Mikä harrastus?

Moi. Mulla on 3 vuotias Bichon Frise ja haluaisin alkaa harrastaan sen kanssa jotain. Tiedän että ois pitäny jo sillon pienenä aloittaa. Mitä voisi alkaa harrastamaan 3 vuotiaan koiran kanssa joka on vähä villi? Ja mistä löytäisin kyseisen harrastuksen sivut? Ja onko sellaista ,että jos vaikka alkaa harrastamaan agilityä niin olisi täysikäisille koirille alkeiskurssi? Haluaisin myös tavata harrastuksen parissa uusia ihmisiä. Koirani voisi olla tottelevaisempi ja siksi jokin alkeiskurssi olis hyvä. Entä onko jotain tottelevaisuus alkeiskursseja täysi-ikäisille koirille? Olen yrittänyt etsiä netistä mutta en ole löytänyt sopivaa. Ja olen 15 vuotias eli jos olisi jotain nuorille tarkoitettuja juttuja. Kiitos sille joka osaa vastata kysymyksiini. :)
2340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

asuinpaikkakunnaltasi tai lähialueelta jokin koirakerho, yleensä niiltä löytyy harrastusvaihtoehtoja agista tokoon ja ryhmiä on myös aloittelijoille.

Äänestä

Kyllä 3-vuotias koira on ihan sopivan ikäinen aloittamaan harrastuksen. Täysi-ikäinen koira aloittaa alkeiskurssista, koska koiran ikä ei vaikuta, vaan alkeista aloitetaan, kun harrastus aloitetaan. Ensin suosittelisin menemistä tottelevaisuus alkeiskurssille. Niitä järjestetään kyllä ympäri maata, kaikissa kaupungeissa ja isommilla paikkakunnillakin. Kennelkerhot järjestävät tottelevaisuus(agility)koulutusta, jospa löytäsit oman seutusi kennelkerhon tästä Google(haku. kennelkerho): http://www.google.fi/search?hl=fi&q=kennelkerho&btnG=Hae&meta=lr=lang_fi

Sitten, kun koira on oppinut perustottelevaisuuden, voi sen kanssa mennä agilityyn. Monet agilityseurat järjestävät nuorille(alle 18) juniorikursseja yms. Alkeiskurssista aloitetaan tämäkin harrastus koiran tai ohjaajan ikään katsomatta. Rohkeasti vaan kyselemään, ja harrastamaan. Tosi hauskaa on niin agi kuin tokokin. Agilityseuroja löytyy: http://www.finagility.com/seurat/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koiran kanssa tekemistä kirjoitti:

Moi. Mulla on 3 vuotias Bichon Frise ja haluaisin alkaa harrastaan sen kanssa jotain. Tiedän että ois pitäny jo sillon pienenä aloittaa. Mitä voisi alkaa harrastamaan 3 vuotiaan koiran kanssa joka on vähä villi? Ja mistä löytäisin kyseisen harrastuksen sivut? Ja onko sellaista ,että jos vaikka alkaa harrastamaan agilityä niin olisi täysikäisille koirille alkeiskurssi? Haluaisin myös tavata harrastuksen parissa uusia ihmisiä. Koirani voisi olla tottelevaisempi ja siksi jokin alkeiskurssi olis hyvä. Entä onko jotain tottelevaisuus alkeiskursseja täysi-ikäisille koirille? Olen yrittänyt etsiä netistä mutta en ole löytänyt sopivaa. Ja olen 15 vuotias eli jos olisi jotain nuorille tarkoitettuja juttuja. Kiitos sille joka osaa vastata kysymyksiini. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu