Seuraavassa muutamia täysin yleisiä haittoja ja komlikaatioita, mitä edellä mainitusta toimenpitestä seuraa:
- Haava aukeilee yöllisten erektioiden yhteydessä useiden viikkojen ajan ja tästä syystä paranee hitaasti (jopa kuukausia), sekä jättää jälkeensä varsin rumat arvet.
- Haavapinnat eivät läheskään aina "osu kohdalleen" kiinni ommeltaessa, vaan ihoon jää jopa 1cm kiertymä.
- Jäljelle jäävä iho ei yleensä ole riittävän pitkä erektioon, vaan nivustaipeen iho, sekä kivespussit karvoituksineen vetäytyy erektiossa jopa peniksen varren puoliväliin saakka.
- Leikkaushaava ja jäljelle jäävät esinahan ylä- ja alalehtien kappaleet ovat usein varsin epäsymmetrisiä - esimerkiksi alalehteä saattaa olla paikoin vain 2mm ja paikoin jopa yli 12mm - esteettisestikin suhteellisen rumaa jälkeä.
- Leikkaushaava saattaa usein arpeutua kiinni alla olevaan paisuvaiskudokseen ja tämän arpeutuman pehmeneminen, sekä irtoaminen saattaa viedä useita vuosia, 5v on ihan tavallista.
- Ompeleet saattavat jättää ihoon onkaloita, joita on todella hankalaa pitää puhtaana.
- Irtoilevat ompeleet, tai muuten aukeileva haava saattaa jättää jäljelle täysin ihottomia alueita, joiden parantuminen kestää useista kuukausista useisiin vuosiin.
- Mahdollisesti liian ahtaaksi jäävä arpi ei mahdu liikkumaan terskan yli.
- Osin tuhoutunut verenkierto terskassa aiheuttaa kuukausien, tai jopa vuosien ajan tuntopuutoksia, harmaansinisiä alueita, sekä turvotusta.
- Poistettu frenulum aiheuttaa todella pahoja tuntopuutoksia useiden vuosien ajan ja saattaa tästä syystä aiheutaa jopa laukeamisen estymisen.
Näitä haittoja ja komplikaatioita olisi tietysti vaikka kuinka paljon lisääkin, tässä oli vaan tavallisimpia ja näitäkään ei siis Suomessa vallitsevan yleisen hoitokäytännön mukaa tarvitse kertoa potilaalle etukäteen.
Miten on, monikohan valitsisi leikkauksen sijaan jonkun vähemmän haittoja aiheuttavan hoidon, jos nämä seikat potilaan oikeuksien mukaisesti kerrottaisiin? Jostan syystä niitä vähemmän haittoja aiheuttavia hoitomuotoja ei myöskään esitetä, vaan ympärileikkausta pidetään ehdottomasti parhaana hoitomuotona kaikissa miesten esinahkaan liittyvissä ongelmissa!
Ympärileikkaus
13
2699
Vastaukset
- ympärileikkausta pidetään e...
" ympärileikkausta pidetään ehdottomasti parhaana hoitomuotona kaikissa miesten esinahkaan liittyvissä ongelmissa!"
Ei ainakaan minun tapauksessani. Minulla oli kireä esinahka lapsena ja harkitsin perheineni ympärileikkausta. Kävin kuitenkin lekurilla ja hoitaja (nainen) repäisi esinahan terskan yli.
Voit kuvitella sitä tuskaa, huusin täysillä "AI SAATANA!". Olin tällöin siis lapsi.
Ympärileikkausta en kuitenkaan tarvinnut.- mimmu
Auts, tuo esinahan repäisy ei ole houkutteleva vaihtoehto. Kuusivuotiaalla pojallani on tiukka esinahka ja olemme menossa lääkärikäynnille, jotta saisimme asian jotenkin kondikseen. Neuvolan terkkari kertoi jostain rasva/voidehoidosta, jota tehdään muutama kuuri...onko kokemuksia tällaisesta hoidosta tai muista vaihtoehdoista??
- Ympärileikattu 11-vuotiaana
mimmu kirjoitti:
Auts, tuo esinahan repäisy ei ole houkutteleva vaihtoehto. Kuusivuotiaalla pojallani on tiukka esinahka ja olemme menossa lääkärikäynnille, jotta saisimme asian jotenkin kondikseen. Neuvolan terkkari kertoi jostain rasva/voidehoidosta, jota tehdään muutama kuuri...onko kokemuksia tällaisesta hoidosta tai muista vaihtoehdoista??
Minut ympärileikattiin 11-vuotiaana. Leikkaushaavaan tuli paha tulehdus, jonka paraneminen kesti viikkoja. Oli todella kivulias homma. Terskaan jäivät aivan järkyttävän näköiset arvet, jotka ovat siinä vielä nyt 17 vuoden kuluttuakin. Olen kärsinyt ympärileikkauksen epäonnistumisesta koko aikuisikäni - ikinä en ole kenelläkään niin rumaa vehjettä nähnyt kuin minulla. Yleisissä saunoissa ja pesutiloissa käyminen nykyään onnistuu, vuosikaudet välttelin sitä kokonaan. Olen miettinyt, että jos joku minulle alkaisi saunassa aukomaan päätänsä rumasta peniksestä, niin saattaisin päätyä linnaan kun hermostuisin ja tappaisin kyseisen vittuilijan.
Minulla on ollut jonkun verran laukeamisvaikeuksia, mutta kun kokemusta yhdynnästä ympärileikkaamattomana ei ole, niin en tiedä johtuuko leikkauksesta vai ei. Kortsun kanssa ei tunnu juuri miltään.
- positiivinen kokemus
Valistaja x on tuulesta temmannut väitteensä ja ne ovat täyttä puppua. Lääketieteellisesti väitteet ovat vääriä eivätkä pidä paikkaansa.
Itse olen aikuisena käynyt ympärileikkauksessa, on siis omakohtainen kokemus. Minulle ympärileikkauksesta on ollut vain positiivisia kokemuksia.- ...ihmeessä...
...voit väittää tuon olevan täysin tuulesta temmattua potaskaa? Täyttä totta se on, siitä löytyy nimittäin asiantuntijalausunnot - eikös lääkäreiden kuulu antaa lääketieteen mukaiset lausunnot?
- jarmo
Minut leikattiin ns. tiukaksi omasta halustani. Olen leikkaukseen erittäin tyytyväinen, vaimonikin pitää "uutta" vehjettä kaunina. Suosittelen leikkausta kaikille, mitään haittaa ei ole ollut
- ...totta...
...totta on joka sana. Tollasia tapauksia on paljon ja on turhaa kuvitella että kyseesä ois vaikka korvaukseen oikeuttava hoitovirhe. Tiedän tapauksia käsitellyn lääninhallituksissa ja potilasvakuutuskeskusksessa... Vastaus on aina: TÄYSIN NORMAALEJA YMPÄRILEIKKAUKSEN JÄLKITILOJA/KOMLIKAATIOITA, ei siis hoitovirhettä, tms.
- epätietoinen eteläSuomesta
jarmo kirjoitti:
Minut leikattiin ns. tiukaksi omasta halustani. Olen leikkaukseen erittäin tyytyväinen, vaimonikin pitää "uutta" vehjettä kaunina. Suosittelen leikkausta kaikille, mitään haittaa ei ole ollut
Tarkenatko vähän mitä tehtiin ja missä jos kerran olet tyytyväinen ja voit suositella
ko. klikkaa?!
- potaskaa
Kävin ympärileikkauksessa 28 vuotiaana ja voin sanoa, että kirjoituksesi on täyttä potaskaa.
- huhu
että ympärileikatut ovat parempia rakastajia? Tämä kysymys niille joilla on kokemusta!
Oma poikani leikattiin kaksi vuotiaana,useiden tulehdustsen vuoksi, mutta en viitsi häneltä seksi asioista kysyä.
Tiedän että ongelmia sillä alueella ei ole ollut, ja jälkihoitokin oli aikanaan vaivatonta.
- Anonyymi
Ikä: 34
Ongelma: Ahdas esinahka, Ei kyennyt kun kerran päivässä harrastamaan seksiä koska paikat kipeyty ja puutu niin ettei välttämättä seuraavana päivänäkään pystynyt seksiä harrastamaan. Ongelma alkoi esiintyä vasta 22vuotiaana. Nyt leikattu, esinahan poisto ja frenulum poisto. Haittojen vuoksi mietin vuosia hoidanko, ja nyt homma hoidettu.
Kerron koko operoinnin ja paranemisprosessin josta on nyt reilu kuukausi. Mutta alkuun sanon että tyytyväinen olen.
Leikkaus tehtiin kesäkuunlopussa eli pahimpaan mätäkauteen.
Operointi alkoi diapamilla pelkotilojen vuoksi, josta ei ollut mitään hyötyä. Puudutuspiikit peniksen tyveen oli koko operoinnin kivuliain asia, muuten ei tuntunut mitään. Muna käärittiin pakettiin ja himaan. Lääkkeeksi panadol+burana 600.
Ensimmäiset yöt meni aikalailla munakädessä pitäen. Suojellen. Särky hoitu lääkkeillä.
Pahin asia tässä vaiheessa oli, luonnolliset yölliset seisokit, jotka herätti vaikka kuinka unessa olisit. Se tunne oli about semmonen että tikit repee ja yksi repesikin. Sattu aivan hitokseen. Opin sen että heti kun se seisokki tuli ja siihen heräsi niin pakkasesta jääpussi kyrpään jotta sai laskettua mah nopeasti. Tätä kesti noin viikon - 2 kunnes tikit sulivat.
Minulle tuli ensimmäisen viikon jälkeen tulehdus johon määrättiin antibiotit ja tramalia, kivut oli aivan helvetinmoiset. Antibiotti toimi mutta hidasti parantumista.
Vielä reilu kuukaudenki jälkeen penis erittää lihasnestettä ja ei ole täysin parantunut.
Seksin harrastaminen vaimoni kanssa alkoi kuukauden jälkeen, homma hoituu todella varovasti ja se kuukauden selibaatin lopetus tuntui mitä mahtavimmalta. En kokenut tunnossa, laukeamisessa tai missään mitään ongelmaa. Ehkä hiukkasen pidempään kesti mikä on aina hyvä homma! Ulkonäöllisesti pientä lehteä havaittavissa mutta sen paranemiseen menee pidempään. Ulkonäkö ei minua hävetä, itseasissa pidän munani ulkonäöstä nyt enemmän, vaimokin on samaa mieltä.
Tässä pieniä vinkkejä mitä en saanut / löytänyt mistään mitä tulee leikkauksesta palautumiseen:
Leikkauksen jälkeen kun otat seuraavana päivänä siteet pois, Tikkipinnalla on rasvalappu side, tikit ovat varmasti vähän jääneet kiinni siihen, joten kastele se vedellä ennenkuin varovasti irrotat. irtoaa paremmin.
Vesipesu aivan ehdoton, ja tarkoitus on vetää nahkaa niin paljon taaksepäin kuin mahdollista ja valuttaa vettä 10-15min haavalle, eikä pelkästään tikkeihin, kauttaaltaan kunnon huuhtelua!
Itse koen että leikkauksesta oli aivan todella suuri apu, ja olen tyytyväinen. Muistakaa että nämäkin hyöty ja haittapuolet on täysin yksilöllisiä, mutta varsinkin jos elämänlaatusi paranee niinkuin minulla teki niin suosittelen kovasti vaan hoitamaan asian. - Anonyymi
Itelle tehtiin kierään esinahkaan yläpuolinen viilto (dorsal slit) ja ongelma ratkesi erittäin helposti. Mitään komplikaatioita tai tunto-ongelmia ei ole koitunut. Koko esinahan poisto saattaa siis olla liian radikaali toimenpide. Keskustelkaa lääkärin kanssa!
- Anonyymi
Missä tuollaisia leikkauksia tehdään? Omastakin mielestä olisi palon järkevämpää löysätä se "kireä vanne" eikä leikata koko esinahkaa pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123810MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782017Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5441617Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851288Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671087Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798