v*tuttaa

Olin eräänä iltana koirani kanssa lenkillä ja kun kävelimme pihan poikki (asun kerrostalossa) kotia päin niin jonkun nuoren tytön koira hyökkäsi yllättäen oman koirani kimppuun. Tytön koira oli siis irrallaan. En tiedä minkä rotuinen koira oli, mutta omaa koiraani kuitenkin huomattavasti isokokoisempi. Koirani hihna kiertyi yhden tolpan ympärille, eikä päässyt sitä koiraa pakoon. Vinkui ja oli aivan paniikissa. En itse ehtinyt reagoimaan mitenkään, kun koira hyppäsi pusikon takaa koirani kimppuun. Onneksi ei tullut sentään mitään haavoja tai vammoja.

Tapaus vaan raivostuttaa vieläkin, koirani oli silloin aivan pentu (nyt on 1-vuotias) ja arka kaikkea kohtaan. Ja pelkää edelleen sitä koiraa, haukkuu aina ihan hulluna kun sen tytön koira tulee vastaan. Ja muitakin koiria kohtaan on hyvin epäileväinen. Tämä tyttö vain kulkee koiransa kanssa nenä pystyssä ohitseni ja naureskelee kun en saa koirani haukkumista kuriin. Tekisi mieli sanoa pari valittua sanaa hänelle koiran irrallapidosta. :@
7483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

nimittäin kyseiselle neitoselle olisi hyväksi, jos joku YSTÄVÄLLISESTI selittäisi millaisen trauman ko. tapaus jättää pieneen koiraan.

Äänestä
  • tai vaikka vähän napakampi sana vois olla paikallaan jos ei neiti itte tajua,kerran ku ite ärähdät....

    Äänestä

Tuollaiset kokemukset ovat kovin ikäviä koska
koira muistaa tuollaiset ikävät kokemukset
läpielämän .

Äänestä
  • mahdollisimman pian yrittää saada koira tutustumaan ystävällisiin koirakavereihin, jottei pelko pahene ja muutu iän myötä voittamattomaksi.

    Äänestä

susta mahtaa tuntua! Meille kävi koiran kanssa omalla kotipihalla melkeimpä samalla tavalla, mutta sen verran toisin, että sain onneksi napattua koirani viime hetkellä syliin.. pieni raukka pentuni kiljui ja pelkäsi todenteolla.

Kyllä v*****i!!!

Voi luoja, PITÄKÄÄ NE KOIRAT TAAJAMASSA KYTKETTYINÄ! varsinkin tiheään asutetulla alueella ja kotipihassa!

Äänestä

Kyllä kannattaisi sanoa tytölle, jos hänet vielä tapaat. Ei varmaan edes arvaa, minkä trauman aiheutti vapaana juoksentelevalla koirallaan teidän pennulle. Meidän pennulle kävi ihan samalla tavalla, isompi irrallaan ollut koira hyökkäsi sen kimppuun ja puri sitä aika pahasti. Sen jälkeen koira on ärissyt ja vauhkonnut lähes kaikille muille koirille, pelkää niitä ihan selvästi. Harmittaa hirveästi, sillä tapauksesta on jo muutama vuosi aikaa. Nyt sitä ei voi päästää koskaan leikkimään muiden koirien kanssa esim. koirapuistoon, kun se rähjää sielläkin ja hyökkäilee toisten koirien kimppuun.

Äänestä

kävi mulle viime syksynä.. olin noin 10 vkosen pentuni (cairnterrieri) kanssa ulkona kun nuori tyttö käveli ohi todella ison saksanpaimenkoiran kanssa (pentu). Tyttö ilmoitti koiransa haluavan leikkiä minun koirani kanssa, enkä antanut siihen lupaa kokoeron vuoksi. tyttöpä ei mahtanut koiransa voimakkuudelle mitään vaan päästi sen irti koirani kimppuun. ei koira vihainen ollut, mutta kokonsa puolesta meinasi talloa omani alleen. tyttö vaan huusi, etten mahda mitään kun ei ole niitä makupaloja taskussa. kyllä ihmisten pitäis vähän miettiä koirarodun valinnassa, millaset resurssit itsellä on kouluttaa koiraansa.. onneks en oo törmänny tyttöön koiraan tuon tilanteen jälkeen ja omalle koiralleni ei käynyt kuinkaan. harmi vaan sakemannin puolesta.. hyvä koira menee hukkaan huonolla koulutuksella..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nelli- kirjoitti:

Olin eräänä iltana koirani kanssa lenkillä ja kun kävelimme pihan poikki (asun kerrostalossa) kotia päin niin jonkun nuoren tytön koira hyökkäsi yllättäen oman koirani kimppuun. Tytön koira oli siis irrallaan. En tiedä minkä rotuinen koira oli, mutta omaa koiraani kuitenkin huomattavasti isokokoisempi. Koirani hihna kiertyi yhden tolpan ympärille, eikä päässyt sitä koiraa pakoon. Vinkui ja oli aivan paniikissa. En itse ehtinyt reagoimaan mitenkään, kun koira hyppäsi pusikon takaa koirani kimppuun. Onneksi ei tullut sentään mitään haavoja tai vammoja.

Tapaus vaan raivostuttaa vieläkin, koirani oli silloin aivan pentu (nyt on 1-vuotias) ja arka kaikkea kohtaan. Ja pelkää edelleen sitä koiraa, haukkuu aina ihan hulluna kun sen tytön koira tulee vastaan. Ja muitakin koiria kohtaan on hyvin epäileväinen. Tämä tyttö vain kulkee koiransa kanssa nenä pystyssä ohitseni ja naureskelee kun en saa koirani haukkumista kuriin. Tekisi mieli sanoa pari valittua sanaa hänelle koiran irrallapidosta. :@

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu