Tympeä tilanne

Tuttu tilanne eli tukkanuottasilla oleva perillisten joukko joka ei pääse sopuun mistään vaan aina on joku kiiskenä.

Perunkirja on tehty muttei vielä tullut vahvistettuna osakkaille.

Koska haluan eroon koko revohkasta kysynkin seuraavaa: Onko mitään estettä luovuttaa osuutensa vielä tässä vaiheessa pesälle tai yksittäiselle muulle osakkaalle. Onko tämä mahdollista, mitä toimenpiteitä se vaatii ja tuleeko siitä mitään kuluja pesälle/yksittäiselle muulle osakkaalle.

Kyse on noin 70-80 tuhannen arvoisesta kiinteistöstä.
5966
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ilmeisesti perukirja on jo allekirjoitettu ja toimitettu verottajalle, joten luopuminen taitaa olla jo liian myöhäistä.
Voihan sitä perintöverojen maksun jälkeen tehdä omalla osuudellaan tietysti mitä haluaa. Myydä, lahjoittaa testamentata jne.

Äänestä
  • Näin päässyt käymään luulossa että jonkinlaista sopua löytyy niinkin tuttujen ihmisten kesken kuin sisarukset ovat.

    Jos nyt lahjoitan osuuteni yhdelle osakkaista taikka koko perikunnalle niin joutuneeko lahjan saaja olipa se kuka hyvänsä maksamaan siitä lahjaveron?

    Arvoksi on merkitty kirjaan 75 tuhatta ja osakkaita neljä. Lasketaanko mahdollinen lahjavero tuon kirjassa olevan arvon neljäsosan mukaan vai markkina-arvon joka lienee jonkin verran korkeampi ehkä jopa paljonkin korkeampi?

    Näitä tuumiskelin.

    Äänestä

  • tympeä tilanne kirjoitti:

    Näin päässyt käymään luulossa että jonkinlaista sopua löytyy niinkin tuttujen ihmisten kesken kuin sisarukset ovat.

    Jos nyt lahjoitan osuuteni yhdelle osakkaista taikka koko perikunnalle niin joutuneeko lahjan saaja olipa se kuka hyvänsä maksamaan siitä lahjaveron?

    Arvoksi on merkitty kirjaan 75 tuhatta ja osakkaita neljä. Lasketaanko mahdollinen lahjavero tuon kirjassa olevan arvon neljäsosan mukaan vai markkina-arvon joka lienee jonkin verran korkeampi ehkä jopa paljonkin korkeampi?

    Näitä tuumiskelin.

    >Perunkirja on tehty muttei vielä tullut vahvistettuna osakkaille.<
    Tuleeko perukirjasta mitään dokumenttia osakkaille ?

    Äänestä

  • kysymysmerkkiiiiiiiii kirjoitti:

    >Perunkirja on tehty muttei vielä tullut vahvistettuna osakkaille.<
    Tuleeko perukirjasta mitään dokumenttia osakkaille ?

    Tulee kunhan se on vahvistettu maistraatissa.

    Äänestä

  • aikanaan kirjoitti:

    Tulee kunhan se on vahvistettu maistraatissa.

    Perukirjaa ei tietääkseni normaalitilanteessa vahvisteta maistraatissa. Eikös se säilytetä verotoimistossa. Sieltä tulee aikanaan perintöveron maksulaput perukirjan mukaisille perillisille.

    Mielestäni alkuperäinen kysyjä voisi vielä luopua perinnöstä ilman veroseuraamuksia. Pitää tehdä kirjallinen ilmoitus perinnöstä luopumisesta perukirjan täydennyksen muodossa ja toimittaa kiiresti verottajalle. Veron maksamisen jälkeen tehokas luopuminen ei óle enää mahdollista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muudan osakas kirjoitti:

Tuttu tilanne eli tukkanuottasilla oleva perillisten joukko joka ei pääse sopuun mistään vaan aina on joku kiiskenä.

Perunkirja on tehty muttei vielä tullut vahvistettuna osakkaille.

Koska haluan eroon koko revohkasta kysynkin seuraavaa: Onko mitään estettä luovuttaa osuutensa vielä tässä vaiheessa pesälle tai yksittäiselle muulle osakkaalle. Onko tämä mahdollista, mitä toimenpiteitä se vaatii ja tuleeko siitä mitään kuluja pesälle/yksittäiselle muulle osakkaalle.

Kyse on noin 70-80 tuhannen arvoisesta kiinteistöstä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu