Kyllä on tyhmiä meidän koulun jutut kun soitin sinne ni sai tietää vain että pääsenkö ylioppilaaksi, mutta ensviikolla sinne saa mennä kysymään. (eli soittoja ei oteta vastaan), milläs sinne menee kun on 35km matkaa ja linja-autokorttikin jo kauan sitten mennyt umpeen. Tuleeko tuloksia kotiin postin kautta jossain vaiheessa? ei se nyt niin paha oisi maksaa tuota linja-autoa, mut ärsyttää vähän et muut koulut ovat ilmoittaneet jo tänään kaikki tulokset arvosanoineen mutta meillä näin täällä päin :/
voi saakeli
meidän koulu
3909
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ei niitä kotiin lähetetä ellet sitä koululta sitä pyydä. Tuloksia ei periaatteessa saa kenellekään myöntää puhelimitse, kuten tuossa aiemmassa viestiketjussa on asiaa perusteltu, joten ei ole ollenkaan kummallista. Eikä kaikki koulut ole ilmoittaneet tuloksia vielä. Monet koulut ovat jopa vapaalla tänään, joten suurimmalla osalla jää vähintään maanantaihin tulosten saanti. Ja kirjalliset tulokset saapuvat kouluillekin vasta ensi viikon alusta, joten niitä ei ennen sitä henkilökohtaisesti kenellekään edes myönnetä.
Mulle ainakin rehtori soitti aamulla ja onnitteli vielä tuloksista. Hyvä ettei herättänyt :P
tulostaa tulosliuskan lautakunnan järjestelmästä, jos rehtorilla on tunnukset. Ja silloin ne voidaan oppilaille myös paperille antaa.