Ferrari antoi luvan

vittu mikä ääliö. Pyytää lupaa poistua, saa sen ja hölmä vielä lähtee. Olisi pitänyt ymmärtää jäädä juhlimaan työnantajansa osakilpailuvoittoa. Tässä entinen kuski.
5405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

juuri arvostella liiasta juhlinnasta

Äänestä

Vaikka väite olisi tottakin, niin ei se muuta mitään. Kimi ei ole sitoutunut Ferrari-tallin toimintaan eikä välitä siitä pätkääkään.

Esimerkiksi omalla työpaikallani voitaisiin työpäivän päätteeksi viettää yhteishengen kohottamisen merkiksi vaikka jonkun työkaverin synttäreitä. Tottakai saan luvan jos kysyn että voinko lähteä kotiin ja jättää juhlat juhlimatta. Mutta se ei jää työtovereilta noteeraamatta, eikä jäänyt Ferrarillakaan.

Se saattaa näkyä vaikka kun Ferrari-mekaanikko joskus miettii pitäisikö tarkistaa vielä miljoonannen kerran että Kimin autossa on joka ruuvi varmasti kiinni ja kaikki kohdallaan. Mekaanikolle saattaa juolahtaa mieleen, että ja paskat, Kimi ei piittää pätkääkään minun työstäni eikä tallista eikä Ferrarista, miksi minäkään käyttäisin yötäni Kimin eteen.

Iltalehden väitti että Kimillä oli kiire katsomaan lätkää. Hehheh, näitä jääkiekkoturnajaisia joissa käytännössä 5-6 maata ratkoo keskinäisiä voimasuhteitaan pelataan joka vuosi, usein useampiakin / vuosi. Edes jääkiekkoilijat itse eivät välitä koko turnajaisista vaan osa pelailee samaan aikaan omaa paikallista sarjaansa.

Uskon myös että hätätilassa Ferrari olisi pystynyt hankkimaan jostakin TV-vastaanottimen Kimin käyttöön.

Äänestä
  • tosiasiallisesti lähti katsomaan ? Siltä oli jäänyt Simpsonien piirrettysarjasta muutama jakso väliin.

    Äänestä

  • Kimi... kirjoitti:

    tosiasiallisesti lähti katsomaan ? Siltä oli jäänyt Simpsonien piirrettysarjasta muutama jakso väliin.

    Jääkiekon finaalia, minäkin olisin lähtenyt

    Äänestä

  • Eikös jopa Häkkinenkin jäänyt paikanpäälle, vaikka kuinka v#?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


poistua... kirjoitti:

vittu mikä ääliö. Pyytää lupaa poistua, saa sen ja hölmä vielä lähtee. Olisi pitänyt ymmärtää jäädä juhlimaan työnantajansa osakilpailuvoittoa. Tässä entinen kuski.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu