Ehdotus

Jatkuva koirien määrän lisääntyminen on tuonut mukanaan pienempiä ja suurempia lieveilmiöitä, joihin olisi nyt aika puuttua.

Suuria rotuja myydään kokemattomille ja muilla tavoin epäsopiville ihmisille, kun taas pienet rodut kärsivät pentutehtailusta. Syy tähän on lainsäädäntömme, joka ei ole pysynyt nopeasti kasvavan koiraharrastuksen perässä.
Mielestäni koirarotujen kieltäminen tai tietyn tyyppisten koirien kieltäminen, ei ole ratkaisu ongelmaan. Esimerkiksi Englannissa suurella kiihkolla läpi ajettu kielto ei ole millään tapaa toimiva ja on itsessään johtanut vakaviin seurauksiin.

Ajatukseni on seuraavanlainen:

1. Koirarekisteri
- Jokainen koira tulisi merkitä valtion ylläpitämään rekisteriin, josta tulisi ilmi koiranomistaja ja osoite, sekä koiran lähtökenneli. Tähän rekisteriin merkittäisiin myös sekarotuiset koirat. Koirat merkittäisiin edelleen siruilla ja tatuoinneilla.

2. Koiranomistaja
- Jotta koira voitaisiin merkitä koirarekisteriin, tulee koiranomistajan täyttää määrätyt kriteerit, kuten 18-vuoden ikä ja nuhteeton tausta. Esim. väkivalta- ja eläinsuojelurikoksista tuomitut eivät saisi mahdollisuutta tulla merkityksi koiranomistajaksi. Jotta voisi tulla merkityksi koiranomistajaksi, tulisi hakea lupaa valvovalta viranomaiselta.

3. Kennelrekisteri
- Kaikki kennelit tulisi rekisteröidä valtion ylläpitämään rekisteriin. Kennelien tulisi toimia yritysmuodossa ja tilittää alv:t. Kennelien tehtäviin kuuluisi tarkastaa koiranostajan tausta ennen koiran myyntiä. Esimerkiksi koiranostajan tulisi esittää viranomaiselta saatu ostolupa ennen koiranostoa. Kennel ilmoittaisi koirarekisteriin minkä koiran on myynyt ja mille ostoluvalle.

4. Koiravero
- Koirista tulisi periä koko maassa yhtäläinen koiravero. Maksetun veron tunnuksena koira kantaisi verolätkää. Verot laskutettaisiin koirarekisterin perusteella.

5. Eläimen poisto rekisteristä
- Eläin voitaisiin poistaa rekisteristä vain eläinlääkärintodistuksella.

6. Maahantuonti
- Tuotaessa koira ulkomailta, tulisi se rekisteröidä eläinlääkärin toimesta. EL siruttaisi tai tatuoisi koiran ja tekisi ilmoituksen koirarekisteriin. Edellyttäen omistajalta ostolupaa.

7. Rangaistukset ja valvonta
- Koira olisi aina rekisteriin merkityn omistajan vastuulla. Huolimatta siitä kenen valvottavana koira on. Koiran vapaana pidosta noudatettaisiin nykyistä järjestyslakia, mutta rangaistukset olisivat kovempia.

- Luvaton koira otettaisiin välittömästi pois omistajalta. Jos omistaja täyttäisi kriteerit, voisi hän hakea omistajalupaa ja lisätä koiran koirarekisteriin. Lisäksi määrättäisiin sakkorangaistus. Jos omistaja ei täyttäisi kriteerejä koira lopetettaisiin.

- Kennel joka ei toimisi sille asetettujen normien mukaan menettäisi kenneloikeudet ja samalla oikeuden rekisteröidä koiria. Jos saman kennelin koirille tulisi usein ongelmia , voitaisiin kenneloikeudet poistaa / rajoittaa.

- Valvonnasta vastaisi koiraviranomainen ja poliisi.

Nämä toimenpiteet mahdollisesti vähentäisivät pentutehtailu ja nostaisivat kynnystä koiran hankintaan. Jokaisella koiralla olisi näin ollen vastuussa oleva täysi-ikäinen omistaja, eikä koiria pidettäisi ehkä niin huolimattomasti. Samalla korostuisi kenneleiden vastuu siitä , kenelle koiran myy.

Kaikki valvonnasta aiheutuvat kulut kuitattaisiin koiraverolla.

Järjestelmä ei ole varmastikkaan aukoton, eikä tälläisena toimiva. Tarkoitus on herättää keskustelua tämän tyyppisestä järjestelmästä. Periaatteessa vastaisi aseenkantolupajärjestelmää.

Itselläni on kaksi isokokoista koiraa ja olen sitä mieltä, että omistajan vastuuta koirastaan on korostettava. Itse olen valmis vaikka heti siirtymään vastaavaan järjestelmään.
8364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

No ei vaikuta oikein toimivilta ehdotuksilta.

Koira on eläin ja ihmisen omaisuutta eli ei koiran kasvattamista tai omistamista voi koskaan asettaa luvanvaraiseksi. Henkilöiden nuhteettomuuden määritteleminen ja valvominen olisi mahdotonta. Rekistereistä olisi jonkin verran apua eläinsuojelutarkastuksissa, mutta rekistereiden sijaan oleellista olisi nimenomaan lisätä eläinsuojelutarkastuksia ja tiukentaa olemassaolevan täysin riittävän eläinsuojelulainsäädännön toteuttamista.

Koirien jalostuksen näkökulmasta yritysmuotoinen kasvattaminen olisi tuhoisaa.

Jonkin uuden tehottoman ja raskaan järjestelmän luomisen ja ylläpitämisen kustannuksia ei missään tapauksessa voisi kattaa koiraverolla. Koira ei ole ainoa eikä pahin eläinsuojeluongelma. Eläinsuojelu koskee KAIKKIA eläimiä ja eläinsuojelu on valtion tehtävä ilman erillisiä veroja ja uusia tehottomia raskaita järjestelmiä.

Mielestäni nykyinen erittäin vahva eläinsuojelulainsäädäntömme on toimivin ja tehokkain väline kaikkien eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi, mutta ongelma on se että ei ole aktiivista valvontajärjestelmää ja se että oikeusasteissa ei hyödynnetä vahvaa eläinsuojelulainsäädäntöä. Valvontaakin suurempi ongelma on se että oikeusasteissa määrätään maksimissaan vain pieni sakko, ei vankeutta ja eläintenpitokieltoa vaikka eläinsuojelulainsäädäntö sen mahdollistaisi ja järki sitä edellyttäisi.

Äänestä

Onhan se kumma et jos koira puree jotain niin alkaa hirveä hula paloo ja viel koira ihmiset kirjoittelee tällästä ei hyvä! Esim. pitbull ei ole vaarallinen rotu joku väittää että vaarallisempi kun muut mutta todellisesti sellanen ihminen ei edes tiedä ja ole koskaan kyseistä koiraa nähnytkään! Jos jollain on lyödä faktaa esim. montaa ihmistä aito pitbull on purru maailmassa 100 vuoden aikana niin kertokoon sen vaarallisuus:)? Pitbullin näkönen ei ole sama kun pitbull koittakaa ymmärtää ihmiset!

Äänestä

jotka kuuluvat näihin sairaisiin rotuihin,harvassa on maapallolla ne eläimet jotka ovat tappaneet enemmän esim 0-15v ikäisiä lapsia kuin nämä keinotekoiset eläimet

Britanniassa 2 vuoden sisällä on jo useampi lapsi joutunut mullan alle kun esim rottweilerit ovat pitäneet hauskaa

"mutta miten se olikaan mahdollista kun ne olivat puhdas rotuisia laatu koira"

Äänestä
  • Rottweiler ei ole pitbull:) Ja pitbull on aivan eri asia kun rotikka pitbulleja ei suomessa montaa ole aitoja vähän menee aidon pitbullin terveys ja suku pitemmälle kun yhdenkään muun rodun että tutustukaa oikeisiin rodun edustajiin niin tiedätte paljon enemmän!

    Äänestä

  • just tollaset ihmiset sais ... kirjoitti:

    Rottweiler ei ole pitbull:) Ja pitbull on aivan eri asia kun rotikka pitbulleja ei suomessa montaa ole aitoja vähän menee aidon pitbullin terveys ja suku pitemmälle kun yhdenkään muun rodun että tutustukaa oikeisiin rodun edustajiin niin tiedätte paljon enemmän!

    Menee hirveesti pidemmälle kuin esim. Rottweilerin...Voit itse tutkia vähän rotutietoas!!!

    Äänestä

  • jos sinunlaisesi yleistäjä määrittelee "sairaat"koirarodut tänne ei jää kuin jotain saatanan puudeleita.lopettakaa tollasten asioiden lässyttäminen ja paskanjauhanta.Koira on omistajansa vastuulla jota on laiminlyöty myös tässä rottweiler tapauksessa johon viittaat.Eiköhän noita kieltoja ole jo tämä maa täynnä.Koirista on paljon enemmän hyötyä kuin haittaa esim.huumekoirat.

    Äänestä

ajatus, mutta ei taida toimia.

Tuo, että kaikki kasvattajat maksaisvat verot ja myös siis saisivat veronpalautukset niin kuin kaikki muutkin liikaa veroja maksaneet palkansaajat, käy lopulta liian kalliiksi valtiolle.
Itse alkuaikoina yritin tehdä kaiken "hienosti". Maksoin alvit pennuista (pentueita 1, max 2 /vuosi), laitoin koirien kulut verotukseen ym. kunnes verottaja ilmoitti, ettei tarvitse enää maksaa alveja ja laittaa kuluja, kun touhu on niin tappiollista.
Rotu ei ole helppo myydä; kunnollisia omistajia on välillä lähes mahdoton löytää, ostajat eivät ole halukkaita maksamaan, vaikka kuinka teet parhaasi. Jos saat koko pentuee myytyä vuoden aikana, olet todella onnekas. Tosin loput pennut menee yleensä silloin 200-400 e hintaan, jolloin ne on syötetty, rokotettu, madotettu ym. Lisäksi meillä on muutama vapaaehtoinen terveystestaus, jotka teen ihan jalostustakin ajatellen. Kulut noista testauksista on sellaiset 200 e/pentu matkakuluineen.

Joillakin roduilla tekee rahaa ja kun unohtaa sen, että koira on elävä olento, rahaa toki tekee. Jos mennään koirien ehdoilla sekä jos vielä kasvattaa rotua, jota on hankala myydä ja joka tarvitsee terveystutkimuksia pentuna, ei tosiaankaan rikastu. Rotua en vaihda, kun rakastan juuri tätä rotua.

Äänestä

Menipä taas pointti ohi niin että suhina kävi.


Tämän hetkinen eläinsuojelu ei toimi.

Missään vaiheessa ei ole piteistä puhuttu.

Tarkoitus on peräänkuuluttaa kasvattajien ja ostajien vastuuta, etteivät nämä koirienvihaajat saisi lyömäaseita rotukieltojen tueksi.

Itse harrastan rotua, joka varmasti joutuisi kieltolistalle.

-Koiria hankitaan väärinperustein ja niitä myydään väärille ihmisille.-

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aika tehdä jotain. kirjoitti:

Jatkuva koirien määrän lisääntyminen on tuonut mukanaan pienempiä ja suurempia lieveilmiöitä, joihin olisi nyt aika puuttua.

Suuria rotuja myydään kokemattomille ja muilla tavoin epäsopiville ihmisille, kun taas pienet rodut kärsivät pentutehtailusta. Syy tähän on lainsäädäntömme, joka ei ole pysynyt nopeasti kasvavan koiraharrastuksen perässä.
Mielestäni koirarotujen kieltäminen tai tietyn tyyppisten koirien kieltäminen, ei ole ratkaisu ongelmaan. Esimerkiksi Englannissa suurella kiihkolla läpi ajettu kielto ei ole millään tapaa toimiva ja on itsessään johtanut vakaviin seurauksiin.

Ajatukseni on seuraavanlainen:

1. Koirarekisteri
- Jokainen koira tulisi merkitä valtion ylläpitämään rekisteriin, josta tulisi ilmi koiranomistaja ja osoite, sekä koiran lähtökenneli. Tähän rekisteriin merkittäisiin myös sekarotuiset koirat. Koirat merkittäisiin edelleen siruilla ja tatuoinneilla.

2. Koiranomistaja
- Jotta koira voitaisiin merkitä koirarekisteriin, tulee koiranomistajan täyttää määrätyt kriteerit, kuten 18-vuoden ikä ja nuhteeton tausta. Esim. väkivalta- ja eläinsuojelurikoksista tuomitut eivät saisi mahdollisuutta tulla merkityksi koiranomistajaksi. Jotta voisi tulla merkityksi koiranomistajaksi, tulisi hakea lupaa valvovalta viranomaiselta.

3. Kennelrekisteri
- Kaikki kennelit tulisi rekisteröidä valtion ylläpitämään rekisteriin. Kennelien tulisi toimia yritysmuodossa ja tilittää alv:t. Kennelien tehtäviin kuuluisi tarkastaa koiranostajan tausta ennen koiran myyntiä. Esimerkiksi koiranostajan tulisi esittää viranomaiselta saatu ostolupa ennen koiranostoa. Kennel ilmoittaisi koirarekisteriin minkä koiran on myynyt ja mille ostoluvalle.

4. Koiravero
- Koirista tulisi periä koko maassa yhtäläinen koiravero. Maksetun veron tunnuksena koira kantaisi verolätkää. Verot laskutettaisiin koirarekisterin perusteella.

5. Eläimen poisto rekisteristä
- Eläin voitaisiin poistaa rekisteristä vain eläinlääkärintodistuksella.

6. Maahantuonti
- Tuotaessa koira ulkomailta, tulisi se rekisteröidä eläinlääkärin toimesta. EL siruttaisi tai tatuoisi koiran ja tekisi ilmoituksen koirarekisteriin. Edellyttäen omistajalta ostolupaa.

7. Rangaistukset ja valvonta
- Koira olisi aina rekisteriin merkityn omistajan vastuulla. Huolimatta siitä kenen valvottavana koira on. Koiran vapaana pidosta noudatettaisiin nykyistä järjestyslakia, mutta rangaistukset olisivat kovempia.

- Luvaton koira otettaisiin välittömästi pois omistajalta. Jos omistaja täyttäisi kriteerit, voisi hän hakea omistajalupaa ja lisätä koiran koirarekisteriin. Lisäksi määrättäisiin sakkorangaistus. Jos omistaja ei täyttäisi kriteerejä koira lopetettaisiin.

- Kennel joka ei toimisi sille asetettujen normien mukaan menettäisi kenneloikeudet ja samalla oikeuden rekisteröidä koiria. Jos saman kennelin koirille tulisi usein ongelmia , voitaisiin kenneloikeudet poistaa / rajoittaa.

- Valvonnasta vastaisi koiraviranomainen ja poliisi.

Nämä toimenpiteet mahdollisesti vähentäisivät pentutehtailu ja nostaisivat kynnystä koiran hankintaan. Jokaisella koiralla olisi näin ollen vastuussa oleva täysi-ikäinen omistaja, eikä koiria pidettäisi ehkä niin huolimattomasti. Samalla korostuisi kenneleiden vastuu siitä , kenelle koiran myy.

Kaikki valvonnasta aiheutuvat kulut kuitattaisiin koiraverolla.

Järjestelmä ei ole varmastikkaan aukoton, eikä tälläisena toimiva. Tarkoitus on herättää keskustelua tämän tyyppisestä järjestelmästä. Periaatteessa vastaisi aseenkantolupajärjestelmää.

Itselläni on kaksi isokokoista koiraa ja olen sitä mieltä, että omistajan vastuuta koirastaan on korostettava. Itse olen valmis vaikka heti siirtymään vastaavaan järjestelmään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu