkaan.mitä ruoanlaittovälineitä kaapista löytyi,jos ketjun aloittaja voisi kertoa.

    Äänestä

  • raunio1 kirjoitti:

    äippä lähdössä?meillä lähtö 6.6 ja kova on jo hinku matkaan.mitä ruoanlaittovälineitä kaapista löytyi,jos ketjun aloittaja voisi kertoa.

    jos vastaukseni kelpaa niin voin minäkin kertoa, 6. vuosi ky. hotellissa....

    kattila, paistinpannu, lautaset, lasit, aterimet, lävikkö, muutama veitsi, kuorimaveitsi, iso lusika/kauha

    Huoneiden keittiövarustuksessa saattaa olla tietty eroja mutta naitä suosittelen mukaan:

    kannattaa ottaa ainakin muutama terävä veitsi, kurimaveitsi myös jos porokahvi tai nescafe ei kelpaa oma suodatin mukaan. Itse otan pienen leikkulaudan myös...

    hyvää matkaa 6.6! itse olen hotellilla hieman aikaisemmin :)

    Äänestä

  • palmu kirjoitti:

    ei meillä todellakaan ollut noin runsaat. Löytyi pieni kannu, jossa keitimme vettä. Suodatin oli! Sitten metallivati ja paistivati. Pari haarukkaa, veistä, lusikkaa, kahvikuppia ja lautasta.
    Huone oli remontoitu kaksio. Huoneisto tilava ja makkarissa oli tuplasänky, olkkarissa oli leveät sohvat (. 120), joista tuli peti.
    Keittiö oli baarikeittiö, eli varsinaista ruokapöytää ei ollut, vaan baarijakkarat (4 kpl). Vessa ja kylpyhuone oli erikseen.
    Sieltä löytyy edullisia ruokapaikkoja todella paljon. Ongelmana on löytää paikallista ruokaa. Kala on todella hyvää.
    Hotellin vieressä olevan supermarketin sisällä on pikaruokala, siellä voi syödä tai ottaa mukaan. Tonnikalaleipä on herkullinen ja runsas!
    Nauttikaa!

    Äänestä

  • välineet kirjoitti:

    Siellä on sitten remontoitu ihan kunnolla!! ei ennen ollut baarikeittiöitä...

    Oliko huoneet "rakennettu" kahdesta yksiöstä? oliko siis yksi sisäänkäynti, yksi vessa? Eli makuuhuonesta löytyy parisänky, tuleeko sohvista toinen vuode? Te olitte ostaneet siis kaksion?

    Kiitos etukäteen vastauksesta! :)

    Äänestä

  • raunio1 kirjoitti:

    äippä lähdössä?meillä lähtö 6.6 ja kova on jo hinku matkaan.mitä ruoanlaittovälineitä kaapista löytyi,jos ketjun aloittaja voisi kertoa.

    Lähdetään 30.5. Toivottavasti on hyvät ilmat!

    Äänestä

  • palmu kirjoitti:

    Siellä on sitten remontoitu ihan kunnolla!! ei ennen ollut baarikeittiöitä...

    Oliko huoneet "rakennettu" kahdesta yksiöstä? oliko siis yksi sisäänkäynti, yksi vessa? Eli makuuhuonesta löytyy parisänky, tuleeko sohvista toinen vuode? Te olitte ostaneet siis kaksion?

    Kiitos etukäteen vastauksesta! :)

    etukäteen varattu. Eli yksi sisäänkäynti. Parveke oli puutarhaan päin. Vessoja oli yksi, siellä vain pönttö. Kylppäri oli iso, ammeella varustettu. Sohvia oli kaksi, leveitä molemmat. En usko, että niitä saa levitettyä. Makkarissa oli parisänky.
    Osa huoneista on remontoitu, näin käsitin. Tjäreborg sijoittaa remontoidulle puolelle. Halogeenivalot ihan oli!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

palanneena kirjoitti:

voin sanoa, että Tunisia on hieno maa. Pitää vain olla asenne itsellä kohdallaan. He arvostavat tinkimisen taitoa, ystävällistä ja tiukkaa ei- sanan käyttöä. Naimisiin olisi kyllä päässyt jo ekana päivänä!Nopeasti ystävystyy paikallisten kanssa, jos sitä haluaa.
Olimme Port el Kantausissa, hotelli Kanta residence. Voin suositella, sekä perheille että nuorille. Todella siisti ja puhdas paikka. Porttivahti on ja allas-aluellaa meihiä, joiden tehtävä on keksiä tekemistä (ei maksa). Niinpä vesijumppasimme viikon.Altailla ei rokki soi, joten rauhaisaa on. Puutarha on ihana ja hotellin (Kanta) puolella ohjelmaa joka ilta. Sopii myös lapsille! Residencen puolella ruokaa ei puutteellisista välineistä johtuen voi tehdä, mutta annokset ravintolaoissa on isot. Lähellä olevan marketin ohessa "grilli", jossa hyvää ruokaa! Söimme kaikkea, ei vaivoja.Hotellin ranta-alueelle ei kaupustelijat saa tulla, joten minun päiväunia ei häirinnyt kukaan.Kehuivat kahta paikallista discoa, ei omaa kokemusta. Turvallista oli liikkua. Paikka on pieni, joten sen kiertää nopeasti ja sitten voikin vain levätä.
Retkillä emme käyneet.
Kelit suosivat ja sitten on kuuma! Korkat suojakertoimet mukaan! Soussen medinassa käytiin, oli vain liian kuuma kiertää. Olimme paikallisten puolella (ihania kuppiloita), tinkikää! Paitsi, että hinta tulee kohdalle, se on kivaa molemminpuolin. Sitten kätellään ja sitä rataa. Omassa lomapaikassa kauppiaat muistivat muutaman päivän jälkeen ja huutelivat kuinka päivä on mennyt. Ei tuo häirinnyt.Paikalliset tietävät parhaat ruopkapaikat!
Se mikä ihmetetti, oli paikallisten miesten haluttomuus naida oman maan tyttöjä. Onko todella näin? Ovat kuulema ahneita? Usean paikallisen kanssa juttelin ja näin kaikki sanoivat. Myös sen jälkeen, kun selvisi, etten ollut kiinnostunut romanssista.
Lopuksi, kiertäkää pari päivää ja vertailkaa hintoja. Sitten vasta kukkarot auki. Laukut, kengät halpoja. Ihania koruja!
Iloista lomaa sinne lähteville!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu