Perunkirjoitus ja sitten?

HEI. Tilanne seuraava: Perunkirjoitus tulossa, omaa biologista isääni en tavannut koskaan, toki tunnustanut on, mutta hän ei halunnut kontaktia. Hän ollut naimisissa, josta yksi lapsi. Kutsu saapui perunkirjoitukseen. Perin siis puolet, kun meitä kaksi, eikö? Miten hänen vaimonsa? Miten sitten tilanne on jatkossa, kun perinnönjako tulee. Joka tietää, olisin hyvin kiitollinen tiedosta! Varmasti muillakin samoja pulmia.
3486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

puolet, ellei isäsi ole testamentannut omaisuuttaan. Vaimo ei peri mitään. Mikäli testamentti loukkaa lakiosaasi, voit moittia testamenttia.
Lakiosa on puolet perittävästä eli neljäsosa kummallekin lapselle. Isäsi on saattanut testamentata omaisuutensa toiselle lapselle, jolloin saat neljänneksen ja toinen kolme neljännestä.
Perittävä omaisuus on lueteltu perukirjassa ja valvot vain, että saat sen mukaisesti puolet (tai sen neljäsosan, jos testamentilla osuuttasi on rajoitettu).

Äänestä

Lisäksi leskellä voi olla ns. jakamattomuussuojaa pesän omaisuuteen.

Jakamattomuussuoja käsittää minimissään puolisoiden yhteisenä kotina
käytetyn asunnon ja irtaimiston. Jos paljon muuta omaisuutta ei ole, leski
saa pitää hallussaan lähes kaiken kuolemaansa saakka. Vasta sitten sinä saat
jotakin.

Muu omaisuus jaetaan, jos teet jakovaateen eli jos leski pistää hanttiin, sinun
on haettava oikeudesta pesänjakaja jakamaan omaisuus. Muussa tapauksessa
leski pitää kaiken hallinnassaan kuolemaansa saakka.

Äänestä

Jos mies kuolee ja hänellä on vaimo ja kaksi lasta eikä mitään testamenttia tai avioehtoa, vaimo perii puolet miehen omaisuudesta ja lapset puoliksi toisen puolikkaan. Eli käsittääkseni sinun perintösi on puolet puolikkaasta omaisuudesta.
Perinnönjaossa voit joko ottaa oman osasi rahana taikka omaisuutena, maa, metsä, talo, tavarat tms.
Jos perinnönjako voidaan tehdä sovussa, hyvä niin, jos ei asia menee ns. käräjille ja siinä tapauksessa omaisuuden tulee ajan mittaan saamaan vain lakimiehet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikael kirjoitti:

HEI. Tilanne seuraava: Perunkirjoitus tulossa, omaa biologista isääni en tavannut koskaan, toki tunnustanut on, mutta hän ei halunnut kontaktia. Hän ollut naimisissa, josta yksi lapsi. Kutsu saapui perunkirjoitukseen. Perin siis puolet, kun meitä kaksi, eikö? Miten hänen vaimonsa? Miten sitten tilanne on jatkossa, kun perinnönjako tulee. Joka tietää, olisin hyvin kiitollinen tiedosta! Varmasti muillakin samoja pulmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu