http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Suomalaiset pankkikortit toimivat pian koko Euroopassa/1135227317039
No niin, nyt saa velkavanki tilin muualta kuin Suomesta niin ei pääse vouti rosvoretkelle ja nuuskimaan iyhmisten tilejä mielihalujensa mukaan. Jotain hyvää tiedossa velallisellekin välillä.
#############
Suomalaiset pankkikortit toimivat pian koko Euroopassa
Julkaistu: 16.5.2007 19:25
Perttu Kauppinen
helsingin sanomat
Pankki- ja luottokorttien käyttäminen ulkomailla ja tilisiirtojen tekeminen ulkomaisille pankkitileille helpottuu roimasti ensi vuoden alusta alkaen, kun Eurooppa alkaa vähitellen siirtyä yhtenäiseen maksujärjestelmään, Sepaan.
Kolmen vuoden siirtymäajan jälkeen vuonna 2011 kaikkien EU- ja ETA-maiden maksukortit toimivat myös muissa Euroopan maissa.
Maksaminen esimerkiksi espanjalaisessa ravintolassa tai muotiliikkeessä onnistuu uudistuksen jälkeen suoraan omalta tililtä, ilman luottokorttia. Samoin ulkomaisia pankkiautomaatteja voi käyttää kuten kotimaisiakin, ilman ylimääräisiä kustannuksia.
Uutta järjestelmää voi kokeilla vuoden 2008 alussa Belgiassa, joka siirtyy ainoana maana heti kokonaan Sepa-järjestelmään. Muualla Sepa otetaan käyttöön vaiheittain.
Suomalaisten pankkien sirulliset, pankki- ja luottokortin sisältävät yhdistelmäkortit toimivat jo uudessa järjestelmässä. Pelkät pankki- ja automaattikortit vaihdetaan 2011 mennessä uusiin, kaikkialla Euroopassa toimiviin kortteihin.
Myös eurooppalaisten tilisiirtojen yhtenäistäminen voi helpottaa elämää. Suomalaisia laskuja voi maksaa suoraan ulkomaisilta tileiltä. Samoin ulkomaisille tileille voi siirtää rahaa samalla tavalla, ja yhtä halvalla, nopeasti ja turvallisesti, kuin kotimaisille tileillekin.
Yhtenäinen euromaksualue kiristää myös pankkien kilpailua, sillä esimerkiksi irlantilaiset pankit voivat vastedes tarjota suoraan palveluita suomalaisille asiakkaille. Samoin Luottokunta voi alkaa kilpailemaan saksalaisten korttimaksutietojen vastaanottamisesta ja välittämisestä.
Suurin hyöty tulee yrityksille, mutta halutessaan suomalainen yksityisasiakas voisi hylätä kotimaiset pankit kokonaan ja avata palkkatilin vaikkapa Portugaliin.
Ilmaista uuden maksujärjestelmän rakentaminen ei ole. Sen on laskettu tulevan kalliimmaksi kuin aikanaan yhteisvaluutta euroon siirtymisen. Pelkkien pankkien omien järjestelmien luominen maksaa yhteensä 8–10 miljardia euroa.
Suomen pankeille koituvat kulungit tosin jäävät vähäisiksi, sillä täkäläinen järjestelmä on jo teknisesti kehittynyt. Kaupan maksut sen sijaan ovat suuremmat. Suomen kaupan liiton mukaan järjestelmän käyttöönotto, esimerkiksi uudet sirukortinlukijat ja työntekijöiden koulutus, maksaa kaupoille yhteensä 55 miljoonaa euroa.
Jos pankkien perimät tariffit sirukorttimaksuista eivät laske, vuosittaiset kulut yli kolminkertaistuvat 70 miljoonaan euroon.
Kuluttajan kannalta suurin huoli on, että pankit ja kaupat maksattavat uudistuksen yksityisasiakkaillaan – eivätkä siirrä mahdollisesti alentuneita kustannuksia hintoihin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
et pääse valtion nimissä toimivia varkaita piiloon.
luvan? TV-luvan vai?
Voi voi näitä vuosilukuja. Kyllä ne toimivat aivan kiitettävästi jo nyt. Euromaksuna siirto ulkomaisesta pankista Suomeen kestää kolme päivää ja vaikka Sammosta Nordeaan tai päinvastoin, viikon.
Hyvin on ulkolaisen pankin kortit pelanneet Suomessa, jossa en visaa ole saanut. Nyt kyllä ei ole enää väliäkään kun ei ole velkaakaan, mitä korttia käytän. Miksi muuttaisin ulkomaalaisen kortin pois nyt. Kiitollinen olen, että pelastivat minut ihmisarvoiseen elämään.