Sijareille

Vuodesta -83 voimassa ollut Lastensuojelulaki puhuu perheen jälleenyhdistymisen puolesta. Kuitenkin vuosien ajan viranomaiset ovat laittomasti jakaneet lapsia pitkäaikaisiin ja 'lopullisiin' sijoituksiin, jossa sijaisperheet ovat eittämättä innokkaana osapuolena olleet tätä laittomuutta harjoittamassa.

Laki on määrännyt myös viranomaiset järjestämään esim. alkoholistivanhemmille kuntoutusta, mutta sitä ei ole tehty läheskään, ei läheskään kaikissa tapauksissa. Lain mukaan pitäisi huoltosopimukseen merkitä huostaanoton syy, sekä keinot, joilla syyt pyritään poistamaan ja arvioitu määräaika tavoitteen saavuttamiseksi.

On olemassa tänäkin päivänä bio-vanhempia, joille ei ole edes kerrottu huostaanoton syytä, ei ole tehty huoltosopimuksia, ei ole annettu kuntoutusta, siis ei ole tehty eletäkään huostaanoton purkamiseksi... Mutta mitä sen sijaan on tehty? On luvattu SIJAREILLE olla palauttamasta lapsia omille vanhemmilleen!

Jos ette itse tajua, millaiseen laittomuuteen te olette osallisia, niin mistä se muusta on kiinni kuin silkasta typeryydestä tai rahanahneudesta? Ja sillä tavalla kuin te haukutte lasten vanhempia esim. ketjussa "Arvokkaat lasten omat..", niin ei tarvitse ihmetellä, jos vähitellen alkaa nousta ihmisiä, jotka sanovat teille suoria sanoja!

Minä kuulun siihen ryhmään bioja, joilta todella on otettu lapsi huostaan ilman yhden ainoaa laillista syytä, yksikään em. mainitussa ketjussa esittämänne arvaus ei ole oikeaan osunut meidän kohdallamme. Tunnen kymmeniä samoin kohdeltuja vanhempia, samoin se liitto, johon lapseni kanssa kuulun.

Helinää te kyllä jaksatte täällä haukkua kuin pahaiset yläastehäiriköt, ettekä tajua sitä, että teitä vastassa on suuri joukko vanhempia, joista kyllä löytyy voimaa nousta vastustamaan sitä laitonta ja sairasta instituutiota, jota te olette olleet mukana rakentamassa! Me emme ole päihde- tai mielenterveysongelmaisia, ei ole kyvyttömyyttä vanhemmuuteen, ei ole välinpitämättömyyttä ja rakkaudettomuutta lapsia kohtaan. Mutta mitä teidän liki jokaisesta viestistänne saa lukea bio-palstallakin?

Adoptoikaa niitä lapsia, joita teille on laittomasti annettu lopullisiin sijoituksiin! Nyt kun sijareiden edut ovat ohittaneet lasten ja meidän vanhempien edut, niin pistäkää Paloniemi ajamaan läpi adoptiolakiuudistusta niin, että saatte näyttää todellisen lapsirakkautenne niiden kohdalla, jotka ovat OIKEASTI sen tarpeessa. Ei tarvitse sen jälkeen kitistä palkan pienuutta, eikä sitä, että toisten pitää "osoittaa kiitollisuutta vieraan lapsen hoitamisesta", vaikka teettekin sitä palkkaa vastaan.

Minulle ja monelle riitti nyt teidän taholtanne tuleva jatkuva aiheeton haukkuminen ja mollaaminen. Ottakaa asioista selvää ja puhukaa vasta sitten! Lukekaa eduskunnan sivuilta uusi Lastensuojelulaki ja sen PERUSTELUT, joissa on näkyvillä taulukko, jonka sisältämistä tiedoista täällä myös näköjään Helinää on haukuttu. Jos se taulukko on mielestänne paikkansa pitämätön, niin vaatikaa lain säätäminen uusiksi ja painukaa itse suureen lakivaliokuntaan asiantuntijajäseniksi niiden sijasta, joita siellä lain laatimisen yhteydessä kuultiin.

Saa täällä ihmetellä Merkat ja muut, miten sijareita arvostellaan, mutta itsepähän olette tämän "keskustelukulttuurin" tänne luoneet. Jos mielestänne on kaipaamaanne "rakentavaa keskustelua" jatkuva bio-vanhempien haukkuminen silloinkin kun siihen ei ole mitään aihetta, niin kyllä täytyy sanoa, että olette karvanne näyttäneet, millaisia lastensuojelijoita te olette.

Ja sijaisperheissä kaltoinkohdellaan lapsia, pahoinpidellään niin fyysisesti kuin henkisesti, käytetään alkoholia, riidellään, eikä lasten oloista ole mitään valvontaa. Toista vuotta sitten täällä oli niin törkeää tekstiä sijareiden kirjoittamana, että harmittaa vieläkin, kun en tehnyt lastensuojelu- tai rikosilmoituksia, että IP-osoitteet olisi selvitetty. Ja niillä samoilla sijareilla on lapsia vielä tänäkin päivänä!

Te vähättelette täällä rahanahneutenne takia laittomien huostaanottojen määrää ja viranomaismielivaltaa, mutta minä sanon, että hyvät sijaisvanhemmat ovat joukossanne vähemmistönä. Taholtanne tulevan aiheettoman haukkumisen vielä olisin sietänyt, mutta että pitää vastustaa kaikkia mahdollisia lasten olojen ja oikeuksien parannusesityksiä, mitä tänne ikinä kirjoitetaan, niin se menee totisesti yli ymmärryksen ja sietokyvyn!

Ei voi sanoa muuta kuin, että on oltava pahasti vikaa sellaisten ihmisten asenteissa, jotka eivät siedä edes puhetta huostaanottotoimien oikean ajoituksen puolesta, että oikeasti apua tarvitsevat lapset saataisiin ajoissa turvaan. Päinvastoin te käytätte sitä keppihevosena väitteissänne, että aiheettomia huostaanottoja ei muka olisi! Mikä teille oikein kelpaa lopulta? Sekö, että huostaanottojen määrä kasvaa räjähdysmäisesti kuten tähänkin asti? Käsittämätöntä!
2379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sopivasti tasaisin väliajoin koskien esimerkiksi
- kaikkien huostaanotettujen lasten vanhempien juoppoutta
- sijaistoiminnan hyvyyttä ja pyyteettömyyttä.

Mutta kun asioita tutkitaan tarkemmin
niin totuushan tulee aina julki
- huostaanottojen todelliset/tilastolliset syyt (...vain 1/3 alkoholin käytön vuoksi)
- sijaistoiminnan "hyvyys ja pyytettömyys" (palkat, palkkiot, kulukorvaukset, harrasterahat jne... money talks)

Äänestä
  • -lasten vanhemmille
    -lasten ja äitiysneuvoloihin
    -päivähoitoon
    -kouluterveyshuoltoon
    -lastensuojeluun
    -sijaishuoltoon
    -nuorisotyöntekijöille
    -kerhojen ohjaajille
    -opettajille, siis kaikille,

    jotka ovat lasten kanssa varsinkin työkseen tekemisissä, että ainakin autisminspektrin lapset voitaisiin pelastaa väärältä hoidolta, hoidotta jäämiseltä ja turhilta huostaanotoilta.
    Lastensuojelun järkeistämiseen tuon on ensimmäinen askel lastenoikeuksien kannalta, koska se koskee kuitenkin niin suurta joukkoa lapsia.

    Sitten muut avohuollon tuet on saatava toimimaan poliittisiin päättäjiin kohdistuvien sanktioiden uhalla. Ja vanhempien vaatimuksesta kaikki turhat huostaanotot pitäisi käsitellä rikosoikeudessa! Muuten ei aiheellistenkaan huostaanottojen kohdalla ole mahdollista saada perheille mitään oikeutta silloin, kun lasten huostaanotossa ei ole lakia noudatettu, eikä perheen jälleen yhdistymseen pyritty lain vaatimalla tavalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ajattelun aihetta kirjoitti:

Vuodesta -83 voimassa ollut Lastensuojelulaki puhuu perheen jälleenyhdistymisen puolesta. Kuitenkin vuosien ajan viranomaiset ovat laittomasti jakaneet lapsia pitkäaikaisiin ja 'lopullisiin' sijoituksiin, jossa sijaisperheet ovat eittämättä innokkaana osapuolena olleet tätä laittomuutta harjoittamassa.

Laki on määrännyt myös viranomaiset järjestämään esim. alkoholistivanhemmille kuntoutusta, mutta sitä ei ole tehty läheskään, ei läheskään kaikissa tapauksissa. Lain mukaan pitäisi huoltosopimukseen merkitä huostaanoton syy, sekä keinot, joilla syyt pyritään poistamaan ja arvioitu määräaika tavoitteen saavuttamiseksi.

On olemassa tänäkin päivänä bio-vanhempia, joille ei ole edes kerrottu huostaanoton syytä, ei ole tehty huoltosopimuksia, ei ole annettu kuntoutusta, siis ei ole tehty eletäkään huostaanoton purkamiseksi... Mutta mitä sen sijaan on tehty? On luvattu SIJAREILLE olla palauttamasta lapsia omille vanhemmilleen!

Jos ette itse tajua, millaiseen laittomuuteen te olette osallisia, niin mistä se muusta on kiinni kuin silkasta typeryydestä tai rahanahneudesta? Ja sillä tavalla kuin te haukutte lasten vanhempia esim. ketjussa "Arvokkaat lasten omat..", niin ei tarvitse ihmetellä, jos vähitellen alkaa nousta ihmisiä, jotka sanovat teille suoria sanoja!

Minä kuulun siihen ryhmään bioja, joilta todella on otettu lapsi huostaan ilman yhden ainoaa laillista syytä, yksikään em. mainitussa ketjussa esittämänne arvaus ei ole oikeaan osunut meidän kohdallamme. Tunnen kymmeniä samoin kohdeltuja vanhempia, samoin se liitto, johon lapseni kanssa kuulun.

Helinää te kyllä jaksatte täällä haukkua kuin pahaiset yläastehäiriköt, ettekä tajua sitä, että teitä vastassa on suuri joukko vanhempia, joista kyllä löytyy voimaa nousta vastustamaan sitä laitonta ja sairasta instituutiota, jota te olette olleet mukana rakentamassa! Me emme ole päihde- tai mielenterveysongelmaisia, ei ole kyvyttömyyttä vanhemmuuteen, ei ole välinpitämättömyyttä ja rakkaudettomuutta lapsia kohtaan. Mutta mitä teidän liki jokaisesta viestistänne saa lukea bio-palstallakin?

Adoptoikaa niitä lapsia, joita teille on laittomasti annettu lopullisiin sijoituksiin! Nyt kun sijareiden edut ovat ohittaneet lasten ja meidän vanhempien edut, niin pistäkää Paloniemi ajamaan läpi adoptiolakiuudistusta niin, että saatte näyttää todellisen lapsirakkautenne niiden kohdalla, jotka ovat OIKEASTI sen tarpeessa. Ei tarvitse sen jälkeen kitistä palkan pienuutta, eikä sitä, että toisten pitää "osoittaa kiitollisuutta vieraan lapsen hoitamisesta", vaikka teettekin sitä palkkaa vastaan.

Minulle ja monelle riitti nyt teidän taholtanne tuleva jatkuva aiheeton haukkuminen ja mollaaminen. Ottakaa asioista selvää ja puhukaa vasta sitten! Lukekaa eduskunnan sivuilta uusi Lastensuojelulaki ja sen PERUSTELUT, joissa on näkyvillä taulukko, jonka sisältämistä tiedoista täällä myös näköjään Helinää on haukuttu. Jos se taulukko on mielestänne paikkansa pitämätön, niin vaatikaa lain säätäminen uusiksi ja painukaa itse suureen lakivaliokuntaan asiantuntijajäseniksi niiden sijasta, joita siellä lain laatimisen yhteydessä kuultiin.

Saa täällä ihmetellä Merkat ja muut, miten sijareita arvostellaan, mutta itsepähän olette tämän "keskustelukulttuurin" tänne luoneet. Jos mielestänne on kaipaamaanne "rakentavaa keskustelua" jatkuva bio-vanhempien haukkuminen silloinkin kun siihen ei ole mitään aihetta, niin kyllä täytyy sanoa, että olette karvanne näyttäneet, millaisia lastensuojelijoita te olette.

Ja sijaisperheissä kaltoinkohdellaan lapsia, pahoinpidellään niin fyysisesti kuin henkisesti, käytetään alkoholia, riidellään, eikä lasten oloista ole mitään valvontaa. Toista vuotta sitten täällä oli niin törkeää tekstiä sijareiden kirjoittamana, että harmittaa vieläkin, kun en tehnyt lastensuojelu- tai rikosilmoituksia, että IP-osoitteet olisi selvitetty. Ja niillä samoilla sijareilla on lapsia vielä tänäkin päivänä!

Te vähättelette täällä rahanahneutenne takia laittomien huostaanottojen määrää ja viranomaismielivaltaa, mutta minä sanon, että hyvät sijaisvanhemmat ovat joukossanne vähemmistönä. Taholtanne tulevan aiheettoman haukkumisen vielä olisin sietänyt, mutta että pitää vastustaa kaikkia mahdollisia lasten olojen ja oikeuksien parannusesityksiä, mitä tänne ikinä kirjoitetaan, niin se menee totisesti yli ymmärryksen ja sietokyvyn!

Ei voi sanoa muuta kuin, että on oltava pahasti vikaa sellaisten ihmisten asenteissa, jotka eivät siedä edes puhetta huostaanottotoimien oikean ajoituksen puolesta, että oikeasti apua tarvitsevat lapset saataisiin ajoissa turvaan. Päinvastoin te käytätte sitä keppihevosena väitteissänne, että aiheettomia huostaanottoja ei muka olisi! Mikä teille oikein kelpaa lopulta? Sekö, että huostaanottojen määrä kasvaa räjähdysmäisesti kuten tähänkin asti? Käsittämätöntä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu